 |
|
7.3.2010 sunnuntai (klo 22:10) ~ Kuka pysäyttäisi kellot? Se toive, että töissä duunitaakka joskus helpottaisi, tuntuu yhtä todelta kuin Elviksen eläminen. Argh. Ärsyttää jo etukäteen. En muista menneestä viikosta paljoakaan. Tokkopa siinä mitään erityistä olikaan. Ehkäpä muistin nollautumisella on jotain tekemistä viikonloppuvapaalla, sillä Tuomas oli mummilla ja papalla lauantaista sunnuntaihin yökylässä. Kävimme Valton kanssa vähän shoppailemassa. Valto osti parit housut, minä parit rintsikat (hyviä sellaisia on niin vaikea löytää!) ja Tuomakselle geomaceja. Jumboilun jälkeen ajoimme vielä Tammistoon Vallilan Outlettiin, josta tarkoituksena oli löytää verhokangasta, josta ompelen olkkariin paneeliverhot. Lisäksi tietty uudet tyynynpäälliset sohvatyynyihin oli hakusessa. Pitkän empimisen jälkeen saimme viimein päätöksen tehtyä. Vallilalla on ehkä Suomen ihanimpia verhokankaita, mutta sen näkee myös hinnoissa. Löysin sitä haaveideni keväistä verhokangasta, mutta kun kankaan metrihinta oli noin 40 € per metri, sai haaveeni jäädä täyttämättä ja valitsimme hieman edullisemmat kankaat. Ehkä joskus toiste. Silti ostosten loppusumma kirpaisi. Tulimme kotiin ja pistimme broilerin rintaleikkeet riisipedillä uuniin. Tein salaattia ja puuhailin. Tuomaksen täkki oli käytetty pesukoneessa, pyykit oli viikattava, ostokset purettava.. Ruoka oli oikein hyvää ja lasillinen punaviiniä maistui taivaalliselta. Massu täynnä ja viinistä sopivasti rentoutuneena katselin digiboxiin tallennettua Neiti Marplea. Mikä ihana tapa viettää lauantai-iltapäivää. Marple sai jälleen mysteerit ratkaistua ja me painelimme saunaan. Loppuillasta katselimme vielä The Fast and the Furious -kaahailua Tokio Drift tyyliin. Tänään sunnuntainta vapaa-aikaa tärvääntyi siivoamiseen ja Tuomaksen synttärikutsujen tekoon. Leikkasin kyllä tyynynpäällisten kankaat, mutta aikaa jäi sen verran vähän, etten viitsinyt enää kaivaa konetta esille. Matkalla mummille poikkesimme Bauhausiin etsimään vessanpyttyyn uutta kantta. Siinähän se viikonloppuvapaa sitten oli. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Hyvää naistenpäivää kaikille mimmeille!
Viikonloppu vierähti jälleen käsittämättömällä vauhdilla. Tulin perjantaina vähän ennen kahdeksaa töistä kotiin, söin ja katselin poikien kanssa hetken telkkaria. Sammuin sänkyyn ennen Tuomasta ja nukuin täyttä häkää puoli kahdeksaan asti, jolloin Valton herätyskello (huom! verkkovirralla toimiva kelloradio, ei nahkavekkari, jonka mukaan meillä yleensä herätään, tai siis jonka mukaan minä yleensä joudun heräämään) kiskoi meidät kaikki hereille. Puoli kahdeksaan nukkuminen on suunnatonta luxusta ja se, että jäin yksikseni köllimään vielä unihiekkoineni kun miehet jo kolistelivat talon toisessa siivessä, oli jotain ihan utopistista. Näin varmaan unta. Valto oli lauantaipäivän auttamassa Krisua ja Hannaa muuttopuuhissa. Minä väsytin Tuomasta liukuriretkellä. Löysimme koulun ympäristöstä pari isoa lumikasaa, joissa poika remusi liukurin kanssa hyvän tovin. Pappa vei Tuomaksen vielä myöhemmin Hakunilaan hiiihtämään, joten voitte kuvitella että pikkumies oli illalla aika valmista kauraa. Ja mikä parasta, saimme sunnuntaiaamuna vedellä hirsiä kahdeksaan asti. Kyllä se uni minulle kelpasi ja mielelläni olisin koisannut vielä vähän lisää. Täällä kotona on nyt sellainen tunne, että lunta tulee kohta tupaan ovista ja ikkunoista, sillä katolta on pudoteltu lumet kummallekin puolelle taloa ja ikkunoista saamme ihailla valtavia valkoisia vuoria, jotka herättävät aikamoista kunnioitusta luontoäitiä kohtaan. Tämä on jotenkin surrealistista. En muista milloin olisin nähnyt näin paljon lunta. Valto ja Tuomas kaivoivatkin tänään takapihan vuoreen ison pesäkolon. On se ihan kiva, että pakkanen on hellittänyt, vaikkakin taivaalta sataa tiskirätin kokoisia märkiä pläjäyksiä ja tiet ovat sohjoisia. Iltapäivällä Valto vei Tuomaksen ja Hennan laskemaan vielä mäkeä, joten tänäänkin pikkumies sai kyytiä. Ei tässä ihmeempää. Uusi duuniviikko kolkuttelee jo kulman takana. Työkaverini palaa parin viikon lomalta, joten pääsen panostamaan paremmin omiin töihini. Silti, kiire stressaa ja aina ei vaan hutsita. Positiivista on se, että kalenterista kurkkii jo maaliskuu. Joskaan ei sekään lohduta ja lämmitä niin paljon, että sielu alkaisi vielä pukkaa kukkaa.
21.2.2010 sunnuntai (klo 22:00) ~ ikuinen talvi Jotenkin vaan ärsyttää. Kaikki ja ei mikään. Tarkemmin ajateltuna, aika moni asia. Päivästä päivään puurtaminen tuntuu loputtomalta ja en tiedä enää onko se tämän henkisen tuskan arvoista. Olen välillä aika poikki ja kiitollinen, kun saan kavuta sänkyyn peiton alle - kunnes taas aamu koittaa liian pian ja huomaan aloittavani alusta. Viikonloppuaamuna seitsemältä, kun Tuomas herää, näen unta että saan vaan nukkua eikä tarvitse palvella ketään. Aika apaattista. Taivaaltakin tulee lisää valkoista shittiä. Eikö tämä jo riitä??? Näiden kahden työmaan, kodin ja duunin, välillä sompaillessani yhdistin keskiviikkoiltana työn ja huvin. Jäin ensin duuniin painamaan hommia seitsemään asti, jonka jälkeen kiidin vielä Jumboon ostamaan työkaverille Pentikiltä häälahjaa, joka oli määrä antaa perjantain kokouksessa. Samalla shoppailureissulla kiersin todennäköisesti ennätysajassa lemppari vaateliikkkeeni ja ostin parit farkut ja rintsikat. Huosuvalikoimani kaipasi ehdottomasti täydennystä ja nyt on kovin farkkumainen fiilis. Jotain arjen hektisyydestä kertoo ehkä se, että ehdin tyhjentää ostoskassini vasta lauantaina, kun aloin lyhentämään farkkujen lahkeita. Rintsikat koeajoin vasta äsken suihkun jälkeen. En tiedä osaatteko kuvitella sitä tunnetta, kun onnesta soikeena siksakkasin lahkeet, käänsin ja ompelin, jokaikisestä pistosta nauttien. Yleensä joudun ompelutyöni tekemään juosten kustuna eikä tässäkään suurempaan hekumointiin ollut aikaa. Koin silti suurta mielihyvää ja haaveilin ehtiväni taas joskus kangaskauppaan. Olohuoneen sohvatyynyt tarvitsevat keväiset kuosit ja näen jo kankaan silmissäni. Valkoista ja vihreää, tai ehkä turkoosia. Mahdollisesti aavistus kultaa. Myös olkkarin verhot vaihdan paneeliverhoiksi, kun vaan löydän oikeanlaiset. Tai ehkä sittenkin ostankin vaan kangasta ja ompelen ne itse.. Ahdistaa ja ei vaan meinaa jaksaa. Ei hutsista. Nyt olisi mentävä maksamaan nippu laskuja; kehtaavat taas telkkariluvastakin laskuttaa pitkälti toistasataa euroa, vaikka enimmäkseen näen töllöttimestä Maija Mehiläistä tai ihastuttavaa Karhuherra Baddingtonia, joista maksan muutenkin. Hyvää yötä, ehkä tämä tästä kevääksi joskus muuttuu..
14.2.2010 sunnuntai (klo 22:00) ~ eikö se elämä irvistelemällä somene Tänä viikonloppuna on juhlittu Valton kolmevitoset ja ystävänpäivä. Perjantaina olin niin väsynyt, että sammuin sänkyyn varmaan ennen Tuomasta. Viikko oli rankka. Töissä yritän säilyä järjissäni ja pitää kiinni siitä mikä on tärkeintä, sillä en millään ehdi joka paikkaan. Työkaveri lähti pariksi viikoksi lomalle, joten senkin puolesta vipinää riittää. Työkaverilta jäi heti alkajaiseksi muutamia duuneja minun niskoilleni ja siitäkös mä suutahdin. Ajattelin lapsellisesti - mutta niin kiukkuisena, että en taatusti tunne tunnontuskia, kun pidän seuraavan kerran lomaa, sillä tiedän, että omat työni työllistää työkaveria taatusti enemmän kuin hänen tuuraamisensa minua nyt ja hän ei suoranaisesti klaaraa kaikkea mitä mun työnkuvaan kuuluu ja ei sen vuoksi pidä kaikista tehtävistä. No, joka tapauksessa, pari viikkoa jatkuu tätä rumbaa. Ja sitten jatkuu normaali rumba. Onneksi mulla on apulainen, vaikkakin perehdyttäminen vie aina aikaa, mutta kaipa se jossain vaiheessa maksaa itsensä takaisin. Torstaina kävin uudella kampaajalla. Todennäköisesti saatan mennä sinne uudelleenkin, on se nyt toistaiseksi ehkä paras vaihtoehto. Tukkaan tuli vaalea raitaa ja pääkoppa on nyt ainakin ulkoisesti kirkastunut. Sisäisesti ei. Sisäiseen hoitoon tarvittaisiin jotain muutakin kuin selkähieronta - ainakin pitkiä päiväunia ja hippasen vähemmän stressiä.
7.2.2010 sunnuntai (klo 22:00) ~ velvollisuuksia, suorittamista ja turhautumista Viikonloput on liian lyhyitä, jotta niistä olisi oikeasti hyötyä. Olisi paljon asioita, joita pitäisi tehdä, muttei kuitenkaan täysillä huvita, kun kerrankin voisi vetää henkeä. Tästä syystä viikonloppu on yleensä kompromissi tekemisen ja olemisen väliltä. Laiskottelusta voi vain haaveilla, kun talossa on melkein kuusi vuotias Puuha-Pete, joka ei ymmärrä mitä hauskaa on laakereilla lepäämisessä. Eikä siinä oikein jää aikaa tai mahdollisuuksia itselle mieluisalle puuhastelulle. Tänään kävin yhdessä raossa piipahtamassa netissä ja kurkkimassa muutamassa nettiputiikissa. Sinellistä saa ihania helmiä ja muita tarvikkeita korujen tekemiseen. Lisäksi näin muutamia ihania pitsimalleja, joilla voisi koristella esim. tyynyliinoja, joita ajattelin tehdä Valton ja Tuomaksen vauvalakanoista. Tuomas kävi papan kanssa sekä lauantaina että sunnuntaina hiihtämässä Hakunilassa. Siitä poika tykkää. Luistelemaankin piti mennä, mutta se ei mahtunut enää kalenteriin. Minä tein jokaviikonloppuiset kuntopyörätreenit, mutta ei se paljon näy, kun herkut maistuu liian hyvin. Ollaan syöty kotona kyllä suht terveellisesti ja panostettu kasviksiin, joten eväissä ei ole vikaa, kun herkut vaan pistää suurimmaksi osaksi pannaan. Viime viikolla Valto kävi jättämässä Tuomaksen eskari-ilmoittautumisen läheisimpään päiväkotiin. Siellä on kuulemma jo eskariryhmä täynnä omasta takaa, joten jos kukaan ei jää pois tai siirry muualle, voipi sinne pääsy olla aika hankalaa. No, sama se, ei tuo toinen läheinen päiväkotikaan sen hassumpi ole. Tämä eka olisi vaan ollut ihan koulun vieressä, ekalle luokalle menoa ajatellen. Töissä mennään edelleen täydellä vauhdilla. Pientä kriisinpoikasta selvittelimme torstaina, tilintarkastajat olivat kylässä perjantaina, mutta eivät ne onneksi meikäläisen työstä ole kovin kiinnostuneita. Ensi viikolla työkaverini lähtee kahdeksi ja puoleksi viikoksi lomalle, joten se saattaa aavistuksen lisätä vipinää meikäläisen pilttuussa. Torstaina menen kokeilemaan uutta kampaajaa ja viikonloppuna juhlimme Valton 35-v. synttäreitä.
2.2.2010 tiistai (klo 22:00) ~ Kyllä talvella pärjää, kun on oikea vaatetus ja asenne Ja mulla ei ole niistä kumpaakaan! Olen vihonviimeistä hiustupsua myöten täynnä lunta. Kyllä siinä katoaa vihonviimeinenkin usko parempaan, kun päivästä toiseen kaivaa auton aamuisin lumen alta ajokuntoon, ajaa sydän syrjällään sohjoisilla ja jäisillä teillä, joilla myös urpoiksi kutsutut Vataset porhaltavat hullun kiilto silmissä, porskuttaa päivän duunissa, jonka jälkeen saa taas suitsia auton ajokuntoon, ajaa pojan hoitopaikalle viimeiset satametriä tietä, joka on kuin kynnettyä peltoa ja joka kapenee jokaisen lumisateen myötä puoli metriä, jäädyttää varpaat, näpit ja sielun pojan hakureissulla, jonka jälkeen kotipihaan ajettaessa saa todeta, että se luojan suoma - ehkäpä kuitenkin taloyhtiön palkkaama aura-auto, on kipannut parkkipaikkani puoliksi täyteen lunta. Varpaat jäässä, korollisissa talvisaappaissa, kolaan ja kiroan. Kyllä tämä valkoinen sotku jo riittää! Vastahan aamulla samassa paikassa kirosin reilua lumikerrosta auton päällä. Eikö tämän meidän ilmaston pitänyt olla lämpiämään päin? Jääkaudelta tämä minusta enemmän vaikuttaa. Naiivisti ajattelin, että tänä iltana olisin ehtinyt vähän henkäisemään, mutta kattia kanssa. Ruuanlaittoa, keittiön putsausta ja kattiloiden sekä paistinpannujen tiskausta, pyykkikone päälle, vanhempien pyykkien viikkaus ja kaappiin laitto, pojan suihku, petien avaaminen, pyykkien narulle ripustaminen, pojan iltapalaa... Kuulostaa siltä, että nopeastihan nuo tekee, mutta siinä se ilta vaan hurahti. Jälleen kerran. Väsyttää ja ei hutsita. Tuomaskin kyseli autossa, kun ajeltiin kotiin, että miksei tapahdu mitään jännittävää? Jaa-a, mitäköhän jännittävää melkein kuusivuotiaalle pitäisi kehittää? Hakupaperit eskariin pitäisi täyttää ja jättää torstaina. Tuomas ehdotti lahjoja tai juhlia ;) Niinpä niin, en ole juhlatuulella. Olen kyllä uhannut karata etelään, mutta varmaankin laiteviasta johtuen seitsemän miljoonaa hurahti ihan väärään osoitteeseen, joten joudun tyytymään näihin maisemiin. Vaikea Tuomakselle on mitään "jännittävää" miettiä, kun poikaraukka järkyttyy välillä ihan arkisistakin asioista. Viikonloppuna, jälleen lumipyryjen jälkeen, oltiin ulkona tekemässä lumitöitä ja poika seisoo kakka jäykkänä, kun pelkäsi naapurin koiran, ison Hukan, jälleen tulevan leikkimään ja halailemaan. Kerran Hukka pääsi karkuun ja pelästytti Tuomaksen, ja tässä oli tulos. Toisen naapurin piskuinen, Tuomaksellekin polvenkorkuinen, villakoira oli myös pelottava. Auta armias. Lisäksi yhtenä iltana nukkumaan menon jälkeen kävimme jälleen rauhoittavan keskustelun siitä, että ampiaisia ei tarvitse pelätä - ainakaan noin paljoa. Mitään piirtämistä jännittävämpää tekemistä en uskalla ajatellakaan. En pysty suojelemaan lasta kaikelta pelottavalta, vaikka parhaani yritänkin. Turhauttavaa ja järjetöntä. Mutta lapselle niin todellista ja aitoa murhetta. Muistan itse lapsena, kun asuimme Puistolassa, pelänneeni naapurin Kallea, vanhempaa poikaa, joka nakkeli meitä kivillä. Pelkäsin oikeasti. Muistan sen. Olin varmaan saman ikäinen kuin Tuomas nyt. Niin todellista silloin, typerää nyt. On tässä taas surkua ja valitusta kerrakseen. Kaiken tämän normisonnan lisäksi sairastin viime viikolla pikaflunssan. Olin pari päivää tosi tukossa. Kirosin, kun duunissa piti jaksaa tukka putkella, opastin meidän uutta apulaista kaiken lisäksi. Tiistaina ja keskiviikkona en ollut saada itseäni käyntiin en sitten millään ja haaveilin siitä, että kun joskus vaan ehtisi sairastaa rauhassa. Sitten loppuviikosta kröhä vaan helpotti, vaikka yleensä sairastan flunssaa vähintään pari viikkoa. En kyllä ikinä muista aivastelleeni noin mahdottomasti. Nenästä valui kirkasta töhnää litratolkulla, parin aloe veralla höystetyn nessupaketin verran. Ehkä ne vitamiinipillerit lopulta auttoivat - tai sitten se vinksahtanut asenne.
24.1.2010 sunnuntai (klo 21:15) ~ havuja perskele Marsissakin on enemmän elämää kuin täällä. Töissä käymisen ja normielämän pyörittämisen lisäksi kuvioihin ei paljon muuta mahdu. Olen ollut aika stressaantunut ja käynyt kierroksilla - suorittanut elämää. Aika kolkko ilmaisu, joka suorastaan kirkuu etsimään muutosta. Jossain, oliko radiossa vai naistenlehdessä, taiko terveyslehdessä, sanottiin, että paras keino rentoutua on nauttia jostain mielekkäästä tekemisestä. Siinä on varmasti perää. Keksisin paljon mielekästä tekemistä, en vain osaa/pysty organisoimaan sille aikaa, tai etenkään sopivaa aikaa - sillä esim. ompelukoneella ei tässä huushollissa voi huristella enää silloin kun minulla sitä omaa aikaa olisi (=kun poika nukkuu). Lukeminen taitaakin olla ainoa mielekäs tekemisen muoto, josta nautin päivittäin. Tosin joskus silmät painaa liikaa, ja kiskon vaan peiton korviin hetkeksi. Onhan sekin rentoutumista, omalla tavallaan. Jossain sanottiin myös, että kymmenen minuutin suunnittelulla voi säästää päivässä kaksi tuntia. Ei onnistu. Tämän suunnitellummaksi tämä ei tule. Ehkä se ohje on urpoille, jotka eivät yleensäkään suunnittele mitään. Viikossa ei siis tainnut olla mitään mainitsemisen arvoista. Viikonloppuna lusimme sisällä. Tuomas on kröhässä, joten näin kovilla pakkasilla pysyimme suosiolla sisätiloissa. Kävimme mummilla ja papalla syömässä ja saunomassa. Sen verran kävimme Valton kanssa Porttipuistossa ostoksilla, että ostin Tuomakselle muutamia vaatteita. Lisäksi ostimme tuiki tärkeän talousvekottimen, jota varta vasten kaupoille menimme, nimittäin tehosekottimen. Lehdissä ja telkkarissakin on paljon hypetetty tervellisistä smoothieista, joten niistä innostuneena vekotin oli pakko ostaa. Nyt on pistetty soseeksi hedelmiä ja tänään tehty myös ns. green smoothie, jossa oli myös laihduttajan ykkösainesosaa eli varsiselleriä. Pakkaset näyttäisi sääennusteen mukaan vielä jatkuvan. Tylsää. En ole muutenkaan talvi-ihminen ja nämä pakkaslukemat ja ainaiset lumihiutaleet sääkartoilla alkavat olla jo masentavia. Sen verran päivän valoisan aika on kuitenkin pidentynyt, että kun lähtee töistä neljän jälkeen, on vielä jopa jossain määrin valoisaa. Se on kuitenkin aika laiha lohtu, kun on niin hiton kylmä. Hyrr! Taidan yrittää hakea piristystä netistä, käyttää jotenkin hyödyksi tämän oman aikani ja yrittää rentoutua..
