Vuosi 2008 [tammikuu] [helmikuu] [maaliskuu] [huhtikuu] [toukokuu] [kesägalleria] [elokuu] [syyskuu] [lokakuu] [marraskuu] [joulukuu]

 

30.11.2008 sunnuntai (klo 22:15) ~ haloo, Ritarilla!

Melkein joulukuu :) Vaikken olekaan talvi-ihminen, pidän joulukuusta. Joulu ja jouluaika tuo ripauksen satua ja taikuutta pimeisiin ja pitkästyttäviin talvikuukausiin. Tykkään joulun odotuksesta, lahjojen ostamisesta, askartelusta, koristelusta, tuoksuista ja leipomisesta.

Usein joulua, kuten arkea muutenkin, ympäröi kiire ja hillitön sutina. Joulun pyhät ovat mielestäni kuitenkin aikaa, jolloin saa hyvällä omalla tunnolla laiskotella ja herkutella. Lapsuuden jouluista kaipaan sitä rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Elämä on nykyään jokseenkin, sanoisinko meluisampaa ja hektisempää.

En muista viime viikosta mitään ihmempää. Töissä on kiire, se ei ole mitään uutta. Kävin yhtenä iltana yksikseni Jumbossa kenkäkaupoilla. Syystä että lempisaappani laukesivat. En löytänyt mieluisia uusia sappaita, mutta ostin parin ns. mukavuusnilkkureita. Eivät nekään olleet erityisen edulliset, mutta ihan hyvännäköiset ja hyvät kävellä. Mainoksen mukaan muotoutuvat jalan mukaan ja ovat jaloille hyväksi. Korkoa niissä on riittävästi, mutta ne eivät kopise. Olen ehkä pinnallinen ja itsetuntokin on varmaan huono, mutta tykkään siitä, että korkoni kopisevat. Saan siitä jotain kiksejä ;) Tunnen itseni naisellisemmaksi, enkä mieti olenko sittenkin lähtenyt kotoa ulos aamutohveleissa :D

Mitä muuta.. tämä viikonloppu kului enemmän ja vähemmän erilaisissa kaupoissa ravaten. Minun syytäni sekin. Joulupukki lupasi minulle joululahjaksi jonkin kuntoiluvälineen ja niinpä sekä koko perheen voimin että Valton kanssa kahdestaan ravasimme kaupassa jos toisessakin. Ehkä mieluisin kuntoiluväline olisi ollut crosstrainer, mutta koska en halua aparaattia olohuoneeseen, täytyy sen mahtua kivuttomasti esim. meidän makkariin. Niinpä päädyin kuntopyörään. Tänään viimein nappasimme sellaisen matkalla mukaan pitkän arpomisen jälkeen.

Se on sellainen perusmalli, ei mikään huippuvehje, mutta ihan näppärä sekä hiljainen ja testattu on, hien sillä saa pintaan.

Eipä tässä muuta, joululahjoja pitää alkaa pikku hiljaa miettimään. Joulukortit on saatava postiin. Päätin viime vuonna, että en tänä vuonna tee kortteja itse, joten katsotaan nyt mitä keksin. Tänään leivottiin joulupipareita, niiden tuoksu on lumoava.

Iloista joulun odotusta kaikille!

 

24.11.2008 maanantai (klo 21:15)

Murphyn Laki: Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
Tylerin Laki: Aina kun asiat näyttävät menevän paremmin, olet unohtanut jotakin. - Connie Tyler
Coolidgen Laki: Aina kun ei halua jotain, saa sen. - Calvin Coolidge
Coolidgen Laki 2: Kadonnut esine löytyy heti, kun olet ostanut uuden. - Calcvin Coolidge
Ettoren Laki: Toinen kaista on aina nopeampi. - Barbara Ettore
 

Talvi tekee tuloaan. Sata asiaa on jotenkin väärin ja huonosti, ärräpäitä singahtelee maailmalle hampaiden välistä liiankin tiuhaan tahtiin.

Eilinen lumimyräkkä oli tietysti jotain ihan kamalaa. Ja pakkoko oli olla autolla liikenteessä. Ei onneksi käynyt kuinkaan, mutta täytyy sanoa, että ne paluumatkan reilut kaksikymmentä kilometriä olivat yhdet kauhistuttavimmat elämässäni.

