[huhtikuu]  [toukokuu]  [kesäkuu]  [heinäkuu] [elokuu] [syyskuu] [lokakuu] [marraskuu] [joulukuu]

viimeisin päivitys alhaalla
klikkaa tästä

 

4.5.2005 keskiviikko (klo 21:45)

Heipä hei! pitkästä aikaa :) Alkuviikko on mennyt yhdessä hujauksessa. Työt ja päiväkoti ovat nyt osa meidän elämää. Alku on sujunut ihan kohtuullisesti, voisin sanoa. Tuomas on ollut tarhassa reipas, sanovat tädit. Juu juu ;) Niin varmaan, silti minua epäilyttää. Mahtavatko kaunistella asioita? Jaa-a. Valto on vienyt Tuomaksen aamuisin päiväkotiin. Minä olen hakenut pojan parina päivänä. 

Ei ollut mikään yllätys, että ekana päivänä ruoka ei uponnut, eivätkä päikkäritkään onnistuneet. Poika oli viihtynyt pinnasängyssään nalleviltin kanssa tunnin verran, mutta uni ei ollut kuulemma tullut. Tokana päivänä Tuomas oli syönyt vähän sosekeittoa ja mustikkakeittoa, ja oli nukkunutkin yli tunnin. Tänään jotain ruokaa oli taas mennyt alas ja unikin oli maittanut sekä sisällä että ulkona. 

Tänään Valto haki pojan tarhasta ja miehet tulivat kotiin Tuomaksen tekemän äitienpäiväkortin kanssa. Herttaista! :) Vähän olivat tädit tainneet avustaa... :)

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että Tuomas pärjää päiväkodissa ihan kivasti :) Minä olen syöttänyt aamupuuron kotona poitsulle, joten sillä jaksaa ainakin lounaaseen asti. Jos ruoka sitten vähän maittaisi, niin ei tarvitsisi ihan tyhjin vatsoin yrittää nukkua päiväunia. Ja onneksi päiväunien jälkeen annetaan vielä välipalaa. Mutta kyllä meillä on ollut nälkäinen pikkumies, kun kotiin on tultu. Ruokaa odotellessa Tuomas ahmii riisimuroja hartaudella. Voi pientä! Sitten ruoka ja maito maistuu :)

Ehkä se tästä... kun ruokailu ja unet onnistuisivat paremmin, niin päivä menisi ihan mallikkaasti. Muiden lasten kanssa Tuomas kun kuulemma pärjää hienosti, leikkii innokkaasti. Olen ollut ihan tyytyväinen täteihin, ainakaan vielä ei ole tullut mitään moitteen sanaa mieleen. Jos tämä iän ikuinen huono omatunto vaan lakkaisi kolkuttamasta ;)

Ekana iltana Tuomas oli ihan duracell. Taisi olla niin outo päivä, ettei poika meinannut hyytyä millään. Höpötti ja touhusi vaan. Nyt kahtena iltana poika on taas ollut niin väsy, että kiukku saattaa tulla mistä vaan. Eilen käytiin kaupassa ja äitiä tuli ikävä joka käänteessä. Huoh. Tänään oltiin vaan kotona, leikittiin ja oleiltiin. Ihan mukavasti meni ilta, väsy pitää pitää vaan loitolla nukkumaan menoaikaan asti. 

Öihin päiväkodilla ei ole ollut onneksi (ainakaan vielä) mitään vaikutusta. Tuomas on saattanut havahtua alkuyöstä (ennen puoltayötä siis) kerran tai pari (ihan "normaalia" meillä), mutta on sitten nukkunut aamuun asti nätisti. Aamuisin minun kelloni soi kuudelta  ja jos Tuomas ei herää itse, herätän pojan vähän ennen puolta seitsemää. Hetki heräillään, vaihdetaan vaippa ja vaatteet, sitten mennään aamupuurolle. Valto ja Tuomas lähtevät siinä seitsemän jälkeen. Sitten minä teen eväät itselleni ja syön jogurtin jne. ja valmistaudun häippäämään minäkin.