18.1.2010 maanantai (klo
22:15) ~ putki päällä Pitkän viikon jälkeen, myöhään illalla - jos en ole sammunut sänkyyn samaan aikaan pojan kanssa - mikään ei maistu paremmalta kuin jäätelö. Siihen olen koukussa. Ja sen olen ansainnut. Jos nukahdan, kuten viime perjantaina, hukkaan menee nekin humalat. Yritän tällä ehkä kertoa sitä, että en voi sanoa, ettei minulla olisi elämää, se elämä on vaan 150 prosenttisesti tällä hetkellä lastattu kirjaimilla D-U-U-N-I. Se on oma valinta sekä myös tapahtumien summa. En silti vaihtaisi päivääkään pois. Tunnen olevani arvokas osa työyhteisöä ja tahdon hoitaa työni kunnialla. Mitä jos lopettaisi tämän paskan jauhamisen ja menisi vaan nukkumaan. Alkaa vissiin pää pehmenemään. Viime viikolla tein parina iltana kotona vielä useamman tunnin duunia, lauantaina koko päivän ja äskenkin vielä reilun tunnin. Että sitä muuta elämää ei tosiaankaan ole. Nyt meille ollaan kuitenkin hakemassa taas onneksi apulaista, joten toivoa on. En tiedä kuuluuko meille mitään muuta. Miehet hiihtää. Tuomas hiihti koko viime viikon hoidossa ja porukalla kävivät vielä viikonloppunakin. Valtokin on päässyt suksimisen makuun ja ahkerasti hänkin on sivakoinut. Minä en ole muuta kuin levittänyt takamusta läppärin edessä. Ops, korjaan, yhdet kuntopyörätreenit ehdin vetäsemään. Palataan asiaan ehkä
myöhemmin. Menee liian runolliseksi, jos en lopeta hyvän sään aikaan.
Hyvää yötä! Aika palata arkeen. Pirstaleinen viikko palautti meidät maan pinnalle ja takaisin ruotuun. Tuomas oli jo torstain ja perjantain hoidossa, minä minä painoin töissä tukka putkella tuttuun tapaan. Keskiviikon vapaapäivä sekotti kyllä hyvin pään ja perjantaina mietin toden teolla, että onko nyt tosiaan jo viikonlopun aika. Valto ja pappa kävivät ostamassa Tuomakselle uudet sukset ja luistelukypärän. Luistimet sain aikanaan vanhalta työkaverilta. Lauantaina pideltiin pakkasta sisätiloissa, mutta tänään sunnuntaina pakkasesta viis suuntasimme Vantaan Hakunilan urheilupuiston laduille. Tuomas ja pappa olivat suksilla, Valto ja minä kävellen. Tuomas taisi jopa tykätä hiihtämisestä. Harjoitteluahan se vaatii, mutta pääasia on, että pojalla pysyy into päällä talvilajeihin, onhan hiihtäminen kuitenkin tärkeä taito. Valtokin ajatteli ostaa itselleen sukset ja varmaan minäkin jossain vaiheessa. En tiedä tänä talvena, mutta ehkä seuraavana.. Ruuan jälkeen hilpastiin vielä porukalla Hennan kera Kuusikon koulun kentälle luistelemaan. Tämä oli Tuomakselle eka kerta luistimilla ja aika vakavaksi se pojan veti, helppoa kun se ei ollut ollenkaan. Olihan se aika kaukana luistelusta, mutta ajattelimme sitkeästi yrittää kerran viikossa käydä luistinradalla, niin luulisihan senkin taidon siitä kehittyvän. Pakkaset voisivat kyllä jo hellittää. Lapset eivät pääse kunnolla pihalle ja näpit jäätyvät jo auton lämmitysjohdon laittamisen aikana. Pakkanen kuivattaa kädet ja tekee ihosta suorastaan piikikkään. Ilma on kuivaa ja minullakin on nenä alvariinsa tukossa, vaikka ei muuten flunssaa olekaan. Pitäsi vielä ommella Tuomaksen haalareihin nappi, jotta lahkeessa olevat remelit saa kengän alle ja pojan lahkeet eivät nouse polviin. Jippiaijee... Sitten vähän nukkumaan ja heti kohta taas töitä kohti. Viikonloput on vähän tylsiä, kun ei oikein ehdi tai jotenkin vaan saa tehtyä mitään "omia juttuja". Aika menee kotipuuhissa ja askareissa ja siinä toivossa, että ehtisi vähän levätä ja nukkua, ladata akkuja. Meidän Duracell pitää huolen, että liikaa ei tarvitse toimettomana sohvalla pilkkiä tai muutenkaan mitään omia harrasteita kehitellä. Puuh. Nyt haalareiden pariin, totta kai muistin sen irronneen napin vasta viimeisenä vapaailtana. Kuulumisiin!
3.1.2010 sunnuntai (klo 23:10) ~ uusi vuosi, uudet haasteet Hyvää uutta vuotta! Uusi vuosi ei tunnu sen ihmellisemmältä kuin edellinenkään. Samaa shittiä, arvelen pessimistisesti. Meikän tuurilla edessä on kivinen tie mäkineen ja havuineen. Mutta mitä mutkaisempi reitti, sitä mielenkiintoisempi kyyti? En ole tehnyt uuden vuoden lupauksia enkä aio moisia miettiäkään. Eikö tässä olla jo viimeiset kaksikymmentä vuotta luvattu laihduttaa, aloittaa kuntoilu ja pitää omasta itsestä parempaa huolta? Mitä siis turhia pingottaa, eikö downshifting ole nyt in? Olisihan se cool, mutta kaikki suuret herrat tuntuvat enemmänkin olevan työurien pidentämisen puolesta kuin hurraavaan vapaamman idealismin puolesta. Joulukinkut on syöty, suurta herkkua se kerran vuodessa aina onkin. Meillä ei käynyt tänä vuonna enää pukkia, pukki jätti vain lahjakassin ulkokynttilöitä sytyttäneelle Hennalle. Pukin apulaiset olivat jo lastanneet muut lahjat kuusen juurelle. Tuomas tunnisti pukin jättämät paketit äidin pakkaamiksi, joten ehkä pukin ei kannata tulla ensi vuonnakaan enää sisälle asti. Lapsen ilo on paras ilo. Voi sitä riemua kun pikkumies lahjavuorestaan pakettejaan availi ja esitteli. Joulupäivänä kävimme Forssassa Valton vanhempien luona. Muutoin oleilimme kotona ja kävimme mummin herkkupöydässä syömässä. Lunta ja pakkasta on riittänyt. Niinä parina päivänä, jolloin pakkasta oli vain muutama aste, kävimme pulkkamäessä ja muuten vaan ulkoilemassa. Nyt tämäkin viikonloppu on mennyt melkein neljän seinän sisällä, kun ulkolämpötila on huidellut lähellä miinus kahtakymmentä. Hyrr! Uuden vuoden aattona torstaina kävin töissä ja eipäs siinä kestänyt aikaakaan, kun pää alkoi taas höyrytä ja kuppi käydä kuumana. Ensi viikolle on luvassa hullua menoa, taitaa olla parasta heittää kiristävä pipo nurkkaan ja pitää pää kylmänä. Hoh. Kello on sen verran, että on pakko lähteä nukkumaan. Viime yönä rakentelin unissanikin legotaloa ja etsin oikeita palikoita. Taisi legoilla rakentelu olla liian haastavaa :D Lisäksi luen Dan Brownin uusinta (Kadonnut Symboli) ja siinäkin etsitän puuttuvia palasia. Mutta nyt, sänkyyn ja toivottavasti vähän levollista unta kaaliin, jotta huomenna jaksaa taas painaa. Nähdään!
Ihan aikuisten oikeasti kannattaisi jo mennä nukkumaan. Pistin kellonkin jo herättämään 5:40. Äsken naputtelin duunijuttuja, kun töissä ei vaan kaikkea ehdi. Vuorokaudessa on vääjäämättä liian vähän tunteja. Pari tuntia lisää työaikaa, pari tuntia kotiaikaa, pari tuntia asioilla juoksemiseen, pari tuntia omaa aikaa ja viisi tuntia lisää uniaikaa, se ehkä riittäisi? Meidän miehet aloittivat maanantaina joululoman. Lunta on tullut sunnuntaista lähtien yli valtion tuloarvion ja maanteillä on ajeltu kieli keskellä suuta. Onhan se kiva, verrattuna niihin kurahousukeleihin, että lunta tuli, mutta hitto, tartteeko se rykästä yhdellä kertaa maan pinnalle? Töissä on kakofonista. En tiedä, tänään kuulin pari uutista, joiden siivittämänä herää toivo, että tunnelin päässä on valoa ja että se ei tule vastaantulevasta pikajunasta. Saas nähdä. Jään toiveikkaana odottamaan. Huomenna olisi vielä työpäivä ja seuraavan kerran palaan kustannuspaikalle ensi viikon torstaina. Tilanne kun on mikä on, taidan ottaa läppärin mukaan ja lomailtoina yrittään puuhastella esimerkiksi niitä kauan kaivattuja apinakarttoja ja päivittää nettisivuja. Ei niitä muuten ehdi tekemään. Huomenna pitäisi Pekan mukaan tulla vielä pahempi pyry kuin sunnuntaina. Gggreat! Pitäisi hakea kello kultasepältä, käydä kirjastossa (meneeköhän se muuten aikaisemmin kiinni?) ja ruokakaupassakin pitäisi käydä. Olisin iloinen, jos sitten jo saisi rauhoittua joulun viettoon. Tämäkin viikko kun on ollut yhtä tohotusta. En ole paljoa takalistoa sohvalla lepuuttanut. Nyt aion todellakin sännätä hampipesulle ja hipsiä nukkumaan, jotta voin huomenna pellit auki suihkia duuneja täydellä teholla. Viimeistään klo 16 sanon halitsunbalit ja aloitan ansaitun joululoman. Ihanaa
ja rauhallista joulua kaikille! Nyt ei sitten tarvitse tuskailla hiekkaisten kurahousujen kanssa. Lapset eivät ole olleet edes puolta tuntia ulkona per päivä, kun ovat jo vartissa jähmettyneet pakkasessa nenäkarvoja myöten. Meidänkin Tuomaksella on yleensä vauhdikkaista leikeistä pää märkänä, mutta ei nyt. On ihanaa, että jouluun on enää muutamia päiviä. Kaikki ostokset on nyt tehty. Eilen jäin illaksi duuniin ja painuin siitä vielä suoraan reiluksi tunniksi Jumboon tekemään viimeiset hankinnat. Viikonloppuna täytyy kaivaa viimeisetkin joulukoristeet esiin ja viritellä joulu kotiin. Minulla on ollut makkarin nurkassa jo pari viikkoa paperikassi täynnä askartelutarvikkeita odottamassa, ehkä niistä viimein ehtisi väkertää jotain. Tänään illalla kävimme Tuomaksen tarhassa joulujuhlissa. Juhla oli pienimuotoinen, mutta sitäkin ihastuttavampi. Lapset esittivät perinteisen joulukuvaelman, joka varmasti upposi jokaisen vanhemman sydämeen. Tuomas oli Joosef ja Mariaa esitti Saana-niminen tyttö. Paikalla oli myös Jeesus-lapsi, jonka Saana nakkasi oikeaan aikaan seimeen nukkumaan, ja tietysti mukana olivat myös paimenet ja enkelit. Saanaa oli kuulemma harmittanut, että Joosef ja Maria eivät pussaa esityksen aikana. Yksi tädeistä kertoi jo joku aika sitten, että Tuomas on ryhmän tyttöjen tulisen rakkauden kohde ja tytöt kilpailevat suosiosta. Tuomas supatti korvaani tänä iltana ennen juhliin menoa, että hän on rakastunut Saanaan ja he menevät naimisiin. Kotiin ehdittyämme pakkasin tarhan tädeille pienet joulunyssäkät, joissa oli Pentikin piparkakkumuotti ja lasinen, punainen lintukoriste joulukuuseen. Nyssäköihin sujautin vielä superhileiset lumihiutalekoristeet ja geisha-nameja. Tuomas kirjoitti sillä aikaa kaikille hoitokavereille joulukortit ja koristeli ne tarroilla. Toivotan kaikille tässä vaiheessa iloista joulua! Palaan asiaan vielä ennen aattoa, mutta on ihan kiva fiilistellä jo vähän etukäteen. Jösses, aloittaminen on vaikeaa. Muistan hädin tuskin eilistä, puhumattakaan siitä että olisin enää perillä viikonpäivistä. Kun elämä on töitä, töitä ja töitä, jonka lisäksi juoksen ruokakaupassa ja jouluostoksilla, pyöritän pyykkishowta ja yritän muutenkin ylläpitää huushollin järjestystä, luen iltasatuja ja piirrän viidessä minuutissa pikkumiehen iloksi joulutonttuja, ehdin häthätää nukkua, kun taas pitää olla jo menossa. Ja tiedätttekö mitä inhoan kaikkein eniten? Kurahousuja! Eilen aamulla lähdin kotoa seitsemän jälkeen, olin töissä puoli seitsemään, kiertelin lahjaostoksilla ja kassit pullollaan tulin kotiin puoli kymmenen aikaan. Haaveilen meneväni ihanaan rentouttavaan suihkuun. Kylppärin oviaukossa kilahdan, vastassa ovat jälleen nuo jokailtaiset kirotut hiekkavetimet. Hiekkaa, hiekkaa ja kerran vielä hiekkaa. Ei riitä, että yleensä jo niiden riisuminen pojan päältä saa minut kiroamaan ne helvetin tuleen, ne pitää vielä hoonata puhtaiksi. Enkä viitsi hajottaa pyykkikonetta, joten puhdistan ne pehmeällä siivousharjalla saippuan kera. Tukin siis vaan kylppärin lattiakaivon. Voisihan ne vaan jättää kuivumaan ja harjata hiekan kuivana ulkona pois, mutta törkeän likaisiksihan ne jää. Argh! En tykkää talvesta enkä lumesta, mutta en tästä hiekkasodastakaan. En muista viime viikosta mitään erityistä sanottavaa. Töitä tukka putkella. Kokoustimme intranetin merkeissä, väkersin asiakas- ja henkilöstölehteä, tuuppasin urakkatarjouksia asiakkaille, pelastin siinä sivussa maailman ja pelasimme normaalia ristinollaa kelloa vastaan. Näiden päivävuorojen jälkeen menin kotiin ilta- ja yövuoroon. Lauantai meni pipariksi siinä mielessä, että paistoimme Tuomaksen kanssa joulupipareita kiitettävän määrän. Tein myös pitkästä aikaa riisimurosuklaita. Kävimme mummilla ja papalla, söimme ja saunoimme. Sekä lauantai että sunnuntai-illan tein työjuttuja koneella, päivittelin CRM:ää. Sen vuoksi en ehtinyt kirjoittaa tuttun tapaan sunnuntaina. Samasta syystä en myöskään maanantaina. Eilen taas olin niin naatti, etten jaksanut. Huomenna on iltapäivällä hammaslääkäri. Perjantaina heitämme hanskat tilapäisesti tiskiin ja irrottaudumme duuniporukan kera Itämerelle perinteisen pikkujouluristeilyn merkeissä. Siellä on yleensä hauskaa ja tanssilattialla arkiset huolet ja murheet unohtuu. Jotta saan mahdollisuuden nukkua vähän velkoja takaisin, Tuomas menee lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi mummille. Kiitos siitä! Silmät lurppaa jo nyt. Hyvää yötä! Ps. Kiitokset joulupukille! Se nosturi on mahtihomma!
29.10.2009 sunnuntai (klo 22:00) ~ tukko harmaita hiuksia ja ripaus jouluromantiikkaa Viikko on taas mennyt ja uutta pukkaa jo päälle. Minä alan jo olla joulutuulella. Minussa on aina siivu pikkutyttöä, joka rakastaa jouluun kuuluvia askareita, tuoksuja ja etenkin sitä tunnelmaa. Kuvittelen mielessäni askartelevani joulukoristeita, shoppailevani joululahjoja, koristelevani kuusta.. ostavani Eurokankaasta punaista satiinikangasta ja ompelevani siitä uudet, punaiset tyynyliinat olohuoneen sohvan pikkutyynyihin. Mietin vain, että miksi juuri satiinia? No, oikeastaan, ne voisivat olla aika hienot :) Yksi rajoittava käytännön ongelma tässä tietysti on. Se iän ikuinen ajanpuute. Aistin myös Tuomaksessa tiettyä kyllästymistä. Poika oli maanantain ja tiistain kuumeilun vuoksi isin kanssa kotona ja ilmeisesti nyt on tultu tilanteeseen, että kaikki lastenohjelmat on katsottu ja kaikki lelut on leikitty puhki. On tylsää, ei ole mitään tekemistä, eikä mikään kiinnosta. Pojan unelmissa siintää iso, mahtava nosturi. On pakko vinkata joulupukille, psst! tuo maailman mahtavin lelunosturi! Todellakin, meillä ei olla synttäreiden jälkeen ostettu liiemmin mitään leluja, joten jokunen uusi juttu taitaa olla paikallaan. Toisaalta, ihan hyvä leikki voi syntyä myös neljästä tyhjästä talouspaperirullasta ja kirjasta. Niistä saa kätevän tallin autoille. Toimii! Tämän ikäisen lapsen kiitollisuudesta pienistäkin iloista kertoo myös se, mikä Tuomaksen reaktio oli 75 senttiä maksaneelle joulukalenterille. "Onpa se kaunis!" poika lausui ihaillen. Huokaisin helpottuneena, sillä minä itse etsin jotain hienompaa ja olin hieman pettynyt, kun en sellaista löytänyt. Olin asettanut budjetiksi jotain viisi-kuusi euroa. Kävin kahdessa kaupassa ja tarjonta oli näiden halpiskalentereiden lisäksi Mars- ja Titinalle- kalentereista 14 euron mahtikalentereihin. Valto kävi torstaina Tuomaksen kanssa neuvolassa hakemassa possuflunssarokotteen. Puolisen tuntia olivat odotelleet. Tuomas oli törmännyt siellä kaveriinsa Joonakseen ja hetken pojat olivat ehtineet vaihtaa kuulumisia. Niin kuin viisi- ja kuusivuotiaan nyt voi kuvitella tekevän ;) Viikko oli kiireinen ja työntäyteinen. Keskellä viikkoa olin siinä pisteessä, että hommat yksinkertaisesti olivat levitä käsiin. Satuin onneksi ohimennen voivottelemaan meidän kirjanpitäjän kuullen, jonka seurauksena hän otti osan tuskistani kontolleen. Olin tirauttaa tipan silkasta onnesta. Apu se on pienikin apu. Jotain ehkä siitä, kuinka hektinen tämä ala on, kertoo se, että meillä on kaksi työntekijää stressioireiden kourissa. Eivätkä he feikkaa. Toinen ilmoittautui sairaaksi, diagnoosi lievä masennustila ja kahden viikon sairausloma. Toinen stressin kourissa menetti hetkellisesti puhekykynsä ja otti levon sijaan vastaan vain reseptin. On vaikea ymmärtää, mitä yleensäkään auttaa kahden viikon sairasloma, kun sieltä palattuaan vastassa on täysin samat ongelmat, kiireet ja riittämättömyyden tunne. Olosuhteet eivät muutu. Kuinka siinä voi säilyä järjissään? Perjantaina kävin taasen Fabianinkadulla lehtipalaverissa. Se oli ihan mukava reissu. Huomenna iltapäiväksi menen jälleen Lauttasaareen Intranet-ylläpitokoulutukseen. Tulevalla viikolla suunitelmissa olisi ehtiä vähän kaupoille ja heittäytyä joulutunnelmaan. Ainakin joulukortit voisi jo kirjoittaa valmiiksi. Tilasin ne tänä vuonna Pelastaa Lapset Ry:stä. Mukavaa joulukuun alkua
kaikille! Työt painaa päälle. Poika on kipeenä. Elämä on ankeaa ja rassaavaa. En ehdi, en riitä, enkä kohta enää jaksakaan. Tekisi mieli heittää hanskat naulaan ja kiivetä navetan ylisille piiloon nukkumaan. Herättäkää sitten kun kevätaurinko paistaa. Tuomaksella on perjantaista lähtien ollut pientä kuumetta. Ei paljoa yli kolmekasin. Lisäksi pojalla on pientä yskää ja maha oli ainakin perjantaina löysällä. Tänään hoidosta tuli tekstiviesti, että ilmoitelkaa miten poika tulee hoitoon, jotta liikenevät tädit voidaan ohjata apuun muihin yksiköihin. Soitin perään ja kummastelin viestiä. Hoitoon oli kuulemma tullut tänään vain neljä lasta kahdestatoista. Kaksi on virallisella vapaapäivällä ja loput sairaana, kuumeessa. Pieni kuume ei meidän pikkumiestä alas aja. Virtaa miehestä löytyy kuin pillastuneesta apinalaumasta. Koska kuume ei ole noussut korkeammaksi, niin tuskin tämä mitään tavallista lentsua kummempaa on - silti aika monen hoitolapsen se on jo kaatanut petiin. Mä olen niin valmis petiin. Äidin kohtalo tuntuu kovin julmalta, kun nahkavekkari kiekuu "äitiiii!" viikonloppunakin jo ennen aamu kuutta. Tänä aamuna jo vähän puoli kuuden jälkeen. Eikä oikein muuta. Yhden lapasen kudoin, mutta sekin meni uuden langan vuoksi harjoitteluksi. Viikonloppuna käytiin mummilla ja papalla. Sunnuntaina väkersin päivällä pari tuntia yhtä työjuttua ja illalla pari tuntia lisää. Tänään töissä alkoi vaihteeksi ahdistaa, kun kaikki tuntuu vaan kaatuvan päälle. Yhden asian kun saa hoidettua, on oven suussa jo pari uutta tyrkyllä. Kotonakin saisi tehdä niin paljon kuin vain jaksaisi ja haluaisi. Nyt sanon heipat tältä erää. Ei oikein hutsita. Vähän iltapalaa ja sitten peiton alle. Hyvää yötä.