On muuten kumma, että Tuusulan moottoritiellä kolaroidaan älyttömän paljon. Paljon enemmän kuin Lahden motarilla ja kehäteillä. Jotenkin tuntuu siltä. Töissä kuulen aamuradiosta harva se päivä, että taas on Tuusulantiellä mällätty. Mistä se johtuu? En tiedä, kaistapäitä liikenteessä riittää. Enivei, ko. tieosuudella osataan siis rytätä autoja ihan hyvän säänkin aikana. Entäs kun Tuusulanväylä ei eilen ollut aura-autoa nähnytkään ja tie oli kuin lumesta tehtyä kyntöpeltoa - ajelimme pöllyävän viiman keskellä neljääkymppiä ja tiestä ei ollut tietoakaan. Näkyvyys oli olematon. Se oli oikeasti hirvittämä matka. Muutama kaistapää paineli tietysti ohituskaistaa pitkin. Kävi siinä mielessä, että entäs jos noilta lähtee auto lapasesta, niin keneen meistä se osuu? Huh.

Tuomas oli lumesta tietty onnesta soikeana. Poikaa ei haittaa tuuli eikä tuisku. Kotipihassa huokaisin helpotuksesta ja tartuin terapian tarpeessa lumikolan varteen. Tuomas työnteli lumia omalla kolallaan.

Tänä aamuna lunta oli tullut yhä lisää. Sisälämppäristä huolimatta auto oli kaivettava taasen hangesta esiin. Siinä autoa putsatessani näin vilkkuvalon kajastuksen ja tunsin sykähdyksen rinnassani. Aura-auto. Se näkyi kotitien toisessa päässä. Ajattelin huojentuneena, että jos aura-autot ehtivät tänne syrjäteille, on niiden pakko ollut ehtiä päätiet putsaamaan. Joten ehkä työmatka ei olisi yhtä helvettiä kuin eilinen kotimatka.

Työmatka meni loistavasti verrattuna eiliseen ilmatilaan. Tiet oli sentään aurattu jossain vaiheessa. Duunin parkkipaikka taas oli umpihankea ja sinne biili oli vaan puskettava. Hieman kauhistutti kun auto tanssahteli lumessa, mutta lukuun ottamatta kello neljän massiivista puhdistusoperaatiota selvisin jälleen ehjänä poikaa hakemaan ja kotiin.

Tekisi mieli sanoa, että nyt riittää talvi. Kiitos ja hyvästi. Kun tänään kotiin tultuamme kolailin lumia jälleen pihalla ja katselin Tuomasta istumassa onnea uhkuen yltä päästä lumisena pienen lumivuoren huipulla, en voinut olla hymyilemättä. Lapset selvästikin nauttivat ja osaavat rakastaa lunta. He eivät huolehti paskasta ajosäästä ja surkeista teistä, saatika auton putsaamisesta - eikä heidän tietenkään tarvitsekaan. Meille aikuisillekin pieni lumessa piehtarointi taitaisi tehdä ihan hyvää :) Helpottaisi pipon kiristykseen ;)

Valto oli viikonlopun Kristianin kanssa Krisun mökillä Lopella. Joten perjantaista sunnuntaihin olimme pojan kanssa kahden. Kävimme kirjastossa ja kävellen viereisessä kaupassa, vaihdoimme lakanat ja siivosimme, katselimme lastenohjelmia ja kävimme vähän mummin ja papan luona seuraretkellä.

Tuomaksella on mörkövaihe. Möröt ja kummitukset huolestuttavat. Poika ei uskalla mennä yksin vessaan, saatika edes omaan huoneeseen. Pimeys on pelottavaa. Oudot äänet pelottavat. Hoh. Yritän jaksaa ja olla kärsivällinen, luonnollinen tila tämäkin varmaan on, mutta tuntuuhan se aikuisesta tyhmältä. 

