Vuosi 2008 [tammikuu]
[helmikuu]
[maaliskuu]
[huhtikuu]
[toukokuu] [kesägalleria]
[elokuu]
[syyskuu] [lokakuu]
[marraskuu]
18.8.2008 maanantai (klo 22:00) ~ niskat jumissa
Pitkän päivä ilta. Hellin itseäni lukemalla veristä murhatarinaa vällyjen välissä. Jalat kohmeessa nautin siitä, että on hiljaista, saan vetää upottavan täkin korville ja eksyä jälleen seikkailemaan toiseen maailmaan. Melkein jo toivon, että saisin Scarpetat luettua, jotta en voi enää olla koukussa niihin ;) Niihin on tullut himo, josta en pääse irti. Illasta toiseen luen ja ahmin karmaisevia tarinoita. Todennäköisesti en saa rauhaa, ennen kuin vihonviimeinen ja uusinkin Cornwell on tavattu.
Sekavan pääkoppani huminassa tajuan kuitenkin, että tekisi ehkä hyvää lukea välillä jotain hiukan kevyempää...
Kirjahyllyni täydentyi uudella mielenkiintoisella opuksella: Audrey Niffeneggerin opuksella Aikamatkustajan vaimo. Tästä kiitos Hennalle :) Lisäksi hyllyssä odottavat lukemistään mm. Mary Higginsin Clarkin Unissakävelijä, Markus Zusakin Kirjavaras, Joanne Harrisin Karamellikengät ja Tess Gerritsenin Luutarha. Muun muassa.
Anti olla. Päivä on todellakin ollut pitkä. Töissä on yhtä sekasortoista kuin Stockan hulluilla päivillä. Mikäs siinä, silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa. En yhtään peittele sitä, että pöytäni on kaaos - se elää päivisin omaa villiä elämäänsä ja järjestäytyy siisteihin pinoihin illaksi. Olen vältellyt iltavuoroa. Ei sen pitäisi olla tämän kaiken tarkoitus.
Viime lauantaina tehtiin päiväreissu Naantaliin, minnekäs muualle kuin muumien tykö. Sääennusteet menivät persiilleen ja vettä tuli tietysti taivaalta hela dagen. Treffasimme Krisun ja Hannan muksuineen muumiparkissa ja siitä jatkoimme bussin siivin muumien saarelle. Onneksi sade taukosi vähäksi aikaa ja ehdimme kiertää suunnilleen kaiken näkemisen arvoisen. Eipä siellä mikään ollut muuttunut kahden vuoden takaa. Lapset ovat vaan vähän kasvaneet ;) Sitten tuli tietysti nälkä ja vilu ja halu kotiin saunaan. Sää oli pettymys, mutta lapset tietysti nauttivat. Se on pääasia. Olimme suunnitelleet, että kävisimme kävelemässä Naantalin vanhassa kaupungissa ja syömässä rantaravintolassa, mutta sateesta kyllästettyinä sanoimme adjö ja lähdimme kotimatkalle suorinta tietä.
Tuomas ja Pauliina aloittivat tänään seurakunnan kerhon. Kerholaiset kokoontuvat maanantaisin ja keskiviikkosin iltapäivällä kolmeksi tunniksi. Kyllä taisi kumpaakin jännittää, mutta tosi reippaasti olivat kuulemma olleet. Taisipa olla kivaakin :) Kerho tietysti loppuu sitten kun Tuomaksen hoitopaikka vaihtuu, mutta käypähän tämä tähän välivaiheeseen ns. sosiaaliseksi haasteeksi.
Nyt meikä suuntaa uusiin haasteisiin. Päätä jomottaa, joten lienee parasta oikesti mennä pehkuihin. Jotta jaksan huomenna illalla istua kampaajan tuolissa ;) Nähdään!
13.8.2008 keskiviikko ~ pelkkää alamäkeä?
Iltaa hyvät ystävät. Pieni huoli on jo kalvanut, kun aikaa päiväkirjalle on vaikea järjestää. Pienestä kankeudesta huolimatta kirjaimia ropisee jälleen, joten yritän potkia itseäni tiuhempaan perseelle.
Tämä viikko sai tiistaina mielenkiintoisen käänteen. Duunin sähköpostiin tipahti konsernitason tiedote henkilökunnalle: teidät on myyty. Siis niin kuin että mitä? Meidän firma? Minuutin kuluttua johdon sihteeriltä irtosi toimitusjohtajan nimissä suurinpiirtein saman sisältöinen viesti vain meille tuuliajolle päätyneille. Ei sitä turhaan kannata mitään kaiken kansan tiedotustilaisuuksia omalle henkilökunnalle järjestää, lukekoot sähköpostista - tai jos ei sieltä, niin seuraavan päivän lehdestä.
Okei, alkujärkytystä. Ihmiset kerääntyivät keskustelemaan. Kysyivät toinen toisiltaan, mitä ajatuksia uutinen herätti. Esitettiin paljon kysymyksiä, ihmetyksiä tulevasta ja mahdollisista muutoksista.