Tervehdys. Räkätauti on pitänyt meitä tiukassa otteessa nyt kaksi viikkoa. Eilen illalla sain nukahtaa ekaa kertaa ilman keuhkoja raastavaa yskää. Onneksi Tuomas jostain ihmeellisestä onnenoikusta nukkui viikonlopun kumpanakin aamuna kahdeksaan, joten sain hieman levätä. Unta tässä on kaivattu - kuin hulluna. Yskä on vaivannut sekä minua että Valtoa koko menneen viikon, vienyt yöunia ja kipeyttänyt rinnan. Illat ja yöt on mennyt osittain yskiessä ja turistessa. Räkää on riittänyt, mutta jokohan nyt alkaisi helpottaa? En ole vielä ihan varma. Tukkoisuus ja nuhaisuuskin on vähän sellaista, että siihen huomaamattaan tottuu, kun on vaan pakko painaa eteenpäin eikä ole aikaa sairastaa. Illalla astmalääkkeen ottamisen ja helpon, kevyen henkäisyn jälkeen hämmästyyneä ilahtuu ja toteaa, että kylläpä henki kulkee helposti. Se raskas hengitys ja puuskutus eivät olekaan normaalia, siihen vain jotenkin sopeutuu. Meillä oli töissä viikolla kolme sairastapausta, joista yksi on testillä todettu possuflunssaksi. Itse asiassa yhden työkaverin pojalla oli influenssa todettu ja poika (+ 18 v) joutui sairaalaan asti - ja on onneksi päässyt sieltä jo poiskin. Työkaveri itse ei ole vielä sairastunut, saas nähdä sairastuuko? Meikäläisen rokotuksesta on vasta reilu viikko, joten toivottavasti työkaveri ei levitä tautia eteenpäin. Tässä on kärsitty räkätaudista jo ihan tarpeeksi. Eipä tässä ihmeempää. Töitä ja kotitöitä ja huonosti nukuttuja öitä. Räkätaudista ja univeloista huolimatta olen puuhastellut käsitöiden ja kirjojen parissa. Tein ihanan lankalöydön kaupasta, ostin tuhdimmat puikot ja kudoin jo itselleni pipon. Sitä ennen olin jo kutonut pipon Tuomakselle perinteisestä seitsemästä veljeksestä. Olen niin hurmaantunut ihanasta langasta (Novitan Tempo), että taidan jatkaa sen parissa vielä ja kutoa itselleni vielä lapaset pipon seuraksi. Lukukokemuksena on menossa Ken Folletin (lumoavan Taivaan pilarit -kirjan kirjoittajan) Valkeuden Vangit, joka on mielettömän hyvä bioterrorismista kertova jännäri.
Menneessä viikossa ei ollut mitään uutta. Alkuviikon kolmena iltana puuhastelin kotona uuden CRM:n parissa. Tarkoitus olisi esitellä miten voisimme siirtyä uuden järjestelmän kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen, jotta vältymme tekemästä turhaa työtä ja säästämme aikaa ja resursseja muuhun tekemiseen. Sitä ennen on kuitenkin ajettava kaikki data järjestelmään, saatava palaset loksahtamaan paikoilleen että testattava mentiikö puuhun ja lujaa. Siis töitä tuttuun tapaan. Ja sikainfluenssauutisia joka tuutista. Maanantaina tulin minäkin kröhään. Siis varmastikin ihan tavalliseen flunssaan, joka ei alkanut kuitenkaan perinteisellä räkäinvaasiolla vaan kurkkukivulla ja paikkojen jomotuksella. Keskiviikko-iltana jäseniä särki niin mielettömästi, että huokaisin mielihyvästä kun illalla vihdoin pääsin sänkyyn peiton alle. Ihanampaa tunnetta ei ollut. Torstaina läksin töistä kolmen aikaan ja sillä asenteella, että mennään nyt katsomaan mikä on meiniki Hyrylän terveyskeskuksessa, kun on riskiryhmien ensimmäinen rokotuspäivä. Yllättyneenä sain auton ihan eteen parkkiin, ei näkynyt jonoja eikä tuuppivia öykkäreitä. Astuin etuovista sisälle ja näin kakkoskerrokseen opastavat nuolet. Vaikka olin varautunut jonottamaan, en nyt silti odottanut ihan sitä, mikä portaiden yläpäässä odotti. Väkeä kuin pipoa. Siispä äkkiä jono hännille vuoronumeroa saamaan. Numeron saatuani hämmästelin hetken ja menin toisen jonon jatkoksi. Se jono johti kokoussaliin, jossa odotti jo jokunen muukin ihminen. Köh köh siellä, köh köh täällä, joka puolella köh köh.. hiiala hiiala hei! Minua ennen oli satakunta ihmistä ja odottaminen kesti tunnin. Sain kuitenkin piikin, eivät pistäneet lappua luukulle eioon kera. Piikin teho alkaa vasta kahden viikon päästä, joten nyt vaan taivastellaan kuinka käy. Perjantaina räkä otti lopultakin vallan ja olin tukossa. Rokotettu käsi oli kipeä ja arka, muita oireita ei onneksi tullut. Ei kuumetta onneksi. Käsivarressa kuitenkin kuumotti ja jomotti, rokotuskohta oli turvonnut ja käsi toimi vain kyynärpäästä alaspäin. Nukkuminen oli hankalaa ja rööritkin olivat tukossa. Kaiken huipuksi lauantaiaamuna kello kuusi viisikymmentä taloyhtiön kustantama lumiaura ilmeistyi pöristelmään pihalle ja herätti meidän nahkavekkarin. Äidin ihana osa, töitä 24/7, vain työmaa vaihtuu. Terve tai sairas, duty calls. Viikonloppu meni siinä sivussa. Olin liian puolikuollut lähteäkseni pojan kanssa ulos. Iltapäivällä kuitenkin, menimme syömään vanhempieni luokse, lähdin vielä Valton kanssa käymään asioilla. Olin matkalla yrittänyt viedä talvisaapikkaani suutariin, mutta suutari Sirkka menetti kyllä asiakkaan, kun oli pistänyt ovensa kiinni jo kello neljätöistä. Unohdin kuitenkin kengät autoon Jumbossa, joten ehkäpä käyn morjestamassa Sirkkaa arki-iltana, jos hän suvaitsisi pitää vielä ovensa auki. Ostin Tuomakselle uuden hatun ja hanskat sekä itselleni uudet tyynyt. Sunnuntaina meillä juhlistettiin isänpäivää, oltiin ja laiskoteltiin. Tuomas pelasi pleikkarilla HugoRallia. Nyt tarvitsisi varmaankin painella jo unia kohti, jotta voisi yrittää selviytyä huomenna taas töihin. Heido!
Viikko on taas vierähtänyt. Kaiken päätteeksi päädyimme marraskuun puolelle. Kellojen siirrosta huolimatta elämä on entistä pimempää. Maanantaina kävin ruokakaupassa. Tiistai-iltana jäin töihin. Keskiviikkoiltana ehdin hetkeksi istahtaa nojatuoliin ennen kuin painuimme pojan kanssa suihkuun. Torstaiaamuna jätin auton
duunin parkkipaikalle ja pyyhälsin Hämeenlinnantien varteen
bussipysäkille. Siellä oli tuulista ja kylmää kuin pohjoisnavalla. Olin
hieman epävarma, kuinka kauan matka ruuhka-aikaan kestäisi, joten olin
varannut hyvin aikaa. Olinkin Elielinaukiolla jo kymmentä yli kahdeksan,
joten päätin ihan hissun kissun kävellä Fabianinkadulle, konsernin uusiin
toimitiloihin. Nautiskelin kävelymatkasta, tutuista paikoista, haistelin
kaupungin tuoksuja ja ihmettelin, miten kaupunki tuntuu aina olevan
rempallaan, siis remontissa. Kaiken kaikkiaan, citypiipahdus oli varsin
antoisa. Torstaina oli myös Tuomaksen hammashoitolakäynti. Valto onneksi hoiti sen, joten sain loppupäivän selvitellä duuneja. Illalla oli käytävä jälleen täydentämässä jääkaappia. Perjantai-illan pyhitin pipon kutomiselle ja Talentille. Siinä kutoessani hahmottelin mielessäni seuraavaa projektia. Taidan ostaa isot, paksummat puikot, jotain ihanaa paksua lankaa ja kutoa ponchon. Lauantaina vein Tuomaksen kahden aikaan Joonaksen luo Halloween-bileisiin. Tämä oli eka kerta kun poika jäi yksin (ja vieläpä mielellään) minnekään vieraampaan paikkaan. Heippasin ja lähdin kotiin tekemään - jälleen - pizzaa, sillä kinkkusuikaleita oli jäänyt edellisestä kerrasta yli. Hain pojan sovitusti viiden maissa. Vastassani oli poika, joka pyysi ettei lähdetä vielä. Tuomas ja Joonas ovat mainio parivaljakko ja on tosi kiva, että pojat vielä ovat yhteyksissä, vaikka eri hoitopaikoissa ovatkin. Joonaksen äiti patisti minut vielä kahville, joten hetkeksi jäimme vielä. Sitten kotiin päin ja saunaa odottelemaan. Tänään oli siivouspäivä. Iltapäivällä kävimme mummin ja papan luona syömässä. Tässä se viikonloppu on taas mennyt. Yhdessä hujauksessa. Sekä Tuomas että Valto ovat nuhanenäisiä. Tuomas on ollut kröhäinen jo koko viikon ja Valto alkoi turisemaan viime yönä. Se niistä yöunista sitten. Sain perjantaina loppuun Juan Gomez Juradon Taivanpaikan. Kirja oli tosi hyvä, kuten myös samaisin kirjailijan ensimmäinen. Tuttuun tapaan harmitti, että kirja loppui. Lauantaina aloitin taas vaihteeksi Tess Gerritsenin yhden dekkarin, mutta jo ensi metreiltä tarjonta alkoi tökkiä. Ei taas tätä! Olen lukenut selkeästikin liikaa murhamysteereitä ja kuolinsyytutkijoiden elämää. Nyt taisi vaan tulla mitta täyteen sitä taiteenhaaraa. Täytyy yrittää löytää uusia kirjailijatuttavuuksia. Dan Brownilta on sentään tulossa jouluksi uusi opus, Kadonnut symboli, on siis jotain mitä odottaa :)
Viikonloppuna ei meno päätä huimannut. Haukotus. Elämä junnaa. Viikot
vierii, mutta arki on ja pysyy. Kiireineen, väsymyksineen ja
päänsärkyineen kaikkineen. Meinasin sanoa, että onpahan ainakin jotain
takuuvarmaa. Mutta ei sitä aina tiedä. Ensi torstaina on uuden CRM-sovelluksen käyttöönottopalaveri Fabianinkadulla. Uusi CRM palvelee mielestäni eritoten konsernin yritysten välistä tiedonhallintaa ja on täten yksi uusi työsarka lisää, sillä sovellus ei syrjäytä täysin vanhoja toimintatapoja vaan tulee osaksi niiden rinnalle. Viikko tuntui menevän vähän niin ja näin. Päivän päätteeksi jäin miettimään kuvioita ja totesin pariinkin otteeseen, että olisihan tuonkin asian voinut hoitaa vähän eri tavalla. Ei siinä kiireen keskellä aina ehdi kokoamaan ajatuksia. Teen töitä välillä öisinkin. Aamulla tuntuu jokseenkin turhauttavalta, kun muistaa miten unessa on täysin tarpeettomasti stressannut jostakin fiktiivisestä töihin liittyvästä ongelmatilanteesta. Tänne ei tosiaankaan kuulu tämän ihmeempää. Nyt on mentävä nettiin hoitamaan asioita. On maksettava pari laskua, uusittava kirjaston lainoja ja vakuutusyhtiöönkin pitäisi tehdä korvaushakemus lääkekuluista. Elämä on, tylsää ja turvallista. Toivottavasti. Aina siitä tylsyydestä ei aina vaan muista olla kiitollinen :)
Veto vähissä. Akku hiipumassa. Kone yskii. Henkistä väsymystä. Ehkä fyysistäkin, en tiedä. Nyt tarvittaisiin jotain piristystä. Talven tulo, pimeys, sade, tuisku ja viima ovat saaneet niskavillani pystyyn ja olisin valmis puolen vuoden talviunille. Menneen viikon kalenteri oli tyhjä ja vailla pakollisia menoja. Se on välillä ihan kiva se, ei tarvitse kytätä kelloa ja tankata aikatauluja. Töissä ehdin tekemään muutamia "to do" -listalla pitkään roikkuneita asioita ja niiden aikaansaamisesta tuli hyvä mieli. Kun ehtisin putsata listalta vielä muutaman kohdan, olisin uusilla vesillä. Keskiviikkona autokin alkoi yskiä. Pistin kankeat vaihteet pakkasaamun piikkiin ja en noteerannut asiaa sen kummemmin. Torstaiaamuna, edelleen pikkupakkasessa, vaikeudet jatkuivat. Yritin lentokentän kupeen risteyksestä käännyttyäni vaihtaa kakkoselta isommalle, mutta mikään vaihde kolmosesta ylöspäin ei mennyt silmään. Näin taustapeilistä kaukaa lähestyvän autona ja kirosin, kun vauhti vain hiipui seitsemänkympin alueella. Onnella ja/tai väkisin runnomalla sain kakkosen uudelleen päälle ja sillä kaasuttamisen päätteeksi jonkun isomman. En enää edes muista minkä. Loppumatkan ajelin luu kurkussa ja toivoin vain pääseväni perille. Lähempänä määränpäätä huokaisin, kyllä tästä vielä selvittäisiin. Mulla on kyllä maan paras pelastuspartio, sillä jo iltapäivällä allani oli varakiesi. Isäni vei Hondan näytille autokorjaamoon ja olivat siellä kytkinrempan sijaan veikanneet ongelmien syyksi kytkimen sylinterin vuotavaa tiivistettä. Ehtivät tutkia asiaa tarkemmin kuitenkin vasta tiistaina. Valto lähti torstaina vanhempiensa mökille Lopelle, joten vietimme torstain ja perjantain kahdestaan pojan kanssa. Olin iltaisin niin väsynyt, että olin perjantainakin ihan valmista kauraa jo kahdeksalta. Pakko oli kuitenkin "nauttia" omasta hetkestä pojan nukahtamisen jälkeen, torstaina katselin Muodin maailmaa ja Mentalistiakaan en mukamas malttanut jättää kesken. Perjantai-iltana toljotin vaan tyhmänä jotain ja painuin pehkuihin lukemaan, kunnes totesin että uni kutsuu. Viikonloppuna ei tapahtunut mitään ihmeempää. Tuomas heräsi lauantaina jo ennen kuutta kyselemään millon herätään. Ärsyttävää. Samaa poika teki arkiaamuinakin. Olisin voinut nukkua senkin ajan kellonsoittoon asti. Lauantaina pötköteltiin kuitenkin puoli kahdeksaan, kaipa poikakin torkahti hetkeksi. Turha toivo, että Tuomas olisi saanut isänsä unenlahjat. Tai ehkäpä ne lahjat löytyvät vasta teini-ikäisenä ;) Eipä tässä tämän ihmeempää. Tiistaina olisi tarkoitus selvitä aamukahdeksaksi Lauttasaareen Intranet ylläpitäjien koulutukseen. Muutoin viikko mennee normaalein kuvioin. Toivon pääseväni jälleen yliviivaamaan tekemättömiä töitä. Niiden roikkuminen on alkanut jäytää niskalokeroissa ja haluaisin vaan päästä niiden kimppuun ja eteenpäin.
Se on moro! Sunnuntai-ilta on minulle se hetki, kun kuvaannollisesti jossain aivonystyröiden sopukoissa avaan kalenterin ja tutkailen, mitäpä sitä on tullut tehtyä. Kun mennyt viikko on märehditty, siirryn uudelle aukeamalle ja katson mitä uusi viikkoa tuo tullessaan. Kun kalenteri on suljettu, elän vain tätä hetkeä ja annan ajatusten järjestäytyä uudelleen. Olen kärsinyt viime viikkoina jälleen päänsäryistä. Ne menevät ja tulevat kuin pilvet taivaalla. Joskus nappaan buranaa, useinmiten annan asian vain olla. Henkäisen syvään, yritän olla purematta hammasta ja rentoutan otsasuonet. Toimii - tai sitten ei. En määrittele tätä ihan kärsimiseksi, mutta käsiäni riivaava ihottuma saa minut irvistämään tuon tuostakin tuskasta. Käsissä on muutamia alueita, jotka rasvaamisesta huolimatta ovat kuivia ja punakoita ja kutiavat niin perskeleesti. Kahdessa sormessa on haavat, jotka eivät tunnu paranevan millään. Talvi kun vielä tulee, niin haavaumat sormenpäissä vaan lisääntyy. Tämä on jotenkin absurdia. En ole kärsinyt ongelmakäsistä kuin vasta muutamia vuosia, mistä se nyt yhtäkkiä tuli? Vaihdetaan puheenaihetta. Valittaminen saa riittää. Vaikka joskus se tekeekin ihan hyvää, puhdistaa ja helpottaa. Itsekseen papattaminen on kohtuudella nautittuna terapeuttista. Menneellä viikolla tuntui siltä, että vaikka en jäänyt kuin yhtenä iltana töihin, en silti ehtinyt olla kotona. Kaupassa, kirjastossa, asioilla - menossa. Yhtenä iltana taisin olla kotona ja tehdä makkarakeittoa. Perjantai-iltana jouduin lähtemään vielä takaisin töihin pelastamaan Elton Johnin liput lukkojen takaa niitä kaipaavalle myyntijohtajalle. Elton nyt vain sattui unohtumaan kaappiin. Kierroksia taitaa olla vähän liikaa ja jarrupoljin pitäisi löytää. Lauantaina kävimme Cecilian kuusveesynttäreillä. Kotiin päästyämme Valto napsautti saunan päälle ja minä aloin väsäämään pizzataikinaa. Tänään sunnuntaina Valto lähti vaihtamaan minun autoon talvikumit. Me Tuomaksen kanssa tehtiin pitkä kävelylenkki ja nautiskeltiin ihanasta ilmasta. Tuomas hyppi ja loikki, kiipeili leikkipuistossa, kirmasi ja juoksi. Hieman epäilin, jaksaako poika kotiin asti, mutta ei tainnut tehdä edes tiukkaa. Tämä tällä erää. Taidan hipsiä sänkyyn Suuren Käsityölehden kera ja haaveilla. Saapas nähdä, onko huomenna maa jo valkoinen, kuten sääprofeetat varoittelee.