Eikä se että tuli talvi, vaan jotenkin yks jos toinenkin asia kismittää. Hartioita kiristää. Kädet on niin kuivat, että sormenpäistä iho on karheaa kuin hiekkapaperi. Kummastakin kädestä muutamasta sormesta iho on jälleen halkeillut kynnen juuresta. Haavat ovat tuskaisen kipeitä.

Käsien lisäksi naamataulu on kaamoskriisissä. Iltaisin silmät punertaa kuin pahimmallakin juopolla ja iho on kireänä kuin emännän pinna. Joko kosteusvoiteen tai kasvoveden vaikutuksesta ihoon tulee punaisia läiskiä, jotka kutiavat niin perskeleesti. Nyt jätän kummatkin pois ja testaan tuleeko niitä enää.

Ja tänään havaitsin lempitalvikenkäni pohjan olevan halki. Elämä on kerta kaikkiaan epistä ;)

 

 

18.11.2008 tiistai (klo 21:30) ~ Miksi olla vaikea, kun vähällä vaivalla voi olla täysin mahdoton?

Tuuli tuivertaa ulkona ja sadepisarat roiskivat ikkunalautaan. Voin kuvitella kuinka kylmä ja raaka ilma ulkona on. Hyrr! Istun keittiönpöydän ääressä, jalat ojennettuna vastapäiselle tuolille ja silmiä kirvelee. Tulin juuri suihkusta ja laitoin kasvovoidetta, joka ilmeisesti nyt uiskentelee silmäkuopissani. Väärä osoite, mutta osasyyllinen kirvelyyn on varmaan taasen vuorokauden 24 tunnin käyttäminen ihan johonkin muuhun kuin nukkumiseen.

Viime viikko vierähti kaikessa tohinassa. Tiistai- ja keskiviikko taisivat olla ensimmäiset päivät kun Tuomas ei enää vastustellut uuteen hoitopaikkaan menoa. Poika askarteli jo innoissaan kortteja kavereille. Suru oli suuri, kun Nellan antamaa paperista tähteä ei enää hoitorepusta löytynytkään. Minne lie kadonnut matkan varrella?

Keskiviikkona kävin uuden hoitopaikan vanhempainillassa. Oli ihan mukava tavata muita äitejä - jostain syystä paikalla olikin vain yksi isi. Ai miten niin nämä rastit lankeaa aina äideille ;) Vaikka mielelläänhän minä menin. Tutustuimme samalla uusiin täteihin, jotka aloittivat hoitopaikassa tämän viikon maanantaina eli eilen.

Perjantaina hoitopaikka oli muuttopuuhien vuoksi kiinni. Edellinen yrittäjä pakkasi kimpsunsa torstai-iltana ja perjantaina sekä viikonloppuna tädit olivat kalustamassa paikkaa kunnallisen päiväkodin oloiseksi. Lapset saavat sentään kaiken uutena, lelut ja huonekalut ja kaikki. Se on ihan kiva se. Tuomas oli perjantain siis mummilla ja arvatkaa olisiko poika sieltä illalla pois lähtenytkään ;)

Mitäs viikonloppuna.. lauantaina Valto kävi parturissa ja minä Tuomaksen kanssa kirjastossa. Kirjaston kirjoja luetaan meillä ahkerasti iltasatuna, vaikka oma kirjahylly pursuu jo kirjoja. Kirjaston kirjoista saa mukavasti vaihtelua. Lisäksi mukaan tarttuu monesti joku DVD-levy tai CD.

Sunnuntain automatkalla Forssan mummin kuuskymppisille tuli testattua ekaa kertaa äänikirjaa. Lainasin Tuomakselle äänikirjana Dumbo norsun tarinan ja kovasti poika siitä tykkäsi. Täytyypä jatkossakin kokeilla noita.

Synttärit sujuivat oikein mukavasti. Tupa oli täynnä väkeä ja tunnelma oli lämmin. Napsin valokuvia ja otin videopätkiäkin. Että on jotain mitä näyttää Tuomakselle kahdenkymmenen vuoden päästä ;)

Miehet pitivät maanantain vapaapäivänä. Tuomaksella oli hammaslääkäri keskellä päivää, joten oli ihan mukavaa että Valto, meidän hammaspesuvastaava, järjesti päivän vapaaksi.

