Vuosi 2007 [tammikuu] [helmikuu] [maaliskuu] [huhtikuu] [toukokuu] [kesäkuu] [heinäkuu] [elokuu] [syyskuu] [lokakuu] [marraskuu] [joulukuu]
26.4.2007 torstai (klo 21:15)
Hellou! Näin se viikko on taas lopuillaan. Jostain syystä viikko on kyllä mennyt hitaasti ja päivät eivät ikinä tunnu loppuvan. Olisiko syynä se, että Tuomas kyselee kymmenen kertaa päivässä, että "onko jo viikonloppu?" tai sanoo "vielä viisi päivää ja sitten on viikonloppu!". Hih! Pienestä pitäen sitä opitaan odottamaan viikonloppua!
Tuomas on tykännyt autossani soivasta Katariina Hännisen levystä ja erityisesti sen "Kuolematon" -biisistä. Olisi pitänyt tajuta, että biisin sanat saattavat tarttua pikkumiehen suuhun, kun Tuomas kotonakin hoilaa "Kuolemaa vain toivoo hän..." Että joo, levy meni vaihtoon. Mutta en tainnut tehdä yhtään parempaa valintaa, kun tuuppasin auton soittimeen Leevi & the Leavingsia. Nyt Tuomas varmaan sitten luikauttaa tarhassa "itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla..." :D
Oikeasti, tuntuu siltä, että tätä viikkoa on jo eletty puoli vuotta. Maanantaina käytiin ruokakaupassa, tiistaina katsomassa Hennan uutta kämppää, keskiviikkona kaupoilla ja ruokakaupassa, tänään oltiin vaan kotona ja otettiin vastaan meidän uudet patjat ja katsottiin kun vanhoja kiikutettiin pois. Pistettiin punkka kuntoon ja tuttua rataa suihkuun ja iltapalalle.
Nyt väsyttää ja tekisi mieli vaan painua testaamaan uutta sänkyä. Yhtenä iltana juutuin katsomaan telkkarista dokumenttia ja muut illat olen taas ahminut kirjaa, joten kyllä uni on aamuisin maistunut.
Jos huomisen päivän vielä jaksaisi, niin sitten mökkimatka jo melkein häämöttää. Olemme ottaneet maanantain vapaaksi, joten vietämme toivon mukaan ihanan rauhallisen pitkän mökkiviikonlopun.
22.4.2007 sunnuntai (klo 21:30)
Taas on sunnuntai. Viikot vierivät ohi turbovauhdilla, en tiedä minne tässä niin kovaa vauhtia ollaan menossa, mutta menossa tosiaan. Tukka hulmuten.
Menneellä viikolla olemme töiden jälkeen illat juosseet hoitamassa sitä ja tätä asiaa. Illalla nukkumaan mennessä on tuntunut siltä, että huh, nyt saa hetken rauhoittua. Yleensä sitä on ollut niin väsynyt, että ankea aamu on ollut edessä ihan liian pian ja ei sitä rauhoittumista oikein edes ehtinyt tajuamaan.
Vaikka elämä on ollut yhtä menoa ja meininkiä, niin ei silti ole paljoakaan mitä kirjoittaa. Kun en halua kaikista asioista vielä kirjoittaa, joskus myöhemmin kyllä.
Siispä päädyn toivottamaan hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Meidän ensi viikon alustava ohjelma on kaiketi sellainen, että maanantaina on vaan ruokakauppa asialistalla, tiistaina menemme katsomaan siskoni Hennan uutta kotia, torstaina tulee meidän uudet patjat, perjantaina on taas Valton kitarakurssi ja lauantaina lähdemme pitkäksi viikonlopuksi mökille, josta palailemme vappupäivänä. Näiden suunnitelmien mukaan...
Jossain välissä haluaisin karata itsekseni vaate- ja kenkäkaupoille, mutta saas nähdä. Ja kova hinku on jo pyöräilemäänkin!
Toivotaan, että ilmat lämpiävät, jotta luontokin heräisi kunnolla kevääseen. Törmäillään taas!
15.4.2007 sunnuntai (klo 21:40)
Viikko on vierähtänyt, viikonloppukin sujahti ohi puolihuomaamatta. Koko viikko on ollut yhtä hullunmyllyä. Töitä ja tarhaa, tarhaa ja töitä, siinä sivussa on pyöritetty arkea madmanin lailla ja setvitty erästä ikuisuusprojektilta tuntuvaa asiaa, joka ainakin minulta vie hermot ja mielenterveyden.
En oikeasti muista kuluneesta viikosta mitään. Paitsi sen, että torstaina Tuomaksen tarharyhmä kävi katsomassa lastenteatteriesitystä laulavasta taikurista ja tanssivista taikaeläimistä. Sitä Tuomas jaksoi hehkuttaa ja kantoi suurella sydämellä taikurin antamaa postikorttia. Tosi hieno juttu, että tarhan tädit olivat moisen järjestäneet! Esitys oli ihan kävelymatkan päässä ja kesti kolmisen varttia, joten juuri passeli juttu tuon ikäisille lapsille. Ja koko ilosta vain neljä euroa per lapsi.