4.10.2009 sunnuntai (klo
21:30)
(Aaro Hellaakoski) Jouduin perumaan maanantain hammaslääkärin, sillä jo ajatus hammaslääkärin tuoliin menosta sai minut yökkäämään. Kurkku oli karhea ja pienikin ylimääräinen sai minut yskimään ja kähisemään. Sain uuden ajan joulukuulle. Hipheijaa. Torstaina jatkoin iltavuorossa töitä. En muistanut etukäteen, että tilintarkastajat tulivat samana päivänä. Jouduin heille ilta viiden aikaan vielä selventämään projektien lisätyöseurantaa, joten ilta ei mennyt ihan siten kuin olin suunnitellut. En taida nyt höpistä tämän
enempää, täytyy tehdä vielä yksi pikainen työjuttu. Eikä mitään
erityisempää kerrottavaa olekaan. Täällä on hiljaista kuin kuuromykkien
konsertissa. Kuulumisiin! On se ihanaa, kun viikonloppuna saa nukkua niin pitkään, että saa nukuttua univelkoja pois ja muutenkin virkistyy. Se, että normaalin kello kuuden arkiherätyksen sijaan saa herätä vasta kuusi kolmekymmentä, on todella luksusta. Ja mitä pienistä, tänään heräsimme kuusi kaksikymmentäviisi. Etenkin jos illalla jää lukemaan kirjaa hetken liian myöhään on ihan kiva, että saa nukkua aavistuksen pidempään. Lisäksi kun etenkin perjantain ja lauantain välinen yö meni singahdellessa oman ja pojan sängyn väliä (syystä että? jumala tietää, minä en) on mahtavaa, ettei tarvitse herätä niin aikaisin. SO NOT! Voi hellan pieksut! En tiedä kuka meistä on kajahtanut, minä kohta ainakin. Hieman alkaa keittää, kun illasta ja yöstä toiseen yritän rauhoitella meidän pikkumiestä unille. Kultarakas, voit aivan rauhassa ruveta nukkumaan. Ei, sängyssä ei ole muurahaisia, ei hämähäkkejä, ei ampiaisia. Ei, et sinä näe pahoja unia. Kulta, nuku nyt vielä, kukotkaan eivät ole vierä heränneet. Jep, tämä on vaan vaan joku ohimenevä kehitysvaihe? Jos se kestää vielä kauan, niin minä alan pian tanssimaan tiputanssia. Olis ihan kiva nukkuakin joskus. Jos saisi vielä nukkua yön heräilemättä vähän väliä, sekin olisi kiva. Mut mitäs siitä, jos vinssi viiraa vähän, on sitä pöllömpiäkin varmaan liikenteessä. Muutoin meille menee ihan hyvin hyvin. Kai. Mennyt viikko me vietettiin arkajalan kanssa kahdestaan, kun Valto oli isäni kanssa Juuassa mökillä. Pojan kanssa meni hyvin, illat sujui rauhaisan mukavasti ja minäkin menin hetken omasta rauhasta nautittuani (=toljotettuani telkkarista kaikkea sekalaista) hyvissä ajoissa nukkumaan. Hieman alkuviikosta stressasin, kun Tuomas vaikutti kröhäiseltä. Mitään räkätautia ei tähän rakoon kaivattu, kun töissä on hirveä kiire. Kröhä pysyi aisoissa eikä muuksi muuttunut ja vieläkin se vähän poikaa vaivaa, mutta toistaiseksi Tuomas ainakin on pahemmalta säästynyt. Itselläni alkoi olla kurkku karheana torstaina ja pientä tukkoisuutta on ollut, mutta ei auta kuin katsoa mitä tästä kehkeytyy. Toivottavasti ihanasti lämmittävät Finrexinit ja tuplatut astmalääkeannokset auttavat. Huomenna olisi hammaslääkäri, toivottavasti en joudu perumaan sitä. Isommilla miehillä oli mökkireissu sujunut hyvin ja kaipa se oli kokonaisuudessaan ihan mukava kokemus; olla viidensadan kilometrin päässä vajaa viikko korvessa ilman suuria mukavuuksia. Niin tai näin, seudussa on jotain taikaa. Se on faktaa. Hyvän yön toivottaminen tuntuu jotenkin naurettavan utopistiselta, joten sanon vaan, että nähdään taas!
Tuomas oli yökylässä mummilla ja papalla ja palasi kotiin niin väsyneenä, että hyytyi nukkumaan jo seitsemän jälkeen. Toivottavasti nyt uni maittaa. Viime viikko vilisti silmissä ohi, samoin viikonloppu. Maanantaina jäin ylitöihin, tiistaina kävin kirjastossa ja ruokakaupassa, keskiviikkona hoidin kotiaskareita, torstaina taas ruokakaupassa ja perjantaina taas ylitöissä, josta kotiuduttuani leivoimme vielä omenapiirakkaa lauantaita varten. Lauantaina pappa tuli hakemaan Tuomaksen ja vei samalla autoni pikahuollettavaksi - no, ei se ollut kuin uusia tuikkuja vailla, ei näinä pimenevinä iltoina viitsi enää pimeillä valoilla ajaa. Meille oli tulossa Sanna ja Mikko kylään, joten kävimme Valton kanssa ruokakaupassa, siivosimme ja aloin valmistella ruokajuttuja, kun nälkäkin alkoi jo mukavasti puskea eikä aamupuuron voimalla jaksa iltaan asti. Sanna ja Mikko tulivat puoli neljän jälkeen ja hiukan sen jälkeen sain tuupattua uuniperunat uuniin. Perunoiden täytteet ja salaatin olin jo ehtinyt tehdä. Valto grillasi meille pihvit ja maissintähkät. Siinä jutustellessa ja syödessä ilta mukavasti kuluikin. Vieraat lähtivät kymmenen jälkeen, jolloin Valto napsautti saunan päälle. Saunan jälkeen istahdin hetkeksi katsomaan vielä telkkaria ja jäin tutkimaan mitä tulee Canal+ kanavilta, jotka jostain ihmeen syystä meillä nyt näkyvät. Hetkellinen häiriö varmaankin. Sieltä tuli Abballa höystetty Mamma Mia! ja tarkoitus oli katsoa sitä vaan hetki ja painua pehkuihin. Mutta jäimme kummatkin leffan pauloihin ja loppuunhan se piti katsoa. Yllätyin ihan kuinka hyvä se oli! :) Ja siitä tuli hyvälle tuulelle, siinä oli virtaa. Mitä muuta.. en tiedä. Olen lukenut iltalukemisena nyt Mary Clark Higginsin kirjaa "Missä olet nyt?" ja se on myös koukuttavan hyvä. Valto ja minun isäni lähtevät huomenna ensi viikoksi Juukaan isäni kotiseudulle, jonne isäni on rakentanut tänä kesänä vanhalle jokirantamökillensä saunarakennusta. Me Tuomaksen kanssa saamme siis pärjäillä keskenämme. Hyvinhän meillä meni viimeksikin.
13.9.2009 sunnuntai (klo 22:00) ~ onko tässä mitään järkeä? En muista mitään menneestä viikosta. Tai ehkä hämästästi jotain, välähdyksiä sieltä täältä. Viikko meni kuin sumussa kulkiessa ja nyt kun mietin taaksenpäin, en pysty pysähtymään oikein mihinkään, ei ole ajatusta mihin tarttua. Työt puskevat jälleen päälle. Eikä elämään paljon muuta mahdukaan. Maanantai-iltana jäin toimistolle purkamaan kasautuneita duuneja. Tiistaina kävin hakemassa täydennystä kodin jääkaappiin, keskiviiikkona oli vanhempainilta Tuomaksen hoidossa, torstaina pyykkäsin ja perjantaina oli jälleen ruokakauppailta. Aika ankeaa. Eilen kävimme koko perheen voimalla sienimetsässä, mutta saalis jäi aika laihanlaiseksi. Tänään istutin etupihan puolelle ruukkuihin uusia syyskukkia ja rupsuttelin pihapolulta kolme ämpärillistä rikkaruohoja. Tein viikonlopun kumpanakin päivänä hyvät kuntopyörätreenit, mutta harmittaa että viikolla ei tule ehdittyä/lähdettyä reippailemaan. Toisaalta tuntuu järjettömältä lähteä jolkottelemaan yhdeksän aikaan illalla, mutta vaihtoehdot tuntuvat olevan kovin vähissä. Huomenna on pakko taasen jäädä töihin. Ei mahda mitään. Työpäiviin mahtuu paljon kaikenlaista "pientä", jonka parissa nysväämiseen kuluu tuhottomasti aikaa. Ärsyttävimpiä ja turhauttavimpia ovat ehkä osallistumishakemuksien teko julkisiin hankintoihin, joita julkaistaan sekä netissä että vielä syyskuun ajan kerran viikossa ilmestyvänä kirjasena. En tiedä johtuuko se muuttuneesta hankintalaista vai mistä, mutta julkiset tahot ovat täysin villiintyneet vaatimuksissaan. Ihastelevät vaan itseään peilistä ja hykertelevät neroudellaan. Osallistumishakemuksiin vaaditaan ties mitä. On ihan tavallista edellyttää hakemukseen liitettävän kaikki tavanomaiset viranomaistodistukset, laatuselvitykset ja referenssitiedot, mutta sitten pyydetään täyttämään vielä heidän oma selvityslomakkeensa, jonne ruksataan satajayksi ruksia, liitetään viisikymmentä selvitystä, jotka joudutaan laatimaan vain ja ainoastaan heitä varten, jotta ne vastaavat vain ja ainoastaan heidän idioottimaisiin, mutta jostain ihmeen syystä niin tärkeisiin kysymyksiin. Pääosin selvitykset on puutaheinää liirumlaarumia, johon herrat kaikessa korkeudessaan tuskin ehtivät tutustua. Ja kyseessä ei ole vielä edes tarjousvaihe, jossa varsinaisen tarjouksen liitteeksi laitetaan taas tuhti nippu kuponkeja ja todistellaan, että kyllä me osataan ja ollaan hyviä. Tuntuu jotenkin typerältä, että jo osallistumishakemuksiin tulee suunnilleen antaa kuu taivaalta hopealautasella, kun kuitenkin - tarjousvaiheessa ne jyvät erotellaan akanoista. Se siitä vuodatuksesta. Nyt suuntana kirjakerhon nettisivut ja sitten petiin. Hyvää yötä ja nerokasta viikkoa kaikille! Ps. Miehet on aina miehiä.
Hampipesulla miesten jutut kääntyivät naisiin. Tuomas päätyi miettimään,
että kenen tytön nimi hänen sormuksessaan tulee lukemaan? Kenen kanssa hän
menisi naimisiin? Juuliennin? Cessin? Viisivuotiaan elämä on tosiaankin
tärkeitä kysymyksiä täynnä. Aina ei vaan mene kaikki putkeen, eikä edes sinne päin. Mennyt viikko on ollut jotenkin extra vaikea tapaus. Ei niinkään sen vuoksi, että oltiin Tuomaksen kanssa suurin osa viikosta kaksistaan. Päin vastoin. Meillä meni pojan kanssa oikeastaan tosi hyvin. Mutta kaikki muu meni vaikeimman kautta, kuin olisi perse edellä puuhun kiivennyt. Ärräpäitä ja tikkuja takalistossa. Työasiat, ihmissuhteet ja kaikki siltä väliltä. Työviikkoa rikkoi pari palaveria, joiden jälkimainigeissa ideoita ja ajatuksia pompsahteli ja niitä puitiin sähköpostista toiseen. Toinen palaveri liittyi uuteen käyttöön otettavaan CRM-sovellukseen ja toinen konsernin asiakas- ja henkilöstölehden uuteen numeroon. Mielenkiintoisia projekteja kumpainenkin. Tuomas oli lauantaista sunnuntaihin mummilla ja papalla yökylässä. Minä lähdin lauantaina eka ruokakauppaan, toin ruokaostokset kotiin ja lähdin Jumboon hummailemaan. Itse asiassa tarkoituksena oli ostaa Tuomakselle uusia housuja, sillä poika kulkee jälleen nilkat vilkkuen. Ostin muutamatkin housut, yhden puseron, sukkia ja alushousuja. Kotona järjestelin ostokset paikoilleen, nautiskelin Citymarketin ihanasta ja mahtavan isosta (ja uskomattoman edullisesta) täytetystä patongista. Terveellisemmät elämäntavat pistin eilisen illan osalta narikkaan. Nautin hiljaisuudesta, katselin telkkaria, laiskottelin. Tuntui hyvältä vaan olla. Saunaa odotellessani leikkasin kankaasta valmiiksi "rantakassini" kaavat. Illalla katsoin DVD:ltä Da Vinci Koodin, joka on aina yhtä hyvä, sekä kirjana että elokuvana. Kotona yksin oleminen on jotain niin utopistista, että sitä suorastaan menee ihan sekaisin miettiessään miten ajan hyödyntäisi. Haluisi tehdä kaikkea kivaa ja toisaalta kerrankin vaan olla, kun ei tarvitse passata/ huomioida/kuunnella ketään muuta. Onhan se jotenkin hullua, että kaikesta pitiäisi aina saada se maximaalinen teho ja hyöty irti. Mieletöntä suorittamista. Sitä kun on vuositolkulla mennyt sata lasissa, ei osaa rauhoittua. Tänään valloitin keittiönpöydän ompelukoneen kera, latasin langat paikoilleen ja tuunasin kolmet Tuomaksen vanhat housut taas käyttökelpoisiksi. Yhdet housut pidensin, omalla arviointiasteikollani ihan mallikelpoisesti. Yksistä farkuista ratkoin auki käännetyt lahkeet ja ompelin ne uusiksi ilman käänteitä. Tadaa! siinä ovat kuin uudet farkut! ja taatusti riittävän pitkät meidän pikkuhujopille :) Kolmannet housut olivat ulkoiluhousut, joista ylipitkät lahkeet olivat rispaantuneet rikki. Käänsin niitä sen verran, että lahkeet ovat siistit ja sentin pari lyhyemmät, nyt passelit pituudeltaan uskoisin. Rantakassin pariin en enää ehtinyt, mutta joskus toiste sitten.
Viikonloppua voi viettää monella tapaa. Me heräsimme lauantaiaamuna klo 5:50 etsimään Tuomaksen sängystä ensimmäistä irronnutta maitohammasta. Poika hädin tuskin innostukseltaan malttoi enää nukahtaa, mutta vajaaksi pariksi tunniksi saimme palata vielä unien maailmaan. Lauantai-iltana Tuomas ei tohtinut saada unen päästä kiinni, kun hammaskeijun tulo jännitti poikaa niin kovasti. - Millaisia hammaskeijut
ovat? Pieniä, kilttejä ja suloisia. Tyhjänä ammottavaa hampaan koloa on ihailtu jokaisen ohi kuljetun peilin edessä. "Nyt mä olen kuin eskarilainen", totesi Tuomas. Mennyt viikko oli uuvuttava kiireineen kaikkineen. Töissä on täysi höyry päällä ja ilman apulaista hommat leviää pöydältä lattialle ja valtaa huoneen jokaisen nurkan, pistää pään sauhuamaan ja saa miettimään, mikä on seuraavaksi tärkeintä. On taas vaan myönnettävä - en vaan ehdi tekemään kaikkea. Perjantaina kävin kampaajalla, sen verran luistin omille teilleni. Pakko oli saada taas tukka kuntoon, vaikka tuntui, että vastahan siellä tuli käytyä. Huomenna Valto lähtee isäni kanssa mökille. Keskiviikkona Valto tulee kääntymään kotona ja lähtenee torstaina viikonlopuksi kaverinsa mökille. Vietämme Tuomaksen kanssa siis viikon enemmän ja vähemmän kaksistaan. Tiistaina on konseriniyhtiöiden starttipalaveri uuden CRM-sovelluksen käyttöönotosta. Torstaina on konsernin henkilöstö- ja asiakaslehden kakkosnumeron suunnittelupalaveri. On mukavaa olla mukana kaikessä näissä, ne tuovat väriä arkisempaan aherrukseen. Työt alkavat silti painaa jo hartioilla; kaikki muukin on hoidettava. Ja ensi viikolla etenkin ylityöt ovat silkka mahdottomuus. Olen nukkunut huonosti jo
pidemmän aikaa. Tuomas herättää harva se yö kerran tai pari, meidän
mammanpoika - tai sitten heräilen ties miksi omin nokkineni. Lauantain ja
sunnuntain välisenä yönä näin ahdistavia unia toinen toisensa perään ja
heräämisenkin jälkeen ne pitivät vielä otteessaan. Ehkä ei pitäisi lukea
ihan kaikkia dekkareita ;) Lähes kukonlaulun aikaan kiekuva
nahkavekkarimme piti huolen siitä, että en vahingossakaan nuku liikaa.
Iltaa. Kello alkaa olemaan jo paljon. Viikonloppu on ihan kohta ohi ja taasen se vaan vilahti ja vilkutti mennessään. Kaksi päivää hurahti taas puolihuomaamatta. Eilen kävimme Tuomaksen kanssa sienimetsässä. Se oli mukavaa ja leppoisaa. Metsässä käveleminen tuulettaa ajatuksia ja rentouttaa. Herkuttelimme viimeisillä mustikoilla ja keräsimme talteen löytyneet rouskut. Illaksi lähdimme mummin ja papan luo syömään ja saunomaan. Tänään siivottiin ja puunattiin. Iltapäivällä lähdimme Tuomaksen entisen tarhakaverin Joonaksen synttäreille. Joonas on nyt jo eskarissa ja täytti kokonaiset kuusi vuotta. Pojilla oli hauskaa. Jopa niin hauskaa, että sovimme Joonaksen äidin kanssa, että pidetään paremmin yhteyksiä. Tosi kiva, että Tuomaksella on hyvä kaveri. Tässä meidän taloyhtiössä kun ei oikein samanikäisiä lapsia ole; muutama pari vuotta vanhempi poika, joilla on jo ihan eri leikit ja ajatusmaailma. Tulin vajaa tunti sitten kävelylenkiltä. Sain Valtolta synttärilahjaksi sykemittarin ja sitä on nyt tullut testailtua. Se on ihan mielenkiintoinen vekotin. Olen tälle viikolla jopa ehtinyt kolme kertaa lenkille. Torstaina sauvakävelylle, lauantaina mummilla ja papalla kuntopyörän kyytiin ja tänään taas sauvomaan. Olo on vielä hieman puolikuntoinen, sillä yskää on edelleen, mutta en malta antaa sen estää liikkumista. Menen voinnin mukaan. En saanut eilen illalla
unta, joten nyt olisi parasta suksia unten maille. Nähdään taas! Terveisiä räkälandiasta! Tuomas aloitti menneen viikon räkäisenä ja minä pitelen vielä perää. Aluksi tuntui siltä, että tästähän selvitään kuin leikiten, mutta perjantaipäivä teki kyllä tiukkaa. Lauantai oli minulla varmaan pahin päivä. Tänä aamuna yskä tuntui repivän keuhkoja säpäleiksi, mutta nyt on jo parempi olo, eikä pääkoppakaan ole enää yhtä tukossa kuin eilen. Tunnollinen duunari sairastaa tietenkin viikonloppuna. Eipä meillä mitään ohjelmaa viikonlopuksi ollutkaan, oikeastaan ihan hyvä niin, sillä en olisi mitään jaksanutkaan. Ainakaan sosialisoida. Sairaana kotona nyhjääminen on riittävää virikettä. Itse asiassa, kun Valto ja Tuomas kävivät parin tunnin fillarilenkillä, minä kaivoin kaapista kesken jääneet hameen kaavat ja jo leikatut kappaleet. Leikkasin kankaasta puuttuvat kappaleet ja kaivoin ompelukoneen kaapista esille. Sitten surruttelin onnellisena räkäliinojen ympäröimänä. Jatkoin ompelua vielä ruuan jälkeen, saunaa odotellessa ja valmista tuli. Yllättävän nopeasti hame valmistui, vaikka osa suikaleista oli aloittaessani vielä leikkaamattakin. Tykkään kyllä kovasti ompelusta ja nyt into on pinnalla. Ostin jokin aika sitten laukkukangasta ja seuraavaksi aion tehdä siitä jonninlaisen kesäkassin. Jos vaikka joskus rannalle pääsisi... Lisäksi varmaan jotain vaatekappaleita olisi tarkoitus harjoitella. Ihan omaksi iloksi. Mitä muuta... töitä, töitä. Pieniä paineita on alkanut jo kasaantua, mutta toistaiseksi kaikki langat on vielä järjestyksessä. Aika on tietysti kortilla, mutta sehän ei ole mitään uutta. Kunhan nyt tästä flunssasta selviäisi (niin voikin alkaa sitten odottelemaan possuflunssaa ;)) ja pääsisi oikeasti ylös, ulos ja lenkille. Viime viikko meni ihan plörinäksi kuntokuurin suhteen, vaikkakin ruokapuoli hallinnassa onkin. Nyt toivotan hyvää yötä ja huomenta ja mukavaa viikkoa kaikille. Kuulumisiin taas!