Väsyttää. Töissä on helkutinmoinen kiire. Niin kiire, että onnistumme jo vuoroin työkaverini kanssa nälvimään toisiamme - mikä tietysti aina parantaa ilmapiiriä. Mulla vaan välillä keittää ja totta puhuen liikoja ajattelematta - kaunistelematta - sanon sanottavani ja huomaan vasta hetken päästä, että jaahas, taas on vastapuoli, kohtalotoveri ryystänyt herneitä nenukkaan. Silloin huomaa ja herää kuinka me ollaan kuitenkin kuin kahta eri vuosisataa. Myönnän, joskus ihan tarkoituksellisesti sanon kärkevästi ja kuulostan piikikkäältä, sillä haluan oikeasti herättää ajatuksia. Vaihtoehtoisia ajatuksia.

Mitä muuta.. sain viime viikolla luettua "Aikamatkustajan vaimon". Se oli hieno kirja. Nyt olen kuopassa enkä pääse siitä pois. Aloitin ihan vieraan kirjailijan "California Girl" -nimistä dekkaria, joka on jenkeissä palkittu vuoden 2005 parhaana dekkarina. Mutta en vaan jotenkin pääse sisälle tekstin syövereihin kuten näihin aiemmin lukemiini. Kaipaan taas hyvää kirjaa, joka vie mennessään, niin että viuhahtaa :) Miten se meni... tämä viimeaikainen tutkimustulos - onnelliset lukevat ja onnettomat katsovat telkkaria ;)

 

9.11.2008 sunnuntai (klo 21:30)

Näpit on niin jäässä, että ajatuskaan ei kulje. Älkääkä naurako, kun kerron, että nukun välillä kesälläkin villasukat jalassa. En sentään nuku lapaset kädessä. Vielä... Sellaisille sormikkaille, joissa sormenpäät on jätetty avoimiksi, saattaisi olla kyllä kysyntää...

Elämä alkaa jälleen voittaa - kun on sunnuntai-ilta ja uusi viikko häämöttää jo nurkan takana.

Viime viikko oli uuvuttava. Tuomas aloitti uudessa hoitopaikassa. Sinänsä kaikki on hyvin, sillä hoidossa on kaverina Joonas, joka jo ekana päivänä oli kuulemma äidilleen tokaissut, että "Tuomas on mun paras kaveri" :D Iltapäivisin Tuomas on aurinkoinen ja kertoo kuinka kiva päivä hänellä oli ollut. Mutta - silti, aamut ja illat ovat olleet vaikeita Tuomakselle. Poika toistaa sata kertaa, ettei halua mennä uuteen hoitopaikkaan. Syyksi tähän hän kertoo sen, että Joonas tulee vasta myöhemmin, tädeiltä kuulemani mukaan kahdeksan maissa - eli reilusti Tuomasta myöhemmin, kun Tuomas aloittaa päivän jo seiskan jälkeen.

Mä olen ihan kypsä. En tosiaankaan ole kovin hyvä näissä asioissa. Yritän pysyä rauhallisena, kuunnella ja keskustella, mutta kun viidettäkymmenettäneljättä kertaa kuulen saman virren, niin jo alkaa virta katkeilla pääkopan piuhoissa. Tämäkään ilta ei ollut poikkeus. Hoh. Ja ei ole vaikea kuvitella, että ensi viikkolla meillä vislaillaan samoja biisejä. Mitä siinä voi sanoa? Kun poika toistaa toistamistaan, ettei halua mennä uuteen hoitopaikkaan, niin siinä ei auta järkipuhe eikä hyssyttely. En voi muuta kuin kertoa tosiasiat ja kuunnella - ja kuunnella. Kai tämä vaihe joskus menee ohi?

Ja turhauttavinta on se, että tätien mukaan hoitopäivät sujuvat hyvin, poika on kuulemma kuin kala vedessä. Ymmärrän, että muutos on pikkumiehelle suuri ja uuteen tottuminen vie aikaa, mutta tuo ilta- ja aamujankkaaminen on niin ärsyttävää.