Perjantaina Valto aloitti lyhyen kitaran soiton kurssin, joka on nyt kolmena perjantaina peräkkäin. Lauantai ja sunnuntai ovat menneet siihen malliin, että aamupäivällä lähdettiin kotoa ja iltamyöhään palattiin. Lauantai oli sinänsä onnistunut, että teimme muutamia hankintoja, jotka ovat olleet mielessä jo jonkin aikaa: Tuomaksen huoneeseen pieni pöytä ja pari jakkaraa (Ikeasta), Tuomakselle ihana leijona -päiväpeitto ja tyyny (Ikeasta myöskin), minulle pieni kirjatorni yöpöydän viereen ja pistimme samalla hösselillä tilauksen sisään uusista patjoista meidän sänkyyn.
Kesärenkaat on myös vaihdettu. Meidän kesäkalusteet tuolla takapihalla on kyllä edelleen pressun alla ja etuoveakin "koristaa" kuivahtaneet kanervat :D Jep jep, kai sitä kotonakin pitäisi ehtiä joskus jotain tekemään.
Köh köh. Olen ollut kaiken lisäksi flunssassa männeen viikon. Nyt kurkkukipu on muuttunut tukkoiseksi nenäksi ja yskäksi. Onneksi tämä ei ihan pahimmasta tautipäästä ole, mutta mieluiten olisin ilman tätäkin.
Ja mikä hauskinta, ensi viikolla on taas ohjelmaa tyyliin joka illalle. Huh ja puh. Sitten lupaan kyllä panostaa ulkotöihin (ja sisätöihin).
Juu ei. Nyt täytyy lopettaa. Pitää maksaa vielä pari laskua ja hoitaa netissä muutamia asioita. Törmäillään taas :)
9.4.2007 maanantai (klo 21:30)
Tuntuu enemmänkin sunnuntailta eikä maanantailta. Munarikas pääsiäinen on vietetty ja pitkä viikonloppu hujahti näin jälkeen päin tutkaillen yhdessä silmänräpäyksessä.Perjantai oltiin kotona, lauantaina lähdettiin aamupäivällä Kristianin ja Hannan mökille päiväkäynnille. Siellä aika kului leppoisissa tunnelmissa, hyvän ruuan ja saunomisen merkeissä. Jostain syystä me mammat löysimme taas itsemme paimentamasta jälkikasvua, kun miesväki häipyi härveleittensä pariin. Saimme houkuteltua Tuomaksenkin naisväen matkaan saunaan ja poika jopa väitti tykänneensä. Hih! :) Hyvä juttu! Iltahämärissä lähdimme kotimatkalle ja kotona unisen Tuomaksen sai kellistää nopeinta reittiä sänkyyn jatkamaan unia. Ilmeisesti poika oli päivän leikeistä uupunut aika hyvin, sillä sunnuntaina meillä nukuttiiin harvinaisesti (!!!) yli yhdeksään. Ooh :) Se oli äidille harvinaista herkkua :)
Tässä muutama kuva Tuomaksesta ja Ceciliasta leikin keskeltä.
[jaahas, sängyssä] ["kukkulan" kuningas ja kuningatar]Sunnuntaina aamupäivällä kävimme ulkoilemassa kamalassa tuulessa. Hyrr! Sisältä katsottuna kiva ilma, mutta ulkona totesimme jäätävän tuulen hyydyttävän meidät, joten potkimme lämpimiksimme jalkapalloa. Iltapäivällä ohjelmassa oli Samulin kolmevuotissynttärit. Oli kiva nähdä Ninaa pitkästä aikaa ja päästä hieman höpöttelemään. Ja näimmehän nyt ensi kertaa vasta Samulin pikkuveljen, Samun. Hurmaava pieni mies.
Tämä maanantai (meinasin kyllä kirjoittaa sunnuntai) hurahti siivouksien merkeissä, sitten päiväunilla ja iltapäivästä poikkesimme mummin ja papan luona. Pappa vei syöminkien jälkeen Tuomaksen pyöräilemään ja touhuilemaan ulos, josta sitten lähteissämme nappasimme pojan mukaan.
Että siinä se pitkä viikonloppu. Nyt pitäisi virittäytyä taas arkikuvioihin. Ei jotensakin vaan nappaa. Tulisi jo kevät ja jotain. En tiedä itsekään. Ajatukset ovat olleet levällään ja en oikein saa koottua itseäni mihinkään täydellä teholla.
Aloitin eilen illalla lukemaan Torey Haydenin "Aavetyttöä" ja nyt tietysti vaan tekee mieli ahmia opus yhdellä haukulla poskeen. Argh. Ja läjä muita kirjoja odottaa yöpöydän vieressä lukemista.