Illat kuluivat askareissa, ruokakaupassa ja asioita hoidellen. En yhtenäkään iltana ehtinyt/päässyt ulos lenkille, se vähän harmittaa. Maanantai-iltana oli hyvät aikomukset lähteä ulos reippailemaan pojan nukahtamisen jälkeen, mutta kävi klassiset ja nukahdin itse ja heräsin vasta viittä vaille kymmenen. Siinä vaiheessa on liian myöhäistä lähteä ulos. Pitäisi ehtiä vähän aikaisemmin. Jostain syystä joka ilta oli täynnä jotain muuta ja lenkit jäivät tekemättä. Tulevalla viikolla enemmän yritystä! Eilen lauantaina meillä oli kylässä Hanna, Krisu ja lapset. Vietimme mukavan illan syöden ja höpötellen. Tänään kävimme vanhempieni luona juhlistamassa äitini syntymäpäiviä. Voin vaan ihmetellä minne viikonloppukin hävisi. Huomenna työkaverini palaa lomilta, joten työrintamallakin palataan normijärjestykseen. Paineita alkaa olla jo kasassa, sillä laatujärjestelmän viiteohjeiden päivitys pitää saada valmiiksi tämän kuun aikana. Lisäksi työlistalla on markkinointimateriaalien, powerpoint -pohjien ja organisaatiokaavioiden päivitystä sekä firman apinakarttojen teko. Ja nettisivujen päivitystä ilman muuta. Nyt lähden jatkaan lukusessiota, sillä sängyssä odottaa kirjaston pikalaina Kathy Reichsin "Pyhät Luut". Kiehtovaa historiaa ja arkeologiaa punottuna jännittävään tarinaan, suosittelen! Mainioista kirjoista puheen olleen, en voi olla myöskään suosittelematta viime viikolla lukemaani kirjaa nimeltään "Kadonneitten tarinoiden kirja" (Stefan Merill Block), joka oli lumoava tarina muistamisesta ja unohtamisesta. Ps. Tuomas oli perjantaina sopinut hoidossa tyttöjen kanssa treffit lentokentälle. Lentoliput ostettaisiin toisen tytön äidiltä ja yhteinen matkanpää oli Kanada. Lapset olivat sopineet tapaavansa kymmeneltä illalla lentokentältä. Pitkän mietinnän jälkeen Tuomas tuumasi, että äiti saisi tulla mukaan, vaikka ensi alkuun poika oli kovasti menossa yksin matkalle. Tyttöjen kanssa. Perjantai-iltana nukkumaan mentiin tavanomaiseen tapaan ja vielä silloinkin Tuomas muistutteli, että ensi yönä me lähdetään Kanadaan. Äiti, muistathan. Aamulla hämmästys oli suuri, kun Kanadan reissu oli jäänyt tekemättä. Sanoin Tuomakselle, että tulin sellaisiin aatoksiin, että eihän me nyt voida lähteä Kanadaan, kun meille on vieraitakin tulossa kylään ja Tuomakselle kavereita. Tuomas nyökkäili hyväksyvästi ja sovimme, että "ehkä sitten joskus myöhemmin" :D
2.8.2009 sunnuntai (klo 21:30) ~ vielä on kesää jäljellä Oikeastaan on jo ihan kiva palata arkeen. Minä palasin töihin viikko sitten ja nyt myös perheen miehiltämme loppuu loma. Tuomakselle paluu hoitoon ja kavereiden luo on satavarmasti paikallaan, sillä viisi isän ja äidin kanssa kotona ja mökillä vietettyä viikkoa on saanut aikaan sen, että kaikki mahdollinen on tehty, nähty ja koettu, joka kolkka on koluttu ja lelut leikitty puhki - on vaan tylsää eikä kukaan enää keksi mitään tekemistä - eikä paljon enää jaksakaan keksiä tekemistä. Siispä, töihin ja hoitoon ja elämä takaisin raiteilleen. Tuomas tietysti vastusteli hieman hoitoon paluuta, kuten kuvioon kuuluu. Yllättävän hyvin poika hyytyi unille, vaikka nukkumaanmeno on loma-aikana siirtynyt myöhemmäksi. Viime sunnuntain-maanantain välisenä yönä poika valvotti meitä taasen, kai äidin töihin paluusta häiriintyneenä. Eihän äitiä voi virkeänä töihin päästää! Saattaisi antaa jopa vaikutelman, että loma teki hyvää. Siispä palasin töihin ihan pihalla ja silmät punoittaen - kuin en olisi lomallla muuta tehnyt kuin kumonnut kupin toisensa perään. Mitäpä muuta... edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt useampi viikko. Loppulomalla innostuimme mustikan poiminnasta. Kävimme poimimassa mustikkaa ihan tässä kodin lähellä olevassa metsässä muutamaan otteeseen ja kerran Lopella ollessamme. Menimme Lopelle ihan huviksemme - Tuomas pääsi taas pulikoimaan ihanan mataliin vesiin, söimme eväitä mökin verannalla ja nautiskelimme. Lähdimme siitä käymään kavereidemme läheisellä mökillä, mutta matkalla oli ihan pakko poiketa yhden lammen luo katsomaan löytyisikö mustikkaa. Löysimme varsinaisen mustikkataivaan. Isoja ja täyteläisiä, mahtavia mustikoita mättäät pullollaan horisonttiin asti. Ensi kesänä taidamme mennä sinne pariksi päiväksi eväiden kera. Ja jättää Tuomaksen mummin ja vaarin hoiviin, sillä vaikka pikkumiehellä hienoa keräysintoa onkin, se laantuu noin puolessa tunnissa. Jätimme taivaan odottamaan ensi kesää ja lähdimme eteenpäin Krisun ja Hannan mökille. Kävimme vikalla loma viikollani myös vielä omalla mökillämme, siis minun vanhempien mökillä. Yläkerran nukkumisjärjestelyt pistettiin hieman uuteen uskoon ja saimmekin nukuttua jo paremmin. Vaikkakin mehiläiset, rapinat ja hirsimökin narahdukset poikaa edelleenkin hieman pelottivat. Olipa kummallinen kesä, tavallaan. Viisivuotiaalle liika tietoisuus ympäröivästä maailmasta voi olla liikaa. Jos joku kysyisi, mitä lomasta jäi mieleen, vastaisin että "äiti, äitii!" ja "mitä nyt tehdään?" Viisivuotiaamme tarrasi kiinni äitiin ja imi meistä pois jokaisen irtoavan kalorin. Nyt kaloreiden kimppuun on käyty myös entistä terveellisimmin ja liikkuvaisimmin elämäntavoin. Ruokaremonttia olen viritellyt, ainakin omalle kohdalleni. Tarkoitus olisi lisäksi repiä persettä ylös, ulos ja lenkille iltaisin. Illat ovat lyhyitä ja aika on kortilla, mutta uskoakseni pieni itsekkyys on tässä kohdin tervettä ja sallittua.
Heipä hei ja hyvää iltaa. Pitkästä aikaa. Pojat katselevat lastenohjelmia, joten istahdan hetkeksi, surffaan huvikseni ja kirjoitan lyhyen viestin. Tietokone on tuskin potenut ikävää, kun olen sen tietoisesti deletoinut lomapäivien päiväohjelmasta. Lomasta on nyt nautiskeltu tämän viikon jälkeen kolme neljäsosaa. Iik! Jos viikonkin loma tuntuu ruhtinaalliselta ja pitkältä kuin nälkävuosi, niin neljä viikkoa tuntuu valuvan käsistä kuin hiekka. Ekalla viikolla kävimme Lopella Valton vanhempien mökillä. Ekalla viikolla riittikin yllin kyllin aurinkoa ja lämmintä. Lopella Tuomas sai polskia auringon lämmittämällä matalalla rannalla sydämensä kyllyydestä. Loppuviikosta lähdimme "meidän" mökille ja olimme siellä viitisen päivää. Sen jälkeen olemme pörränneet kotikulmilla. Mökkielämä alkoi jokseenkin käydä hermoille, sillä Tuomas heräili öisin vähän väliä ja näki peiton alla ja seinillä vain ja ainoastaan pelottavia mehiläisiä. Öisin valvottiin, kuunneltiin mitä ihmeellisimpiä rapinoita ja yhtenä aamuna, sattui muuten olemaan maanantai, heräsimme viideltä miettimään jälleen niitä hiton ampiaisia. Muutoin mökillä meni ihan kivasti. Tuomas uiskenteli ekoina päivinä sielläkin, sen jälkeen ilmat viilenivät sen verran, että vesikin oli polskimiseen liian vilpoista. Friikki mikä friikki. Nyt näyttää siltä, että myös kotosalla tarvitsee kurkkia peiton alle ennen nukkumaanmenoa. Viime yö meni heikosti. Tunnin puolentoista välein kävin kääntymässä pojan huoneessa ja kerroin, että nyt nukutaan. Tänä aamuna oltiin joka iikka kiukkuisia kuin persiiseen ammutut karhut. Ollaan oltu tällä lomalla pienellä budjetilla, mutta eipä se ole paljon meitä haitannut. Ollaan ulkoiltu ahkerasti ja nautittu ihan rauhassa lomapäivistä. Tuomas innostui naapurin poikien jalkapallon peluusta. Valto osti pojalle kunnon pallon ja kovasti on koulun kentällä käyty pelaamassa. Tekee hyvää meille isommillekin yrittää uhmata painovoimaa ja hölkätä pallon perässä. Lisäksi ollaan tehty kävelyretkiä ja fillaroitu - ilmatkin on olleet ihan mukavia - tänäänkin suorastaan helteistä kun oltiin fillareilla eräässä leikkipuistossa. Nautinnollista kesälomassa ovat olleet mansikat, kirsikat ja herneet. Ne ovat olleet erittäin naminami. Ja tietysti jätski :) Sanon tältä erää heippa ja
toivotan kaikille mukavia kesäpäiviä :) Kuulumisiin taas :) Vuoden valoisinta aikaa on jälleen juhlittu. Ilon ja juhlahumun keskellä tänä vuonna valojuhlan jumalalle uhrattiin ainakin 12 onnetonta, joilta lysti jäi kesken. On jotenkin ironista, että juhannuksesta uutisoidaan perinteiden ja festareiden lisäksi liikenneruuhkat ja kuolleiden määrä. Joka vuosi muut muuttujat pysyy suht samana, vain menehtyneiden määrä vaihtelee. Kun näkee kuinka paljon kaistapäitä pelkästään ratin takana on, ei voi olla ihmettelemättä, kuinka juuri he ja henkeään pidättelevät kanssaautoilijat onnistuvat yleensä säilymään hengissä. No se siitä, olemme onnellisesti takaisin kotona. Pahimmat kaistapäät, siis ruuhkat, välttäen lähdimme matkaan vasta perjantaiaamuna yhdeksältä. Perjantaipäivä oli ihan mukava. Illalla nukkumaan mennessämme alkoi sataa taivaan täydeltä. Koko lauantaipäivän satoi enemmän ja vähemmän. Olimme sinnikkäästi ulkona pariin otteeseen, mutta fiilikset oli yhtä matalalla kuin ilmanpaine. Sunnuntaiaamuna kun heräsimme, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja ilma oli mitä ihanin. Ihmekös tuo, oli aika lähteä kotiin ;) Matkalla sivistyksen pariin sateisista viime päivistä huolimatta totesin, että kyllä Suomen kesä on kaunis. Aurinko paahtoi, kun huristelimme läpi metsä- ja peltomaisemien, järvien ja kylien. Vaikka viikonloppu mökillä olikin sateinen, jäi siitä mieleen muutama mieltä ilahduttava seikka: 1) koivun oksien tuoksu
saunassa (ehkä paras tuoksu maailmassa?) Nyt olisi vielä viikko töitä, jonka jälkeen meikäläiset kiskaisevat kulkukortit narikkaan ja painelemme kesälaitumille.
14.6.2009 sunnuntai (klo
21:30) ~ kaksi viikkoa vielä Ekaa kertaa elämässäni pidän neljä viikkoa kesälomaa yhteen putkeen. Yleensä olen pitänyt vain kolme. Nyt yksi talvilomaviikko on jäänyt roikkumaan, joten pidän sen pois ja kolme viikkoa kesälomaa - ja vielä jää yksi viikko jemmaan. Olin pomon juttusilla menneen viikon tiistaina, kehityskeskustelut olivat tänä vuonna yritysjärjestelyistä johtuen poikkeuksellisen myöhään. Lomasuunnitelma lyötiin siinä lukkoon. Mikä hämmästyttävintä, pomo täysin oma-aloitteisesti tarjosi osasta tehdyistä ylitöistä rahallista korvausta, ilmeisesti hyvityksenä kevään raadannalle. Se oli kiva yllätys, olen ollut talossa kohta seitsemän vuotta ja ekaa kertaa niistä extraliksaa tarjotaan. Oikeasti, olin iloisesti yllättynyt :) Onhan se faktaa, että a) ei niitä plussatunteja ehdi pitämään b) etenkään kun niitä on kahdenkymmenen päivän edestä. Firman sivut avattiin virallisesti torstaina. Keskiviikkoiltapäivänä ne tulivat julkisesti nähtäville, mutta testikäyttö tarkoituksella. Kaikki toimii päällisin puolin, Google AdWords -kampanja on käynnissä ja viilauksia plus päivityksiä teen vielä ennen lomia. Paljon muuta ei tulekaan mieleen... tiistaina kävin kampaajalla päivittämässä tukan. Aloin jo suunnitella tummasta asteittaista luopumista, ehkä voisi asteittain palauttaa pään blondiksi ja sitten suunnitella jotain muuta.. Torstaina kävin hammaslääkärissä, eikä siinä sen ihmeempää. Viikonloppu meni häröillessä, vähän kaupoilla ja kotia siivotessa.
8.6.2009 maanantai (klo 22:00) ~ julkaisupäivä 11.6.2009 Tuntuu siltä, että olen viimeisen viikon ja menneen viikonlopun istunut vaan tässä koneella ja väsännyt nettisivuja. En omia, kuten varmaan selvää on. Täällä on ollut hiljaista kuin kirkossa. Tiistaina ja torstaina pidin puolikkaan päivän etänä ja keskityin duunin sivujen sisällön luontiin. Jatkoin naputtelua ja hiiren naksuttelua iltaisin, kun poika oli saatu nukkumaan. Elin sivuja unissanikin. Tänä aamuna heräsin kyllä siitä hämmästyttävästä tilanteesta, että olin mökkilaiturilla ihmettelemässä valtavan kokoisten kalojen lekottelua rantavedessä. Tiesin tilanteen olevan absurdi, mutta käsittämättä moista tarjolla olevaa kalamärää käskin tuomaan haavin ja aloin kauhoa kaloja talteen. Ja niitä tuli. Ihmettelin kyllä, että kalat olivat aika erikoisia, isoja ja kuhmuraisia, rumia suorastaan, sellaisia luonnon outoja jämäsekoituksia. Joku sitten tokaisi, ettei niitä kannata ottaa, ihan kelvottomia ovat. Ja minä seisoin pettyneenä haavi kourassa, haavi täynnä kalaa. Sitten heräsin. Minä, suuri kalamies ;) Hah. Eilen illalla vähän ennen kahtatoista könysin sänkyyn, väsyneenä, mutta tyytyväisenä - sydän parikymmentä kiloa kevyempänä. Viikon ja viikonlopun aherrus oli saatu siihen vaiheeseen, että tuotoksia kehtasi esitellä seuraavan päivän palaverissa esimiehelle. Lauantaina pappa kävi hakemassa Tuomaksen yökylään, jonne poika oli hinkunut jo pitkän aikaa. Me Valton kanssa osallistuttiin taloyhtiön talkoisiin. Minä muiden emäntien kanssa kyykistelin puskien ja pihapolkujen juurilla nyhtämässä rikkaruohoja. Itse asiassa talkoopuuhat olivat ihan mukavia ja oli ihan hauska tutustua naapureihin paremmin. Reilun parin tunnin jälkeen tulin hiestä ja puutarhaletkusta märkänä ja istuin koneen ääreen. Pari tuntia vierähti helposti, jonka jälkeen lähdin käymään Tarjoustalossa ja hakemassa kotimatkalla meille pizzaa. Se on harvinaista herkkua ja hyvältä maistui :) Tein vielä hetken sivujuttuja, sitten saunottiin. Siinä illalla ajateltiin sitten, että katotaanpa Bondin Casino Royale, kun ei ole ikinä katsottu vielä. Ei ole katsottu juu, nyt se on sitten katsottu kahteen kertaan. En muistanut miten leffa eteni, mutta jotkut kohtaukset ja henkilöt muistin, varmaan on joskus yhtä yliväsyneenä tullut siis pilkittyä kyseisen Bondin ääressä :) Sunnuntaiaamusta kello yhdeksän iltapäivä puoli kolmeen ja taas kello yhdeksästä puoli kahteentoista istuin tällä samalla tuolilla, välissä suunnaten ajatukseni keittiön ikkunasta ulos ja pakersin kuvien ja tekstien kanssa. Kyllä se hyvänolon tunne nukkumaan mennessä oli lohduttava, nyt on suurin ja tärkein osa tehtynä. Tänään palaverissa sain
vielä muutamia korjaus- ja muutosehdotuksia, mutta ehdin tehdä niistä
suurimman osan jo töissä. Nyt ei muuta kuin antaa palaa vaan, runko on
kasassa ja jatkossa voin rauhassa päivitellä ilman suurempia murheita.