Ihan kuin ei elämä ei olisi muutenkin jo tarpeeksi kuluttavaa. Töissä on ollut hitonmoinen kiire. Niska limaa tihkuen on puskettu hommasta toiseen alituinen paine ja riittämättömyyden tunne harteilla taakkana. Ei kotona kauheasti jaksaisi näitä mä haluun/en haluu -kohtauksia. Tuomas ei ole vielä siinä iässä, että jämäkällä järkipuheella olisi mitään vaikutusta. Joten ainoa mitä voin antaa, on syli ja läsnäolo. Se ei pojan mieltä paljon lämmitä.

Toisaalta, elämässä on kohdattava tällaisia asioita, Tuomaksenkin. Kaipa sopeutumista ja vaikeiden asioiden käsittelyä on harjoiteltava jo pienestä pitäen, jottei tarvitse sitten kuusitoistavuotiaana sätkiä selällään lattialla, potkia jaloilla ilmaa ja huutaa äitiä ;)

Koville se ottaa, mutta jaksettava on. Ei taida olla olla olemassa onnen taikoja tällaisiin tilanteisiin?

Torstaiaamuna Valto lähti duuniporukoiden kanssa Turkuun laivatelakalle. Reissu jatkui rientoineen ja rasteineen perjantaille, joten minä ja Tuomas "viihdyttiin" täällä kahdestaan. Perjantaina minulla oli taas lähtö duunin pikkujouluristeilylle, joten kaikkine kapsäkkeineni raijasin vastahakoisen pojan perjantaiaamuna hoitoon. Onneksi ässänä hihassa oli se, että pappa tulisi pojan hakemaan ja Tuomas pääsee mummin hellään hoivaan, joten poika jäi joten kuten itkuttomana hoitoon ja minä pääsin jatkamaan matkaa.

Pikkujouluristeily oli perinteinen, eipä siitä paljoa muuta sanottavaa ole. Syötiin ja juotiin, viihdyttiin yökerhossa yli puoli neljään. Hytissä suihkuun ja hampipesulle - ja aamulla kello soi puoli kasilta aamupalalle, jonka jälkeen reippain mielin Virukeskuksen kaupoille tuhlaamaan. Huh. Olisin melkein mieluummin jäänyt hyttiin koisimaan, mutta... Elämä on täynnä velvollisuuksia. Tallinnassa käynti on yksi niistä, tässä kyseisessä tapauksessa. Olo oli suht siedettävä, mutta kieltämättä gin tonicit ja salmiakkikossut painoivat vielä jaloissa ja tahmasivat pääkopan. Mutta shoppailusta selvittiin, ostin Tuomakselle tuliaisina poliisimoottoripyörän, villaneuletakin ja suloisen pehmokoiranpennun.

Sen verran rikoin perinteitä, että jätin hajuveden ostamatta. Kaikki hajuvedet tuoksuivat samalle, mikään ei erottunut sellaisena kirkkaana tähtenä, jotta olisin halunnut sitä ostaa.

Kun tax freet oli koluttu vielä läpi, kömmimme peittojen alle ja koisasimme tunnin verran. Työkaveri koisasi, en minä osannut nukkua. Mutta nautin siitä, että sain vain maata lämpimässä peiton alle ja olla. Kummasti sitä vaan jaksaa muutaman tunnin unilla ja vielä kännänneenä.

Tänään sunnuntaiaamuna tunsin itseni sitä vastoin ikälopuksi ja raihnaiseksi. Jos joku joskus sallisi minun nukkua pitkään, niin tänään se olisi otettu mielihyvin vastaan.

Isänpäivä sujui meillä rauhallisesti. Tuomas oli tehnyt Valtolle hoidossa kortin. Lisäksi meillä oli isukille pieni paketti, jossa oli jotain pehmeää ja jotain kovaa. Tuomas askarteli vielä papalle kortin, jonka jälkeen miehet pelasivat pleikkarilla uutta Madakaskar -peliä ja minä pilkin nojatuolissa. Että väsytti. Vasta kun väkisin kampesin itseni ylös ja menin laittamaan pyykkejä kuivumaan ja meikkaamaan, pää alkoi jälleen morsettaa lupaavammin. Onneksi ei tarvitse vuoteen lähteä pikkujouluristeilylle ;)

 

 

2.11.2008 sunnuntai (klo 21:30) ~ Onnellisuuden olennaiset osat: jotain tekemistä, jotain mitä rakastaa ja jotain mitä toivoa

Jestas. Marraskuu. Vannon, että joulu yllättää taas yhtälailla kuin ensilumi autoilijat.