Tämmöttiä. Palataan taas rasiaan :)
3.4.2007 tiistai (klo 22:00)
Viikko on jälleen hurahtanut käyntiin. Tarhaan ja töihin paluu sujui hyvin. Maanantain kohokohta oli, että sain viimeinkin uudet silmälasini :) Maailma näyttää hieman erilaiselta uusien linssien läpi... ;) Höpö höpö. Vähän kirkkaampaa, ei muuta :DSen kummempia höpisemättä enempiä, pistän näytille muutaman kuvan meidän kolmevuotiaan synttäreiltä.
[Tuomas avaa lahjaa] [Kummisetä auttaa] [Kakkua, vakava juttu] [Päivänsankari] [Laivan rakennusta] [Cecilia] [Juhlien tyylikkäin mies] [Lapsoset]
[Tuomas mökillä 26.3.2007, mehutauko] [Tuomas mökillä 26.3.2007, puun päällä]
1.4.2007 sunnuntai (klo 22:30)
Heissan! Viime viikon lomailimme, joten kirjoittamisen suhteen oli aika hiljaista. Ensin kävimme viikko sitten lauantaina kolme vuotiaan Annan synttäreillä ja heti sunnuntaina pyyhälsimme onnellisina mökille rauhoittumaan pois täältä vilinöistä.Mökillä oli ihanaa. Hiljaista ja rauhallista. Meidän päivämme rakentuivat ulkoilusta, syömisestä, nukkumisesta, leikkimisestä, telkkarin katselusta, saunomisesta ja sen sellaisesta. Tietty mukaan mahtui tavallisia kotitöitä kokkaamisesta tiskaamiseen, mutta silti... pois jäi kaikki kiire ja hössötys. Siellä sielu oikeasti lepäsi :) Pari kertaa rikottiin päivää käymällä ruokakaupassa, mutta siihen se sitten jäikin. Sikäläiset ruokakaupat kun todellakin ovat ruokakauppoja, eivät mitään autohypermarketteja, joissa kestää jo vartti kävellä maitohyllylle.
Torstaina palasimme kotiin ja siitähän se sitten lähti. Tämä hössötyksen täyteinen elämä. Perjantaina puskimme eteenpäin jo täyttähäkää kelloa kurkkien, sillä Tuomaksen synttärit pidettiin lauantaina. Piti ehtiä sitä ja tätä ja nyt heti, jotta kahden tunnin päästä ehtii jo olla muualla. Huh. Tätä se elämä vaan on.
Sain jossain välissä ilmoituksen, että uudet aurinkolasini ovat valmiit ja lähdin niitä sitten hakemaankin. Heti tiskillä huomasin, että linssit olivat väärän väriset. Kun nimenomaan sanoin, etten missään tapauksessa halua ruskeita linssejä, niin eikös se rillihirmu ollut varmaan unohtanut merkata oikean linssin värin sinne tilauspapereihin. Argh! Ja kaksi viikkoa lisäodotusta! Ja niitä silmälasejakin odottelen... Optikko kehtasi vielä virnuilla, että heillä on kauppa käynyt "liian hyvin"... Hah. Luulisi pistävän sitten vipinää punttiin.
Perjantai-iltana kävimme mummin ja papan luona valmistelemassa synttäreitä, täytin täytekakut ja kerrattiin kuviot vielä kerran. Lauantaiaamuna jätin meidän pojat nukkumaan ja hiiviskelin talosta ulos jo ennen kahdeksaa. Synttärit starttasivat yhdeltä ja mukavaa oli! :) Kiitos kaikille vieraille! Tuomas sai ihania lahjoja ja kaikki ovat olleet todella mieluisia. Harmi, etteivät kaikki kutsutut päässeet mukaan ja viime hetken sairastumisia tietenkin tuli, mutta niillehän ei mahda mitään. Menoa ja meininkiä piisasi siitä huolimatta ja ainakin isäntäväki piti juhlia onnistuneina. Lupaan laittaa kuvia tänne mahd. pian, hyvässä lykyssä vaikkapa tiistai-iltana, mikäli meidän normiarki taas lähtee tuttuine kuvioineen käyntiin ilman kutsumattomia härdellejä ;)
Ja tänään on jo sunnuntai. Valto ripusti makuuhuoneeseemme uudet verhot, jotka ohimennen bongasin Vallilan uudesta Outlet-myymälästä. Verhot on ihanat. Ja ne sopivat kuin nappi nallen silmään uuden päiväpeiton kanssa. Olen ihan myyty. Makuuhuoneen uusi lilan, violetin ja purppuran yhdistelmä on mielestäni niin vau. Sisustamisestakin saa ihan ihmellisiä kiksejä ;)
Tässä se meidän talviloma oli. Ilman olivat ihanat. Saimme nauttia auringosta täysin rinnoin ja riennoin. Odotan kyllä sydän sykkien kevättä ja kesää; vihreyttä, lämpöä ja aurinkoa.
Mukavaa huhtikuun alkua kaikille! Palaan rasiaan kolme vee synttärikuvien merkeissä. Näkymisiin!