Voin taas alkaa elää omaakin elämää ;) Viikko meni taas niin että heilahti. Tiistaina pidin etäpäivän nettisivujen merkeissä ja se oli ihan mukavaa - sekä hyödyllistä. Aamu seitsemästä iltapäivän puoli viiteen istuin koneella ja puuhastelin. Aikaan saaminen on ihan eri tasolla kuin toimistolla. Tosin siinä intensiivisessä mietintämyllyssä alkaa pää sauhuamaan ja illalla nukkumaan mennessäkään ei päässä pyöri mitään muuta kuin sivut. Lisäksi olen tässä sivussa hämmästellyt kuvien tekoa Adoben PhotoShop CS4:ssa ja ihan mielenkiinnosta latasin ilmaisohjelma Gimpin. Yllättävän hyvä sekin. Torstaina meillä oli sisäinen palaveri sivuihin liittyen ja kävimme läpi aikaansaannokset. Sivujen julkistamispäiväksi on näillä näkymin valittu 11.6., joten viikon päästä kaiken pitäisi olla valmista. Jo menneen viikon illat yhdekstä yhteentoista istuin koneella sivuja väkertäen, ja se alkoi olla jo hieman liikaa. Saas nähdä mitä tulevasta viikosta tuleeepi. Perjantai-iltana jäin duuniin purkamaan muiden töiden ruuhkaa. Viikonloppuna ilmat ovat olleet ihanat. Lauantaialkupäivä meni siivotessa ja kaupassa käydessä, iltapäivä mummin ja papan luona. Ruuan jälkeen menimme Tuomaksen kanssa ulos. Tuomaksen puuhatessa muuta mummin kanssa pistin pitkäkseni trampoliiniin ja annoin auringon paistaa. Kesä. Se oli taivaallista. Ihana kesä :) Tänään puuhastelimme kotona aamulla, järjestelimme vähän paikkoja ja kävin Tuomaksen kanssa pyöräilemässä. Iltapäivällä kävimme mummilla ja papalla, taas. Hyvää ruokaa ja seuraa. Ruuan jälkeen paistattelin päivää lepotuolissa, mutta hetken päästä innostuimme Hennan (siskoni) kanssa lätkimään pitkän tovin palloa pihalla, sellaisilla muovisilla tennimailan näköisillä ja vaahtomuovipallolla. Se oli kivaa. Ja nurmikkoterapiaa parhaimmillaan. Lämpömittari näytti varjossa 28 astetta :)
Sunnuntai jälleen. Viikot vierivät ohitse toinen toistaan kovempaa. Mennyt viikko oli rikkonainen helatorstain vuoksi ja sekoitti pasmat aikalailla. Maanantaiaamupäivän olin Tampereella palaverissa ja iltapäiväksi kiiruhdin nettisivukoulutukseen. Koulutus oli mielenkiintoinen ja nyt on sekin homma hanskassa, toivottavasti. On se, harjoittelin sisällöntuotantoa iltaisin kotona. Homma meinasi karata lapasesta, kun vielä yhdentoista aikaan julkaisin uutta sivua ja tarkastelin aikaansaannoksia. Tässä kohtaa työ ei tunnu työltä, nettisivuja väsäilee melkein omaksi ilokseen. Hitainta on tekstien kirjoittaminen, yhdistely ja kasaaminen. Muu sujuu sitten kuin leikiten. Tiistaina palaveerattiin vaihteeksi työvaatteiden merkeissä. Työvaatetoimittajamme, tuttuni entisestä työpaikasta, oli käymässä ja esitteli jälleen firman väreihin sopivia vaatteita. Mallit ja värit ovat olleet hakusessa sillä varoitusvärit ovat tulossa pakollisiksi rakennustyömaille. Mallisto on vielä auki, mutta ensi viikolla saamme taasen uutta tarjousta ja tietoutta. Torstaina vietimme vapaapäivää. Valto kävi Tuomaksen kanssa jälleen pyöräilemässä ja minä pikakelasin pari jaksoa Lostia. Enää seitsemän katsomatta. Tämä jos mikä tuntuu mahdottomalta tehtävältä ;) Iltapäivällä menimme syömään mummin luokse. Tuomas totesi kotiin tullessamme, että "tämä on ollut mukava päivä". Kiva kuulla, että teemme sentään joskus jotain oikein :) Perjantai oli kaikkea muuta kuin perjantai, joku ihmeellinen ylimääräinen päivä siinä turhana kiusana. Olisin varmaan ottanut päivän vapaaksi, jos työkaveri ei olisi jo ehtinyt varaamaan sitä vedoten siihen, etteivät he ole "päässeet" mökille koko keväänä. Vietin mukavan rauhallisen perjantain toimistolla ja nautiskellen puuhailin täydessä työn touhussa huoneessani. Kerrankin ovi ei käynyt vähän väliä ja joku ollut jotain vailla. Lauantaina kävimme Forssan suunnalla Forssan mummin ja vaarin mökillä Matkussa. Tuomas innostui tikan heitosta - kaipa me muutkin, vähän ;) Nautiskelimme elämästä luonnon helmassa ja mukavasta ilmasta. Illaksi tulimme kotiin saunomaan. Kyllä uni maistui. Ja olisi maistunut äidille kauemminkin ;) Tänään sunnuntaina Tuomas aloitti tutun mennään pyöräajelulle -vonkauksensa aamupalan jälkeen. Kun puurot oli syöty, Muumit loppuneet, pedit pedattu ja äiti istahti sohvalle, alkoi veisuu pyöräilystä. Tuumin vähän kiukkuisena, että helkutti sentään, hoidetaan tämä asia nyt pois alta, ettei tarvitse koko päivää kuunnella samaa laulua. Joten me kolme "innokasta" asetimme pyllyt satuloille ja polkaisimme päivän vauhtiin. Puolitoistatuntia reissu kesti, jonka jälkeen meikäläisellä tulikin jo kiire ruokakauppaan, jotta hetikohta nälkäiset fillaristit saadaan ruokittua. Nyt illalla tuuppasin pojan taas ovesta ulos ja yhdessä kitkimme etupihan polun varresta pensaiden juurilta kolme ämpärillistä voikukkia. Löysimme yhden pensaan juurelta jopa mansikan taimia. On vähän hassua, että Tuomas ihan oikeasti mielellään kitkee rikkaruohoja ja tosi tomerana puuhastelee. Sisällä poika kyllästyy ja valittaa vaan, ettei ole mitään tekemistä. Mökilläkin ollaan pinottu halkoja paremman tekemisen puutteessa :D Puutarhuroinnin jälkeen menimme vielä taloyhtiön hiekkalaatikolle, jonne muut lapset olivat unohtaneet kokoelman erilaisia dinosauruksia, ne vasta olivat Tuomaksen mielestä hienoja. Minä nautiskelin tovin auringosta hiekkalaatikon reunalla, mutta hetken kuluttua taivas täyttyi pilvistä ja alkoi ripsiä vettä. Tässä kaikki tältä erää. Ajattelin ainakin tiistaina ja ehkä torstainakin pitää etäpäivän ja keskittyä kotona täydellä ajatuksella nettisivujen sisällöntuotantoon. Toimistolla elämä on liian rikkonaista, jotta tekeminen pysyisi vauhdissa. Muuta kummempaa ensi viikolla ei taida ollakaan. Toivottavasti ei tulekaan. Kuulumisiin! :)
Voihan suvisoitto. Viikonloput on lyhyitä, ei mahda mitään. Kuinkas sitten kävikään? Viime viikolla nääs. Perjantaina totesin, että ei tästä tule mitään ja huokaisin. Tein neljätoistatuntisen päivän ja olin illalla kotona kymmenen aikaan. Ja silti tuntuu siltä, että ehdin tehdä vain vähän - eikä ne työt tunnu tekemällä loppuvan. Olin kuitenkin tyytyväinen, sillä ensi viikon alku on taasen rikkonainen, enkä ehdi normiaskareisiin ennen tiistaita. Viikonloppuna nautimme kauniista ilmoista. Tuomas on innostunut pyöräilystä, joten lauantaina kävimme kaksi kertaa fillaroimassa. Ihan kivaahan se, kundi on vaan vähän säheltäjä vielä, joten tosi tarkkana sen kanssa saa olla liikenteessä. Vaikka Tuomas ymmärtääkin missä pitää pysähtyä ja katsoa tuleeko autoja ja osaa ajaa pyörätien reunassa ja huomioida muut tiellä liikkujat, niin ihan peruskäsittely vaatii vielä harjoittelua. Maisemia ei pidä liian pitkäksi aikaa ihailemaan. Kokkailimme ja saunoimme, otimme rennosti. Tosin taisin hieman sauhuta, kun poika ei osaa hetkeksikään rauhoittua, pyörii ja pörrää kuin herhiläinen. Mistä sitä energiaa ja intoa oikein riittää? Tänään Valto puolestaan ulkoilutti Tuomasta ja minä vajosin nojatuoliin katsomaan Lostia. Olin aikaisemmin saanut huomautuksen DVD-vekottimen levytilan loppumisesta, joten pikakelasin pari jaksoa. Tosi nautinnollista TV:n katselua ;) No, tulipa kerrankin nähtyä telkkarista jotain muuta kuin PikkuKakkosta tai DisneyChannelia, en muista milloin viimeksi olisin telkkaria katsonut, jotain aikuisten "järkevää" siis. Miesten palattua pyöräilemästä kävimme Hyrylän Kukkatalossa. Ostimme muutaman ruusuntaimen, pelargonioita, muutaman samettiruusun ja mansikantaimia. Kävimme pikaisesti kotona ja jatkoimme matkaa mummille ja papalle. Illalla ehdimme vielä istutuspuuhiin, joskin osa jäi vielä odottamaan ajan loppumisen vuoksi. Nyt sanon hyvää yötä, sillä huomenna on aikaisin starttava kohti Tamperetta, jossa kehitysryhmämme starttaa Sovelton kanssa yhteistyöprojektin liittyen Office-laajennukseen. Iltapäiväksi täytyy kiiruhtaa takaisin etelään nettisivuihin liittyvään koulutukseen. Hyvää yötä ja mukavaa
viikkoa allihooppa! Ajatukset on ihan seis. Aivoissa on oikosulku tai laiton työnseisaus. Jospa se on pääkopan tapa ilmoittaa, että akku on vähissä, lataa. Viime viikko tuntuu sumealta muistolta, joka vilisee surisevana kaitafilminä ohi silmien. Tiistai-illan istuin töissä, muut illat meni kotona puuhastellessa. Tänäkin iltana ruuan jälkeen painelin lataamaan pyykkikoneen, jonka jälkeen viikkasin aikaisemmat pyykit pois narulta tehdäkseni tilaa uusille, silitin omani ja Valton paidat ja housut, täytin työmatkalla olevan K-marketin asiakastyytyväisyyskyselyn, kävin pojan kanssa suihkussa, laitoin iltapalaa ja ripustin vastapestyt pyykit kuivumaan. Istahdin hetkeksi odottelemaan, että poika mupeltaisi iltapalaleipänsä. Nyt poika on nukkumassa, odotellessani luin hetkisen sängyssä kirjaa. Nyt istun taas tässä ja huokaan. Ei että meidän elämässä mitään tapahtuisikaan. Tylsää kuin mikä. Puuduttavaa kuin perunankuorinta. En siltikään ole ehtinyt kirjoituspuuhiin, raportoimaan siitä olemattomasta. Viikonloppua vietimme rauhallisissa merkeissä. Lauantaina kotosalla, käyden Bauhausissa ja K-Raudassa ja tehden puutarhatöitä. Sunnuntaiksi leivoin äitienpäiväkakun. Tuomas innostui tauon jälkeen taas fillaroinnista ja poikaa piti käydä tuulettamassa useampaan otteeseen. Sunnuntai-iltana täydensin netissä veroilmoitukseen työmatkakulut. Oikeiden kustannusten selvittäminen julkisen liikenteen (aika olemattoman sellaisen) osalta on aika arpapeliä. En yhtään välitä, että työmatkojeni bensat maksavat vähemmän kuin matkahuollon bussiliput ja YTV:n seutulippu yhteensä. Jos verottaja haluaa, että kuljetaan julkisilla, niin leikitään sitten niin. Eilisen illan kirosin alituiseen kaatuilevaa word-dokumenttia, joka sattui olemaan firman referenssiluettelon versio 0.000001 ja josta alustava versio tuli toimittaa toimitusjohtajalle aamulla. En tiedä mikä siinä tökki, mutta word veti itsensä jojoon tuon tuostakin. Käsittämättömällä kärsivällisyydellä sain työstettyä dokumenttia sen verran, että kehtasin luovuttaa sen aamulla eteenpäin. Tänä iltana en aio tehdä töistä. Enkä aio jäädä tällä viikolla viettämään iltaa toimistolle. Jos asiat eivät hoidu virka-ajan puitteissa, niin sitten saavat olla levällään kuin Ilen tekstiviestit.
Viime viikko oli jotain tajutonta. Ei että siinä olisi mitään uutta. Meno on ollut jokseenkin kreisiä, mutta myös tavallaan hullunhauskaa jo jonkin aikaa. Totta puhuen en muista aikaa, jota voisin kuvailla normaaliksi taikka tavanomaiseksi. Maanantaina baanasin illalla kirjastoon ja ruokakauppaan. Tiistai-iltana oli Tuomaksen kevätjuhlat. Lastentarhanopettaja aloitti nyt toukokuun alusta uudessa työpaikassa ja yksi lastenhoitajista jäi mammalomalle tästä päivästä alkaen, joten kevätjuhla aikaistettiin huhtikuun loppuun, jotta kaikki pystyivät siihen osallistumaan. Keskiviikkoiltapäivänä löysin itseni navigaattorin opastamana Lauttasaaresta, jossa kokoonnuttiin jälleen nettisivuprojektin merkeissä. Nyt meillä on jo ensimmäinen hahmotelma tulevasta ulkoasusta ja täytyy myöntää, että pidän siitä. Koulutukset päivitysalustan käytöstä ja täten myöskin meidän harteille jäävä sisällön tuotanto käynnistyy ensi viikolla. Odotan sitä innolla. Navigaattoriin en uskonut enää kotimatkalla, sillä se olisi ohjastanut kotikonnuille Helsingin keskustan kautta. Uppiniskaisesti palasin samaa reittiä eli Länsiväylää kehä ykköselle ja siitä Hämeenlinnan väylän kautta lentokentälle ja Hyrylää kohti. Hämeenlinnan väylällä navigaattori sai kohtauksen, kun en jatkanutkaan kehää Tuusulantielle ja ehdotteli poistumista seuraavaa ramppia myöden ja suuntamaan takaisin kehälle päin. Kotona odotti toinen työmaa. Istuin hetkeksi lautasen ääreen ravitsemaan kupua, sitten oli pakattava Tuomaksen reppu mökille menoa varten, kirjoitettava pojan hoitokaverin ystäväkirjaan, käytävä kaupassa ja pakattava vielä omatkin kamppeet. Torstaipäivänä jätimme töissä historiamme suurimmat urakkatarjouksemme (voitte vapaasti arvailla mikä pääkaupunkiseudun kohde). Onneksi olin kuitenkin naimisissa tarjousten kanssa vain puolille päivin, jolloin tarjousaika umpeutui ja pääsin kerrankin lähtemään hieman aikaisemmin, sillä tarkoitus oli suunnata auton keula hetimmiten mökkiä kohti. Pappa odotteli meitä jo mökillä. Miehistä isoimmat ja vanhimmat lähtivät vielä laskemaan kalaverkkoja. Perjantaiaamuna vene toi rantaaan tyytyväisiä kalamiehiä sekä yhdeksän haukea, joista yksi paistettiin lounaalla. Hyvää oli, vaikkakin hieman ruotoista, mutta mikäs kiire meillä oli. Säät oli mahtavia. Piha oli viime syksyisen porakaivon teon jäljiltä vielä hieman karu ja viimeistelemätön, mutta kohta kesän vihreys peittää kohta alleen nekin jäljet. Pyörittelin vanhan kaivon luota keskemmälle pihaa pöllinpätkän ja iskin pyllyn penkkiin ja naamataulun kohti aurinkoa. Ihanaa. Kaikki hyvä loppuu
aikanaan, niin mökkeilykin tältä erää ja tänään on menty taas
tukkaputkella töissä. Eikä siinä vielä kaikki, tuumasin kuin Vaatehuoneen
Simo lähtiessäni viime viikolla nettipalaverista. Tänään me
tiedotusvastaavat kokoonnuimme henkilöstö- ja asiakaslehden
starttipalaveriin. Hip hurraa. Ensimmäinen läpyskä olisi tarkoitus
sylkäistä ulos toukokuun loppuun mennessä. Eläköön aikataulut! Niitä
nimittäin riittää. Töissä kiire ei ole muuksi muuttunut. Toimitin nettisivuja tekevälle digitoimistolle läjittäin kuvia sitä mukaa kun meidän valokuvaaja ehti niitä napsia. Kirjoitin uutta, kahta erilaista tiedotetta nimenmuutoksesta ja yhteystietojen muutoksesta kahdelle eri asiakasryhmälle. Päivittelin verkkoasemalla olevia dokumentteja uuteen ulkoasuun. Neuvottelimme uusista työvaateasioista ja pistimme uudet painomerkit tilaukseen. Siinä sivussa lykkäsimme maailmalle kymmenittäin urakkatarjouksia hikihatussa. Kun joku ilta, en muista enää mikä ilta, istuin kotikoneelle niin avasin ekana resurssienhallinnan ja yritin etsiä sieltä L-asemaa - duunin verkkoasemaa. Haloo, kotikoneella, herää pahvi. Tarjosin myös puolitäyttä maitotölkkiä duunin tiskikoneeseen, mutta ei se oikein tuntunut istuvan sinne. Missäköhän vika? Eilen lauantaina jätimme Tuomaksen muutamaksi tunniksi mummin ja papan hoiviin ja lähdimme tekemään muutamia pakollisia hankintoja. Ostin Tuomakselle uudet lenkkarit ja takkihousuyhdistelmän, ulkoilupuvun siis. Ostin Tuomakselle myös torstaina hoidossa pidettäviä naamiaisia varten merirosvohatun, jonka pakkauksesa on myös koukkukäsi ja sapeli. Hui. Kaupolla riitti huutavia muksuja ja tuskaisia vanhempia, suurin ruuhka oli lastenvaate ja -kenkäosastolla. Kas kummaa, kun ulkona on ihanat kevätkelit! Tänään painuimme koko perhe pihalle nauttimaan auringosta ja rapsuttelemaan taka- ja etupihaa kevätkuntoon. Ihanaa puuhastelua. Valto vei Tuomaksen vielä potkulautailemaan ja puistoon puuhailemaan, joten sain ihan rauhassa yksinäni touhuta, puunata puutarhakalusteita, putsata ikkunalaudat ja kitkeä kuivuneita kukkasia syksyn jäljiltä. Tässä muutama aurinkoinen krookus takapihalta, päättävät sitten puskea ilmoille keskeltä nurmikkoa.
Ensi viikolla mennään
jälleen täyttä häkää eteenpäin. Tiistaina on tarhan kevätjuhla. Juhla on
poikkeuksellisesti jo nyt, kun lastentarhanopettajana toiminut Eija
vaihtaa työpaikkaa tämän kuun lopussa. Keskiviikkona kokoonnumme
iltapäivällä jälleen nettisivujen merkeissä ja saamme nähtäväksi
ensimmäisen version sivuista. Torstaina tarhassa siis naamiaiset ja
illalla olisi tarkoitus lähteä ilmeisesti köröttelemään mökkimaisemia
kohti. Kotiovesta sisään päästyämme poika aloittaa valituksen. Huono päivä, kaikki huonosti, mikään ei käy, kvaak kvaak kvaak. Hyvää viikonloppua vaan sinullekin, kultaseni ;) Ihana tapa aloittaa rankan työviikon jälkeen viikonloppu. Plaah. On rankkaa olla äiti. On mahdotonta olla täydellinen työntekijä ja silti yrittää. On rankkaa aina jaksaa. On rankkaa aina olla jotain. Viikonloppu oli ja meni.
Lauantaina Valto ja minun isäni kävivät Myyrmäessä erämessuilla. Me
Tuomaksen kanssa otettiin iisisti kotona. Sunnuntaina siivottiin ja
puunattiin, minä mankeloin ja järkkäilin paikkoja. Tylsää puuhailua siis,
voisi kai sitä sunnuntaita mukavammissakin merkeissä viettää. Sitä on kai
turha miettiä, kun meidän perheen miesten matkassa on. Nämä kaksi
vilperttiä ovat välillä kuin kinastelevia koululaisia ja minä karttakeppiä
pitelevä rehtori ;) Odotan vaan kymmenen vuotta, ehkä meillä on sitten
rauha talossa, kun toinen ajelee "sitä" rallia kylillä. Uusi viikko tulee, olin
valmis tai en. Firman nettisivuprojekti on käynnistynyt, sisällöntuotanto
pitää aloittaa heti maanantaina toimittamalla digitoimistolle graafinen
ohjeisto ja kuvamateriaalia. To-do -listalla on kaikenlaista kirjavaa,
puhteita joka lähtöön.