Johto ja henkilökunta säilyvät samana, samoin toimipaikat. Niin, ainakin toistaiseksi. Uusi omistaja on pääomasijoittaja, rahasto. Meille duunareille pääomasijoittaja on kasvoton, persoonaton ja kylmä sikaria poltteleva pokerinaama, jota kiinnostaa vain ja ainoastaan se mitä on tilinpäätöksessä viivan alla. Tavoitteena on omistajan tiedotteen mukaan erityisesti panostaa toiminnan kasvattamiseen - jota seuraa hieno lause - kasvuun panostaminen tulee luomaan henkilöstölle uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja haasteita. Toivottavasti.
Sanomattakin tuntuu selvältä, että firman nimi tulee jossain vaiheessa muuttumaan. Siirtymävaihe konsernista irtoamiseen kestää ensi maaliskuun loppuun. Ei ole myöskään vaikeaa ymmärtää, että muutoksia tulee. Jo sen tähden, että meidän taloushallinto, palkanlaskenta, atk-tuki ja puhelinkeskus on ollut emoyhtiön organisaation sisällä. Olemme käyttäneet heidän toimintojaan. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä herrat ovat asialle ajatelleet tehdä. Minusta ainakin tuntuu siltä, että tässä pitäisi kiireesti ryhtyä toimenpiteisiin, jotta ne kallisarvoiset tilikirjat pysyvät ajantasalla ensi vuonnakin. Ja olisihan se kiva saada palkkaa maaliskuun jälkeenkin ;) Atk-ylläpidosta puhumattakaan. Puhelimeen osaamme vastata ihan itse ;)
No mitäs sitä murehtimaan. Aika näyttää mihin tämä kääntyy, mielelläni ottaisin vastaan niitä mainostettuja uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Johan sitä on näitä samoja hommia useampi vuosi pyöritelty. Ei että niissä vikaa olisi, mutta pieni jännittävä säpinä tekee aina hyvää.
Perse edellä puuhun?
Ei vaan perä edellä pusikkoon. Honda-naiselle oli käydä kehnosti eilen. Tai itseasiassa Honda-nainen säilyi naarmuitta, mutta auto koki hieman kovia ja sai varmaankin muutaman raapaisun himmenneeseen maalipintaan. Olin hakemassa Tuomasta hoidosta mummilta ja vaarilta (Tuomas oli viikonlopun 39-40 asteen kuumeessa). Seisoimme pihamaalla juttelemassa, kun mummi yhtäkkiä kiljaisee: auto lähtee!
Auto seisoi autotallin edessä pihatiellä, joka on lievää alamäkeä. Yksinkertaisesti käsijarru petti ja niin auto lipui hiljakseen ensin tielle ja siitä Sinkkosen orapihlaja-aitaan. Kaikeksi onneksi matka katkesi siihen, sillä orapihla-aidan takana olisi ollut satametriä lisää alamäkeä :D Pappa sai auton ajamalla ahdingosta pois, tienpenger oli sen verran matala. Thank god. Mutta kyllä säikähdin, kun tajusin, että auto lähtee. Pinkaisin perään ja tajusin samalla ovien olevan lukossa. Vaikka olisinkin ehtinyt pelkääjän puoleiselle ovelle, ei se olisi mitään auttanut, kun kuskinpuolelle ne olisi pitänyt päästä aukaisemaan. Teille, jotka että tiedä, mainittakoon, että auto on mallia 1994 ja silloinhan vaan uneksittiin auton ovien kauko-ohjaimista. Olin varmaankin pihaan ajaessani miettinyt liikaa duunin kiemuroita ja vastoin kaikkia tapojani ykkönen jäi laittamatta päälle. Huokaus. Kenellekään ei käynyt kuinkaan ja autokin kehrää vielä kiltisti.
Elokuuta on eletty jo puoleen väliin, en tosin kyllä muista aikaisemmilta päiviltä mitään mainitsemisen arvoista. Tuomaksen eka viikko hoidossa meni hienosti, sitten viikonloppuna nousi hurja kuume ja poika makasi suurimman osan ajasta voipuneena olkkarin sohvalla ja katseli Disney Channelia. Uskokaa, että meillä oli poikkeuksellisen rauhallista. Ei kuulunut leikkiautojen pörinää eikä narinaa, kun pikkumies hehkui sohvaa lämmittämässä.
Nyt sanon hyvää yötä. Tämän illan raapustukset ovat käsitelleet töitä ja autoa, joten tässä pieni foto niihin liittyen, kuin Kympin uutisten "kevennys" . No ehei, tämä on täyttä totta ja ankeaa arkea, Kehä III ruuhka-aikaan - Honda-nainen matkalla töistä kotiin. Tällä kertaa olin kylläkin ylämäessä alamäen sijaan - jonotin kiltisti, mutta kiukusta kihisten tukossa olevalla rampilla.