Viime viikko oli vauhdikkaan kirjava. Kiva niin, mutta miksi aika kiitää niin kovaa ohi?

Maanantai-iltana oli Tuomaksen jälkitarkastus korvatulehduksen tiimoilta. Korvat ok, pientä nuhaa ja yskää, josta diagnoosina ylähengitystietulehdus - joka taas on normaalia flunssaa, jota "seuraillaan". Tauti ei onneksi toistaiseksi ole osoittautunut sen ärhäkkäämmäksi, pidän peukut pystyssä, että tästä selvitään.

Tiistaina meille tuli kylään Tuomaksen ex-hoitotäti lapsineen. Lapset nauttivat, se oli hienoa. Minä ja Pia paransimme maailmaa.

Keskiviikkoa en enää muista. Valto taisi käydä kaupassa ja me taidettiin Tuomaksen kanssa hoidella askareita kotona ja käydä vaan suihkussa ja sen sellaista.

Torstaina kävimme aamulla tutustumassa Tuomaksen uuteen hoitopaikkaan. Se oli turhauttava keikka. Tuomas itse kysyi aamulla, miksi me sinne vielä mennään, kun ollaan jo kerran käyty. Täti houkutteli Tuomaksen loru- ja musiikkihetkeen mukaan, mutta loppuajan poika halasi äidin jalkaa.

Torstai-iltana minä kävin taas vaihteeksi kampaajalla hankkimassa päivityksen yläpäähän.

Perjantaina meikäläisen kauppavuoro, pojan kanssa suihkuun ja unta kaaliin.

Lauantaina oli Cecilian ja Johanneksen 5- ja 3-vee synttärit. Tuomas ja Cecilia viihtyivät mainiosti kimpassa. Ruokaa, juomaa ja turinaa, mikäs sen mukavampaa, kun ei tarvinnut pientä silmällä pitoa lukuun ottamatta huolehtia lapsistakaan. Kotiuduimme seitsemän maissa ja pistimme saunan päälle.

Tänään sunnuntaina kävimme Papan ja Valton kera vielä tsekkaamassa pojan uuden hoitopaikan, jotta Pappa osaa hakea Tuomaksen ensi perjantaina. Valto lähtee torstaina Turkuun firman porukoiden kanssa, käymään laivatelakalla ja tutustumaan alihankkijoihin tai toimittajiin, vai mitä se oli? Minä puolestani hyppään perjantai-iltana duuniporukoiden kanssa laivaan ja Itämerelle pikkujoulujen merkeissä.

Kun olimme kiertäneet uuden hoitopaikan kulmat läpi, Tuomas lähti papan kyydillä mummin luokse ja me Valton kanssa suuntasimme Jumboon shoppailemaan. Yritin löytää jotain vielä jotain pikkujouluja silmällä pitäen, mutta kassiin eksyi kaikkea muuta.

On vähän rauhaton olo. Jalat on jäässä ja tämä kirjoitettu tekstikin on yhtä kiinnostavaa luettavaa kuin päivän menu.

Kunhan Tuomas kotiutuu uuteen hoitopaikkaan ja elämä asettuu parin viikon sisällä jälleen omalle kiertoradalleen, niin ehtii paremmin rauhoittumaan ja ei tarvitse joka illaksi buukata jotain. On ollut kiirettä. Niin töissä kuin siviilissäkin. Joulu tulee nopeammin kuin arvaammekaan. Kun viikonlopuiksikin on jo ohjelmaa ja ei liikoja ehdi ajattelemaan, niin kohta sitä taas ripustellaan kuuseen palloja, hämmästellään sitä jätemäärää mikä lahjavuoresta tulee ja lorautetaan punaviiniä glögin sekaan.

 

 

[takaisin ihan alkuun]