Yksi päivä töissä, kaiken kiireen keskellä ajoittain aikaa omille ajatuksille. Ahdistus helpottaa ja näen taas selkeämmin ympäristön. Lisäksi yksi pieni ystävällinen, auttavainen teko. Se merkitsee paljon :) Kiitos siitä :) Tiedättekö, millä on myös ihmeellinen voima? Musiikilla. Otan sitä päivittäin parantavan annoksen autossa työmatkoilla. Sallittu ja laillinen rauhoittava. Kävin kauppareissulla hakemassa kirjastosta saapuneen varaukseni, Sturm und Drangin "Rock´n Roll Children". Huomenna aamulla autossa lupaan kääntää nupit kaakkoon vitosbiisin kohdalla :D Samalla reissulla kirjastokassiin eksyi kolme levyä Madonnaa, Il Divon kakkoslevy, Billy Idolin parhaat, Laura Pausinia sekä Hectorin CD (tässä vaiheessa vain yhden biisin tähden, "Kuunnellaan vaan taivasta", se on kaunis). Tällä hetkellä kuulokkeissa soi Enrique Iglesias. Nämä rytmit vaan vievät mennessään. Can´t help it. Keinun ja sykähtelen musiikin tahdissa. Ihania Espanjan säveliä. Siitä asti, kun aloitin espanjan opiskelun ammattikorkeakoulussa, se on ollut vaan jotenkin veressä. Joskus keski-iän kriisissä aion opiskella sitä lisää :) Musiikkimakuni heittelehtii laidasta toiseen, väliäkös tuolla. Viime viikolla herkkääkin herkempi Il Divon ykköslevyn "Hallelujah" sai silmät kyyneliin, sillä yhdistän biisin poikkeuksetta hurmaavaan elokuvaan nimeltä "Anna hyvän kiertää" (Pay It Worward) ja elokuvan surullisiin viime minuutteihin. No se musiikista. Arki on jälleen korkattu. On se kumma, että pitää päästä töihin, jotta saan hetken omaa rauhaa ja aikaa ajatuksille ;) Töissä meillä on perjantaina palveluntarjoajan kanssa kick-off kokous firman nettisivuihin liittyen. Pääsen siis pian suunnittelemaan niitäkin asioita, kehittelemään sisältöä ja jossain vaiheessa päivittelemään itsekin tavaraa nettiin. Töitä riittää kyllä, mutta nettisivujen parissa puuhastelu ei kovastikaan tunnu työltä - kaikkeen muuhun verrattuna, joten ilomielin otan haasteen vastaan.
13.4.2009 maanantai (klo 22:00) ~ tuskaa paatissa En tiedä mistä aloittaa. Mietin, onko edes mitään mistä aloittaa. Perinteinen pääsiäinen mökillä on taas takanapäin. Kindereitä korkattiin pitkälti toistakymmentä, Tuomas meistä innokkaimpana tietenkin. Mökkielämä tekee tällaiselle laiskanlännälle ja jämähtäneelle perusduunarille hyvää. Hyvät happihumalat pari kertaa päivässä reippaalla ulkoilulla, saunomista ja jopa ripaus aurinkoa. Mieli ja keho virkistyy, kun lappaa klapeja kottikärryyn ja lykkii kärryä ylämäkeen. Ahkerointi alkaa mukavasti päivän päälle tuntua pohkeissa, käsivarsissa ja selässäkin. Olisi tarjolla ollut mönkijä peräkärryineen avuksi, mutta ei nyt sentään tehdä elämästä liian helppoa ;) Muistin hetkeksi, kuinka ihanaa elämä voi olla, kun seurasin pojan leikkejä hiekkakasalla ja tunsin auringon lämmittävät säteet kasvoillani. Ihana aurinko :) Hetken, ennen kuin elämä kiiruhti eteenpäin, olin onnellinen lämpimistä voimasäteistä ja yritin imeä niistä jokikisen gramman. Muutoin mökkireissu oli turhauttava kokemus ja siitä jäi kauniisti sanottuna paskanmaku suuhun. Suokaa anteeksi yltiöpäinen positiivisuuteni. Sain varmaankin yliannostuksen elämän negatiivisia realiteetteja enkä pääse niistä yli enkä ympäri. Tyhjästä on paha nyhjästä, innostusta siis.
5.4.2009 sunnuntai (klo 21:30) ~ toiveunta vain Aloitin muutama päivä sitten Gil McNeilin kirjan "oman elämänsä puikoissa". Se on mukaansatempaava ja viihdyttävä tarina yksinhuoltajaäidistä, joka muuttaa pieneen rantakaupunkiin kahden poikansa kanssa ja alkaa pyörittää mumminsa lankakauppaa. Neulominen on nykyään in, se tuntuu jotenkin hassulta. Neule- ja muotiblogit ovat blogilistan suosituimpia ja seuratuimpia sivustoja. Itsellenikin tulee hinku tarttua tauon jälkeen puikkoihin, ehkä aikaisempia isompiin ja kokeilla jotain ihan uutta. Aikaisemmin pidin tärkeänä iskostaa mieleen, miten perinteiset sukat ja lapaset kudotaan, mutta ilokseni tajusin, että hoituuhan se ihan ohjeista tavaamalla. Joten ei huolta, minun ei tarvitse osata sitä ulkoa ja vaikka unissani. Voin siis huoletta yrittää jotain erilaista, uutta ja mielenkiintoista. Vaikkakin, myös ompelukoneen esille ottaminen kihelmöi rinnassa. Ja paljon. Kun vain ehtisin ja saisin sille aikaa. Paljon aikaa. Aika on vain jostain syystä kortilla. Pula-ajat. Ajastakin. Minua kiehtoisi tuunata vanhoista vaatteista jotain ihan uutta, vaikka vähän kreisiä ja epävirallista. Myös ihan uuden luominen, kankaan valinnasta valmiiseen vaatteeseen houkuttelee. Kaikkea en osaa, mutta ei se haittaa. Tekeminen on pääasia, se jo itsessään tuottaa mielihyvää. Tekemällä sitä oppii, vaikka kantapään kautta. Lukeminen on yksi keino irtautua arjesta. Myös paljon keskustelua herättänyt viime viikon sunnuntain Hesarin sivulla A7 ollut kirje kadotetulle oli mielestäni hauska ja juuri sitä mitä tarvitaan tällaisina vaikeina aikoina. Ilmoituksen hinta 20 000 € on pöyristyttävä. Se oli ennenkaikkea epätavallinen teko ja nostatti kysymyksen toisensa jälkeen. Lukijalle, minulle, tuli epärealistinen tunne. Eihän kukaan etsi puolituntematonta ihastustaan Hesarin kokosivun ilmoituksella. Onko se mainos? Se on pakko olla. Kirjeen ulkoasu, asemointi, kieli ja tyyli oli pakko olla mainostoimiston työtä. Olin parin päivän ajan satavarma, että kyseessä oli maikkarin uuden sarjan mainos. Jotkut hölömöt googlasivat, että kyseessä olisi ollut kaheli venäläinen turkislakki. Niin varmaan. En tiedä onko tämä viimeinen totuus, mutta arvattavaa ja tylsää. Kaikesta huolimatta - Rakkauskirje, kuinka romanttista! Nykyelämästä romanttisuus on kaukana. Ajat on ankeat ja romanttisuus jos mikä on katoava taiteenlaji. Raha ei tässä asiassa ratkaise, henkiset kantimet ennemminkin. Jos sattumoisin jotain sellaista näkee, se seisauttaa ja pistää tuijottamaan hönttinä ja toivoo, että se olisi totta. Osaako joku oikeasti olla vielä romanttinen?
Voi taivas. Olo on taas mitä parhain. Pää tukossa ja räkä tekee sinne pesää. Tuomaksella on ollut pientä flunssaa ja nyt se näyttäisi jääneen taloksi. Päiviä on taasen vierähtänyt aika monta. Viikonlopusta ei ole jäänyt mielikuvia, kalenteri oli mukavan tyhjä niiltä osin. Maanantaina painoin pitkää päivää töissä. Aina ei tiedä onko missään mitään järjen häivääkään, kun asialistalla on liian monta ranskalaista. Tiistaina kävin Tuomaksen hoidossa kehityskeskustelussa. Täysin turha juttu, mutta onpahan taas noudatettu varhaiskasvatussuunnitelman pykäliä ja täytetty viisaitten tahto. Tänään jäin jälleen töihin toviksi pidempään, josta hönkäsin Kannelmäen Terveystaloon astmakontrolliin. Täysin turha juttu sekin, tuoreita reseptejä lukuun ottamatta. Tänään meidän firma virallisesti irtaantui aikaisemmasta emoyhtiöstä. Uusi nimi rekisteröitiin kaupparekisteriin tosin jo maaliskuun puolessa välissä ja siitä lähtien viralliset paperit on tehty uudelle nimelle. Eilen saimme viimein, viime tipassa tietysti, uudet kirjepaperit ja -kuoret. Käyntikortit on vielä painossa ja henkilökortteja en ole vielä edes ehtinyt tilaamaan. Apinakartat ja referenssiluettelo olisi myös pikinmiten tehtävä uusiksi, samoin firman yleisesite. Mainostoimistolta tulee näille vielä layoutit, joten ei tarvitse itse kaikkea alusta alkaen väkertää. Nettisivuille pääsen luomaan sisältöä muutamien viikkojen sisällä. Uudet puhelinnumerot tulivat myös voimaan tänään - lankapuhelimet olivat salaperäisesti kadonneet yön aikana pöydiltä. Tämäpä näistä, työkuvioista
on vaikea päästä irti, kun ne tulevat uniinkin. Tai valvottavat aamuyöstä.
Eipä sitä arkeen paljon muuta mahdukaan, kun illat kotonakin ovat niin
lyhyitä. Paitsi, kirjoihin jään kiinni joka ilta ja se repäisee ihanasti
hetkeksi irti omista murheista. Ahneella on paskainen loppu - varasin
kirjastosta sunnuntaina kuusi kirjaa ja nyt ne jo odottelee yöpöydän
lokerossa lukemistaan. Anteeksi sanattomuuteni. Kaksi viikkoa on vierähtänyt, viikko "lomaa" lusittu ja huomenna olisi puskettava taas töiden pariin. Loma tuntui lomantapaiselta ainoastaan ne muutamat päivät, jotka vietimme mökillä. Menimme viikko sitten lauantaina ja palasimme tiistai-iltana. Mökillä elämä oli rauhaisaa ja päivä rytmittyi mukavasti. Olimme paljon ulkona, teimme lumitöitä ja puuhastelimme itse kukin kaikenlaista. Tuomas nukkui jopa päiväunia, joten sain mukavan breikin keskelle päivää. Illalla saunottiin, viriteltiin takkaan tuli ja katseltiin telkkaria. Toki mökkielämään liittyy monet arkiset askareet, mutta ne itse asiassa hoituvat ihan mukavasti, liikaa pingottamatta. Kotona taasen, jo keskiviikkoaamupäivänä, tuli sohvalle pyllähdettyäni semmoinen levoton angsti - mitä nyt, mitä mitä mitä?!? Oli alettava suunnittelemaan synttäriviikonloppua, Tuomaksen viisveepäiviä. Pääsyy levottomuuteen taisi piillä kuitenkin jossain muussa. En tiedä. Tämä loppuviikko on kuitenkin ollut enemmän ja vähemmän työntäyteinen, joten se lomafiilis jäi mökkimaisemiin. Kyllä se vaan on niin, että lomalla on päästävä jonnekin pois, ei se loma kotona tunnu lomalta. Torstaina kävin kampaajalla ja treffasin illalla työkaverini Jumbossa, työasioiden merkeissä. Kuulin samalla viimeisimmät uutiset nimenmuutoksen ja irtaantumisen rintamalta. Firman uusi nimi on nyt julkinen. Sain nimen tietooni sivuteitä jo ennen lomaa, mutta nimeä ei ollut siinä vaiheessa virallisesti vielä julkistettu. Uusi ilme ei ainakaan toistaiseksi ole sykähdyttänyt minua siinä määrin, että voisin sanoa pitäväni siitä. Toivon, että herrat kaikessa viisaudessaan eivät nielisi kaikkea mitä mainostoimisto ehdottaa. Kaikesta huolimatta, huomenna on edessä uusi, jännittävä työpäivä. Nyt viikonloppuna olemme siis juhlineet Tuomaksen viisveesynttäreitä. Lauantaina oli kylässä yksi hoitokaveri, Joonas, sekä ex-hoitotäti Pia sekä hänen lapsensa Pauliina ja Samuli. Vauhtia riitti. Huh. Tänään sunnuntaina paketteja kertyi iso kasa mummeilta ja vaareilta sekä kummeilta ja kaveriperheeltämme Hannalta, Krisulta, Cecilialta ja Johannakselta. Kun muksut pääsivät vauhtiin, melua riitti kuin melukylässä. Tarjoiluja jäi niin reilusti yli, että vien suurimmat makeat huomenna porukoille töihin, eipähän tarvitse itse niitä mässätä. Nyt ruuasta puheen ollen, maha mouruaa, joten taidanpa hyökätä tähteiden kimppuun, voileipäkakkua ja lohipiirakkaa. Nam! Kiitokset mummille avusta!
Hämmentävä ilta. Pikkumies taisi olla vähän väsynyt, sillä oli jo nukahtanut sänkyynsä, kun tulin suihkusta varttia yli seitsemän. Olihan meillä toki hieman erilainen sunnuntai, kun Jukka, Nina ja Pinja kävivät kylässä. Mukavaa oli. Höpöteltiin, herkuteltiin ja ihmeteltiin vauvaelämää. Vieraiden lähdettyä painuin Tuomaksen kanssa ulos happea haukkaamaan. Kieltämättä poika kirmasi kinoksissa ja viiletti hangilla kuin kesälaitumille päässyt polle, joten ihmekös tuo että väsytti. Kotiin tultuamme olikin jo nälkä, joten iltapala tuli poikkeuksellisesti hoideltua ennen suihkua. Suihkussa huomasin, että poika alkoi olla aika tööt, joten huikkasin Valtolle että alkaisivat mennä jo hampipesun kautta sänkyyn. Nukkumatti oli jo ehtinyt käymään ennen iltasatua. Uni tekisi gutaa äidillekin. Viikonlopun unisaldo ei paljonkaan poikennut normaalista arkiyöstä. Liian vähän. Kukaan ei käske lukemaan ja lusikoimaan jäätelöä puoli yhdentoista aikaan illalla. Himot ne on hiirelläkin. Muutoin meille ei taida ihmeempää kuulua. Eilen Tuomas oli papan ja siskoni Hennan kanssa pulkkamäessä Malmin lentokentän kupeessa olevalla jätemäellä. Se on nostalginen paikka, sillä olenhan pienen lapsuuteni asunut Puistolassa ihan vieressä ja käynyt kerran jos toisenkin kokemassa vauhdin hurmaa samaisessa mäessä. Äsken pistin kuoriin viimeiset syntymäpäiväkutsut. Osa lähti postiin jo perjantaina ja nämä viimoiset siis huomenna. Viime viikolla törmäsin päistikkaa siihen faktaan, että Tuomaksen viisveepäivä on jo kohta, enkä ole edes miettinyt miten synttäreitä vietetään. Aikani asiaa pähkäiltyäni päätimme, että synttärit järjestetään tänä vuonna hieman erilailla, sillä Tuomas haluaa kovasti kutsua muutaman hoitokaverinkin juhliin. Voi sitä nuorta rakkautta. Hoitotäti kertoi perjantaina, että Tuomaksella on jo morsmaikkuehdokas ja nuoripari oli käsi kädessä, neidon posket punastuksesta helottaen, kävellyt omaan nurkkaan leikkimään. Ensi viikolle on
kalenterissa jo paljon tekemistä, muutama kokous ja lomillekin pitäisi
lähteä. Maaliskuun loppu ja nimenvaihdos ynnä muut muutosrumbat lähestyvät
uhkaavasti. Moni asia on vielä auki ja tekemistä on enemmän kuin uskallan
ajatella. Mutta viikon päästä on siis talviloma, vaikkakin kevät kukkii
rinnassani jo täyttä häkää. En voi muuta kuin hämmästellä yksinkertaisuuttani, tässä päivän parhaat naurut. Tyhmä puujalkavitsi sai suosiota ainakin meidän toimistolla ja kun elämä muutoin tuntuu ankealta, jokainen nauru on kultaa kallimpaa. Työkiireet ovat aavistuksen helpottaneet. Ehdin jopa melkein aloittaa kasan alimmaiseksi hautautuneiden hommien suunnittelun. Ajelin alkuviikon isäni
autolla, kun teimme vaihtokaupan jotta faija saisi käytettyä meikäläisen
käytössä olleen biilin katsastettavana. Tänään sain armaan vanhan hopan
takaisin ja minkäs sille mahtaa; onhan se vanha ja villi rippikoululaisen
ikäinen, silti maailman paras auto. Kunnes voitan lotossa ;) Sanat on jumissa, mieli maassa mudassa rypemässä ja into kateissa. Ei vaan nappaa. Viikko on ollut rankka. Viikonloppukin meni vähän niin ja näin. Ainoa lohtu, jos sitä nyt lohduksi edes voi sanoa, on se että on viimeinkin maaliskuu ja kevät on aavistuksen lähempänä. Valoisammat aamut ja illat ilahduttavat, mutta talvi saisi nyt jo suksia kuuseen. Menneen viikon positiivisin "yllätys" oli se, että saksalainen kusti oli viimeinkin hoitanut hommansa ja firman postin joukosta löytyivät nämä. "Nopeasti ja vaivattomasti" - HAH -ehkä ensi vuosituhannella!
Mennyt viikko oli yhtä helvettiä. Töitä, töitä ja ylikierroksilla käymisen tuskaa. Valto lähti viikonlopuksi kaverinsa mökille. Kun kuulin Valton viikonloppusuunnitelmista, buukkasin Tuomaksen lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi mummille yökylään. Tarvitsisin aikaa itselleni. Aikaa ajatella ja olla hiljaa, yksin. Sen verran olen tajunnut, että jos en itse ajattele itseäni, ei sitä tee kukaan mukaan. Vaikka välillä niin toivoisinkin ;) Pappa haki Tuomaksen lauantaina puoliltapäivin. Lähdin vähäksi aikaa kaupoille kiertelemään. Löysin yhden ihanan kevättakin ja suurta syntiä tuntien ostin sen, kuitenkin. Vihon viimeiseksi kävin ruokakaupassa, kun jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Yksin kotona oleminen on jotenkin epärealistista. Epätodellista. Siinä menee pasmat sekaisin. Ei oikein tiedä mitä tehdä, haluisi tehdä kaikkea ja ei mitään, käyttää jokaisen sekunnin hyödyksi ja nauttia joka hetkestä. Mikä lie kriisin poikanen ollut, päätä särki hitonlaisesti eikä siihen auttanut kourallinen buranoitakaan. Iltaa kohden päänsärky helpotti. Nautin omasta rauhasta ja yksin olemisesta, se on sen verran harvinaista herkkua. Näin perjantaina mainoksen, että Lost alkaa viides päivä maaliskuuta. Pakkohan ne melkein vuoden tallennettuna olleet jaksot oli nyt siis katsottava pois. Välillä surffasin vähän netissä, herkuttelin ja taas katsoin Lostia. Se on ainoa telkkarisarja, jota olen edes yrittänyt seurata. Muutoin en paljon telkkaria katso. Ei ole aikaa, eikä kauheasti kiinnostakaan. Mielummin luen hyvää kirjaa. Haaveilen aina sikeästi ja pitkään nukutusta yöstä, mutta taidan olla alitajuisesti liian kovassa käymistilassa, jotta yöstäkään tulisi rauhallinen. Näin omituisia unia, olin puoliksi hereillä, puoliksi unessa, en saanut unta ja silti olin jossain levottomassa horroksessa. Jostain syystä aamukahvi maistui kuitenkin taivalliselta. Ihan aamu. Aamupalan jälkeen silittelin tulevaksi viikoksi omia vaatteitani ja Valton kauluspaitoja. Pilkoin kattilaan perunaa ja porkkanaa illalla tehtävää kalakeittoa varten. Radiosta sattui tulemaan hyvää musiikkia, joten arkinen perunoiden kuoriminen sai uutta vauhtia, kun siinä innostuin takamusta keikuttamaan musiikin tahdissa. Iltapäivällä olikin aika lähteä hakemaan Tuomasta, joten haikeana hyppäsin auton rattiin ja heitin hyvästit omalle ajalle. Tuomas oli viihtynyt mummin ja papan hoivissa, kuten aina. Ruuan jälkeen kävimme papan kanssa lävitse vielä metsäveroilmoituksien asiat ja pistimme paperit kuntoon. Sen jälkeen olikin jo aika lähteä kotia kohti. Oli aika laskeutua maan pinnalle.
Sana "kaaos" kuvaa hyvin tätä päivää. Aamusta anivarhain, hädin tuskin unihiekat silmistä pyyhkineenä, olen kytännyt kelloa, ettei se vaan lyö yhdeksää ilman minua. Ne pirulliset Madonnan konserttiliput ovat riivanneet minua unia myöden viime viikosta asti. Puoli yhdeksän aikaan toimistomme ala-aulaan ilmoittautui viisi IT Infran innokasta nörttiä. Tietysti, juuri samana päivänä, he tulivat asentamaan uudet Officet, Outlookit ja päivittämään toiminnanohjausjärjestelmän. Tuliset hiilet polttelivat kantapäitäni, kun opastin miehet pelipaikalle, kävimme läpi tarvittavat asiat ja he pääsivät aloittelemaan oman urakkansa. Viittä vaille ysin parkkeerasin omalle tuolilleni ja tutkailin, olenko vielä sisäänkirjautuneena Lippupisteessä vai jo kolkuttelemassa oven väärällä puolella. Kun kello viimein asettui yhdeksän reikäreikään, Lippupisteen sivut potkaisivat minut pihalle. Uuden entryn myötä avautui uusi sivu, jossa ilmoitettiin, että lipunmyynti alkaa klo 9, odottele vaan rauhassa. Ihanko tosi? Hetkeen en päässyt minnekään. Menin, yritin ja peruutin, virkistin ja klikkailin. Minuutit juoksivat. En ollut kuitenkaan hädissäni. Työkaverini oli nimittäin läheisellä Vantaanlaakson ärrällä jonossa neljäntenä, joten arvelin, että hän soittaa hyviä uutisia tuota pikaa. Siinä sivuja edestakaisin veivatessa pääsin kuin pääsinkin eteenpäin. Sain valittua haluamani määrän tikettejä, mutta siihen matka tyssäsikin. Tyssäsi kerran ja toisenkin. Kunnes jämähti lopullisesti. Työkaverista ei kuulunut mitään. Jätin koneen odottelemaan suosiollisempaa bittiavaruutta ja kävin valmistelemassa neukkarin vuosiehtoneuvotteluja varten. Kävin tiedustelemassa oliko nörteillä homma hanskassa ja hanskat tallessa. Olivat ne. Kello raksutti jo yli puoli kymmentä ja työkaverista ei kuulunut edelleenkään mitään. Palasin koneelle. Pääsin säälittävään Habbohotellityyliseen jonoon, jossa kerrottiin kuinka monen sekunnin päästä pääsen eteenpäin. Siinä sompailin taas edestakaisin. Pääsin askeleen eteenpäin, kunnes jouduin taas pisteeseen nolla. Siinä tukkaa haroessa huomasin, että sivuhan ohjautui ihan toiseen osoitteeseen www.lippu.fi osoitteen sijaan. Pistin osoiteriville muilla sivuilla vilahtaneen www.eventim.fi ja jo alkoi tapahtua. Historiaa oli Habbojono, edessäni aukeni lipputaivas. Vaikka hidas ja epäuskottavan oloinen olikin. Kuusi lippua kiitos, tililtä kolahti 609 euroa. Siinä se yhtäkkiä oli. Kello oli tasan kymmenen. Soitin työkaverille, ettei jonottaisi enää. Kukaan ärrältä ei ollut kuulemma saanut lipun lippua. Yhteydet eivät toimineet. Uskomatonta. Surkeaa toimintaa Lippupisteeltä. Nettivaraaminen - itse asiassa nettiostamistahan se oli, sillä maksamatta hommasta ei selvinnyt, toimi justiinsa niin takkuillen kuin olin odottanutkin. Jopa surkeammin, sillä ostajalta meni totisesti luottamus koko järjestelmään. Uskon vasta kun näen liput. Sen verran epäileväinen maku seikkailusta jäi, että en voi muuta kuin toivoa saavani rahoilleni vastinetta. Nörtit kärkkyivät jo ovenpielessä. Jostain syystä kun meikäläisen kone oli listan kärkipäässä kaikista aparaateista. Päästin mikromikon työn touhuun ja siinä se loppupäivä sitten menikin. Asennukset menivät hyvin, mutta verkko oli hidas kuin 33k modeemi. Jokainen ohjelma ja tiedosto avautui puoli päivää ja siinä ajassa katosi järki ja usko tämän päivän tietotekniikkaan. Kiireellä kotiin, ruokaa perheelle, kipin kapin ruokakauppaan. Ostin itselleni kaupasta kimpun tulppaaneja. Tulppaanit tuovat tähän kaoottiseen arkeen jotain kaunista ja herkkää. Minusta olen ne ansainnut.
Omenan kuoressa on
reikä. Kylläpä alkoi jo nukuttaa. Luin Grishamin Testamenttia omassa sängyssäni ja odottelin pojan nukahtamista. Olisin niin helposti voinut vaan sulkea silmät ja antaa unien tulla. Silti, tässä istun. Viikot puksuttavat ohi kuin päättymätön tavarajuna. Viime viikko oli kiireinen. Emoyhtiöstä irtautuminen on totisesti käynnissä, ajatuksissa ja keskusteluissa, suunnitelmissa ja toimenpiteissä. Aikaa on vielä, mutta vääjäämättä se käy vähiin. Tänä lauantaina matkasimme Forssaan, Valton vanhempien luo. Tuomas oli taas innoissaan kissoista ja koirista. Niin innoissaan, että tänäkin iltana vielä meidän viis vee viiletti nelivetona pylly pystyssä pitkin parkettia ja totesi, että hän on Hanna-koira ja tottelee vain sitä nimeä. Auta armias, ihan kuin näiden miesten kanssa ei muutenkin ole tarpeeksi tekemistä, järjissään pysyminenkin kun on työn takana sekin välillä. Joka tapauksessa, Forssassa viihdyttiin hyvin. Valto sai ennakkona syntymäpäivälahjaksi videokameran. Toivottavasti meidän omia hassuja kotivideoita ei nähdä pian telkkarissa ;) Kotiin matkasimme sankassa sumussa pitkin hämyisiä teitä. Huh. Olen liian kaupunkilainen, jopa täällä "maalla" ja kaipaan katuvaloja. Tänään sunnuntaina kävimme "pitkästä aikaa" myöskin minun vanhempieni luona. Mummi kävi pari viikkoa sitten Jorvissa kiskaisemassa kitusiin jodipillerin kilpirauhashoitona ja on tästä syystä hohtanut vihreänä siitä saakka ja on ollut karanteenissa sen vuoksi. Ei siis mitään ihmeempää. Jopa tylsän ankeaa arkea. Noin pidemmän päälle. Kiireiset arkipäivät takaavat sen, että viikonloput tulevat aina yhtä nopeasti. Samoin sunnuntai-ilta koittaa aivan yhtä yllättäen. Mitä tästä kaikesta sirkuksesta jää käteen? En tiedä. Tänä iltana kampesin itseni liian pitkän tauon jälkeen kuntopyörän selkään. Leevi & The Leavings lauloi mp3-soittimessa miestenlehdissä pyllistelevästä Kyllikistä ja sykkivästä toteemipaalusta. Tulin paremmalle tuulelle ja tunnen itseni, ainakin hetkellisesti, kymmenen vuotta nuoremmaksi kun vanhat, kangistuneet nivelet saivat taas kyytiä. Olkoot suomalaista junttipoppia, mutta Leevi on loistava :) Tässä kaikki tällä erää. Kaikki, kun ei edes oikeastaan ollut mitään hämmästyttävää kerrottavaa. Mieleni tekisi paria paahtoleipäsiivua. Meidän perhe, tai ainakin minä ja Tuomas, ollaan hurahdettu pitkästä aikaa paahtoleipään. Oululaisen REILU-vehnälesepaahtoleipä on ihan must ja nam. Ettäs tiedätte ;) Huomenna pääsen menettämään hermoni, kun yritän saada pomolle kuusi lippua Madonnan keikalle. Argh. Tukkaa lähtee jo nyt päästä. Tampereen emoyhtiön sihteeri on ennen hoitanut konserttiliput ja niitä on annettu asiakkaille. Liian myöhään kuulin, että lippuja on saatu hankittua ennakkoon erään Clubin kautta. Rekisteröidyin firman nimissä clubiin, mutta liian myöhään, senkin lippukiintiö oli jo varattu kokonaan. Joten, huomenna maanantaina klo 9 olen todennäköisesti muutaman muunkin kanssa kiroillen pitämässä netti- ja puhelinlinjoja kuumina. Kuulemiin!
1.2.2009 sunnuntai (klo
22:00) ~ Kukaan
ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.
Lauantaina ehdoton ei, liikaa pakkasta. Eikä mulla ollut sellaista sissimeininkiä lähteä miinus kahdeksaantoista niin kuin joskus kun elohopea kerskuu lukemillaan. Ei myös siksi, että Tuomas nuuskuttaa nenäänsä räkäisenä. Tänään olisi jopa voinut mennäkin, mutta päivä hujahti mennä muissa askareissa. Minne se meni? Mitään ei olevinaan tehty. Paitsi siivottiin, laitettiin ruokaa, pestiin pyykkiä, leikittiin, tehtiin huomiseksikin ruokaa, jonka vuoksi mielenkiintoinen National Geographicin dokkari jäi kesken, kun koko kalakeiton teko oli unohtua tykkänään. Sama se. Ensi viikonloppuna mennän lauantaina Forssaan, joten eipähän tartte kotona homehtua. Huomenna pääsee taas töihin pudistelemaan sammaleet poskilta ja porskuttamaan sata lasissa. On ollut kiirettä. Lievästi sanoen. Viime viikolla kysäisin pomolta lomien pitämisestä. Firman nimi vaihtuu maaliskuun lopussa ja samalla rysäyksellä irtaudumme lopullisesti emoyhtiöstä seisomaan ihan omille, uusille jaloillemme. Perinteisesti olen pitänyt talviloman maaliskuun vikalla viikolla, Tuomaksen synttäreiden aikoihin. Nyt ajankohta ei pomon mielestä kuitenkaan sovi, kun pahimmat kiireet ajoittuvat juuri maalis-huhtikuun vaihteeseen. Joten missä välissä sitä lomaa sopisi pitää? Meillä aloitti uusi apulainen tiistaina ja hän on huhtikuun alkuun töissä, näillä näkymin. Pomo oli sitä mieltä, että kunhan ei maaliskuun lopussa, milloin vaan, parempi pitää lomat pois ja mieluiten sillä aika-akselilla kun meidän apulainen on vielä kuvioissa mukana. Joten, mikäs tässä, kaksi viikkoa lomaa siis tiedossa huhtikuun yhdeksänteen päivään mennessä :) Pakkohan ne on pomon käskystä johonkin rakoon sovittaa :) Viime viikko oli aika sutinaa täynnä, töissä ainakin ja rivakkaa sivakointia on tiedossa tällä tulevalla viikollakin. Tiistaina menen FC Sovelton koulutukseen Pasilaan ja loppuviikosta pitäisi aloitella toiminnanohjausjärjestelmän uuden version koekäyttö. Mitä muuta.. Päätä ihan särkee tämän yltiöpäisen riehakkaan viikonlopun seurauksena ;) Ulkoilma olisi varmaankin tehnyt terää. Luettujen listaan lisätty Sidney Sheldonin "Kun taivas putoaa". Täytyy päästä kirjastoon. Tahtoo lisää Grishamia tai Gerritseniä. Vaikka omassa hyllyssäkin olisi muutama helmiehdokas odottamassa. Nyt suu suppuun ja petiä
sekä uusia haasteita kohti. Hyvää yötä ja huomenta!
Ihastuttava asia viikonlopussa on lumi. Kävimme Tuomaksen kanssa sekä eilen että tänään ulkona ja kaikkea muuta kuin talvi-ihmisenä myönnän että lumi ja sen valon kajo, luonnosta hehkuva kosteus ja rattikelkan perässä vetäminen olivat jotenkin epätodellisen terapeuttista. Kävimme läheisen metsän laidalla laskemassa vähän mäkeä, siitä jatkoimme matkaamme koulun pihalle ja yllätyksekseni, urheilukenttä oli jäässä ja jäällä muutama luistelija. Tuomas seurasi luistelijoita ilmeisen innostuneena. Lähdimme eteenpäin. Koulun toisella laidalla oli tolkuttoman iso lumikasa, josta poika laski pyllymäkeä ehkä sata kertaa. Tänään kävimme jälleen
katselemassa luistelijoita. Tuomasta selvästikin kiehtoo luistelu, mutta
puheista huomasin, että poikaa selvästi epäilyttää se, että hän ei taida
sitä ihan heti osata. Kerroin, että ei tarvitsekaan osata. Meillä on yhdet
luistimet kaapissa, täytyy varmaan kokeilla olisiko ne jo sopivat ja viedä
Tuomas kokeilemaan. Se oli sitten A-virus, influenssa. Valto kävi viime keskiviikkona lääkärissä ja testillä selvisi tuokin seikka. Todettakoon, että kyllä se tavallisesta flunssasta erottui. Nyt on sairaana myöskin työkaverin mies. Kuumeessa ja niin kipeenä. Sairastuneiden piiri laajenee. Meillä taudista on pahin nyt takana. Toivottavasti. Valto ja Tuomas palasivat tänään myös töihin ja hoitoon. Viime viikon torstain ja perjantain miehet potivat tautia yhdessä kotosalla. Viikonloppua vietimme rauhallisesti, sattuneesta syystä. Kalenterissa oli kuitenkin lauantai-illaksi meno, mutta onneksi se ei meiltä vaatinut suurempia ponnisteluja. Nauruhermoja kutkuteltiin Helsingin kaupunginteatterissa "Juorujen" parissa. Farssikomedia parhaimmasta päästä :) Tuomas oli mummilla yökylässä. Sunnuntaiaamuna nukuimme pitkään, liian pitkään. Havahduin yhdeksältä ja tuumasin, että nukun vielä hetken, kun väsytti vielä niin makoisasti. Kerrankin kun sai nukkua. Heräsin varttia yli yksitoista. Aamupala ja askareita. Siivosimme. Ihan kuin sitä ei parempaa tekemistä keksisi, kun poika on yökylässä. Sunnuntai meni siis hukkaan siinä mielessä, että olisi kerrankin ehtinyt tekemään jotain siltä pitkältä listalta "ihanaa, tee näitä sitten kun on aikaa ja vapaata" ;) Ei, me siivosimme. Nääh, huusholli kaipasi imuria ja rättiä. Velvollisuudet ensin, huvitella ehtii haudassakin ;) Vai miten se meni? ;) Töissä eletään taas kiireisiä aikoja. Meidän apulainen lopetti viikko sitten ja uusi apulainen EilaKaislalta tulee vasta ensi viikon tiistaina. Apua. Uudet serverit tulee huomenna ja loppuviikosta pitäisi alkaa toiminnanohjausjärjestelmän uuden version koekäyttäjäksi. Kaikkea pientä nysvättävää riittää, joten ei tarvitse haukotella päätteen ääressä.
13.1.2009 tiistai (klo 21:00) ~ Karhunpoika perheineen sairastaa Meillä sairastetaan oikein porukalla. Minä hävisin taisteluni räkää ja ärhäkkää keuhkoputkipöpöä vastaan viime perjantaina, jonka jälkeen viikonloppuna en pystynyt muuhun kuin vaihtamaan makuu- tai istuinpaikkaa. Pää oli täynnä räkää, kurkku ja keuhkot hajalla. Maanantaina menin töihin, kun kuumekin oli laskusuunnassa. Ajattelin, että käyn vaan piipahtamassa ja tulen sitten kotiin lepäämään. En tullut. Koska kohtasin konttorilla käheänä raakkuvan, varmaankin samaa tautia sairastavan työkaverini, joten päädyimme yskimään toimistolla kilpaa keuhkomme pihalle. Myös Tuomas aloitti sairastamisen perjantaina. Hoidosta soitettiin varttia vaille neljä, että pojalla on lämpöä. Kyllä kyllä, olin käytännössä jo melkein menossa. Kotona poika makasi uupuneena sohvalla, ei syö, makaa vaan. Myöhemmin yökkää sohvalle ja oksentaa vessaan. Lauantaina ruoka maistuu taas, ei oksentelua eikä kuumetta. Paitsi illalla melkein neljäkymmentä mittarissa. Sunnuntaina ja maanantaina ei kuumetta. Mutta tänään tiistaiaamuna mittariin pärähti jälleen kuumelukemia. Maanantaina Valto kotiutui töistä kolmeysin kuumeessa ja mies potee edelleen. Yskää tässä talossa riittää. Mummi aloitti yötä myöden yskimisen lauantaina. Nyt kortisoonikuurin aloittamisen myötä sanoo voivansa jo paremmin. Pappa sairastui tänään. Minun isäni siis. Ja siskoni Hennakin tämä jo kävi läpi. Sairastamme siis koko perheen ja puolikkaan suvun kera. Ja pakkohan siellä töissäkin on oikein kaksin voimin tartuttaa työkavereita. Huomenna olen lähdössä työasioissa Tampereelle. Atk-koulutuksien pilottiryhmän suunnittelupalaveriin. Firman omistajanvaihdoksen ja tulevan nimenmuutoksen johdosta yksi jos toinenkin asia tulee muuttumaan, niin myös nämä huomenna käsiteltävät atk-puolen asiat. Nyt kone kiinni, iltapalaa huiviin ja nukkumaan. Tai mitä siitä sitten tuleekin. Neljättä yötä olen nukkunut märissä lakanoissa (eikä kyse ole märistä unista). Henki korisee ja vinkuu, yskittää ja nuhattaa. Tuskanhiki kastelee lakanat ja sen jälkeen tulee kylmä nihkeys ja vilu. Kunpa vain saisikin nukuttua. Ja kaikki voisivat olla jälleen terveitä.
7.1.2009
keskiviikko (klo
23:00) ~
Epäröinnin kynnyksellä,
kysy kuinka paljon rohkeutta Tuntuu hyvältä olla taas elämän syrjässä kiinni. Joulun pyhät ja lyhyt loma on nyt historiaa ja olen todellakin valmis uuteen vuoteen. Tähän vuoteen. Kun ahteri alkaa kasvattaa juuria pehmeään nojatuoliin, on syytä huolestua. Nenän varressa kukkivat joulusuklaat, entisestään levinnyt ahteri ja Elisabeth Adlerin "Rakkaus Pariisissa" siirappiooppera oli viimeinen niitti. Kerran kun on päässyt nukkumisen makuun, sitä oli kuin unessa koko päivän. Olisin voinut vaan nukkua. Täytyy myöntää, että meillä ei lomalla pahemmin stressattu kasvatusperiaatteista mitä tuli telkkarin katseluun ja laiskotteluun. Otettiin häpeilemättä iisisti, vailla tunnontuskia, kun kerrankin oli aikaa. Sillä sitähän me, minä, olemme kaivanneet ja tarvinneet. Yhdessäoloa. Nyt tylsä arkinen aherrus ja duunarin hommat kuulostavat kerrassaan kiehtovilta. Hiljentävä breikki oli ehdottomasti paikallaan ja nyt tunnen sen tehneen tehtävänsä. Kaipasinkin jo äksöniä! Kaipasin myös jotain uutta. Kaipasin muutosta. Nettisivujen ulkoasun updeittaus on ollut se kotirintaman projekti, jonka aikataulu on lotissut mennen tullen. Nyt on kuitenkin aika astua ulos kaikista vauva- ja tenavakuteista, sylkäistä tutit syrjään, lopettaa lässytys ja tarkastella maailmaa kolkyt ja risat äidin näkövinkkelistä. En etsi: löydän. Näin sanoi aikoinaan Pablo Picasso. Aion tehdä samoin, vaikka ihailenkin enemmän hänen tuttavansa Dalin kätten jälkiä. Tervetuloa mukaan! Ei ihan Dalia, eikä Picassoakaan. Vaan jumalainen orkidea, joka puhkesi myöskin kukkaan pitkän hiljaiselon jälkeen.
|
||
|
|
||
|
Aqualeo.net © 2009 |
||