Mutta voi pojat! Olen viihtynyt töissä niin hyvin. Nauttinut suorastaan. Työmaailma on reilun vuoden kotona olon jälkeen paratiisi. Oikeasti. Tykkään tosi paljon olla töissä. Tykkään niistä haasteista, kiireistä ja probleemeista, työkavereiden kanssa on kiva heittää läppää - niin ja kerrankin saan lukea Hesarin tai muita lehtiä rauhassa! ;) Vaikkakin ruokatauotkin menee vähän siinä sivussa, kun homma tuppaa aina painamaan päälle. Eipä tule aika pitkäksi. Toistaiseksi siis ainakin työt maistuu makealta :)

Hieman alkuviikon tahtia on haitannut Valton outo ja kivulias vatsavaiva. Mikä lie vatsapöpö tai tauti vaivannut. Lääkäriin mies ei tietenkään suostunut menemään, tyyliin kyllä se tästä helpottaa. Ehkä se nyt vasta alkaa tosiaan olemaan parempi. Ties vaikka olisi ollut jotain vakavampaakin... 

Näin meidän uusi elämä on alkanut. Fiilikset ovat ihan tyytyväiset, odotin alusta rankempaakin ja pelkäsin pojan puolesta. Parhain päin on kaikki sujunut kuitenkin. Tädit ovat pitäneet Tuomaksesta hyvää huolta. 

Mutta nyt, uni alkaa painaa äitiäkin. Hyvää yötä! :)

 

6.5.2005 perjantai (klo 21:25)

Ulkona on valoisaa kuin keskikesällä - ja kello on jo yli yhdeksän illalla. Tuomas nukahti äsken syöttötuoliin tuttipullo suussa. Kannoin unisen pojan sänkyynsä nukkumaan. Teräsmies nukahti niille sijoilleen. Voi meidän pikkumiestä! :) Rankka päivä ilmeisestikin. Tarhassa oli mennyt mukavasti. Tuomas oli syönyt ja nukkunut :) Poitsu oli ollut ulkona keinumassa, kun Valto meni hakemaan. 

Kotona syötiin iso satsi ruokaa ja juotiin pullollinen maitoa. Sitten vielä meille vanhuksille ruokaa ja kipin kapin liikkeelle, jotta ehdittiin postiin ennen kauppaan menoa. 

Töissä oli tänään rauhaisaa. Ehdin tekemään valtavasti kaiken näköistä, suurin osa porukasta kun piti lomapäivän. Kyllä täytyy kiittää omia vanhempiani, kun ovat autonsa antaneet minun käyttööni. Työmatkat sujuvat ennätysmukavasti, nopeasti ja tuskattomasti. On se niin helppoa! Jos saman matkan kulkisin julkisilla, menisi matkaan varmaan nelinkertainen aika! Ja autolla pääsen hakemaan Tuomaksenkin niin kätevästi. Julkisilla siihen matkaan kuluisi varmaan puoli päivää. Hoh! Vaikka kilometreissä mitattuna ei nyt mistään monista kymmenistä kilometreistä puhutakaan, niin reitti ja suunta on vaan sellainen, että en tiedä edes monellako bussilla pitäisi mennä. Kaksi bussia ei varmana riittäisi. No se siitä. Olen joka tapauksessa hyvin kiitollinen :)

Huomenna mennään ostamaan Tuomaksen huoneeseen hylly, kun poitsun huoneessa ei tunnu olevan ollenkaan säilytystilaa. Lattia on täynnä pehmoleluja ja leluja muuten vaan. Ja niin on olohuonekin... Sitten mennään ostamaan takapihalle kukkia yms. muuta kivaa. 

Tuomas muuten seisoskelee ilman tukea jo aika pitkiä aikoja, on oppinut hieman itse juomaan nokkamukista (ei venttiiliä) ja syö leipää sekä voileipäkeksiä (ja tietysti niitä iän ikuisia riisimuroja ;)) suurella nautinnolla. Tänään poitsu kauhoi myös kiposta lusikalla suuhunsa antaumuksella ihan itse, harmi vain, että kippo oli tyhjä :D 

 

9.5.2005 maanantai (klo 22:05)

Lauantaina maailma heitti härän pyllyä. Tuomas nukkui pitkään ja heräsi itkuisena. Lakanassa oli kakkaraita, paita ja yöhousut olivat kakassa. Mikä alku päivälle! Eipä jatkossakaan kyllä ollut hurraamista. Aamupuurot oksennettiin puolen kipollisen jälkeen pöydälle, maidot vartin päästä oman huoneen matolle. Ja kakkaa tuli. Selvä. Paskatauti, tai kauniimmin sanottuna vatsatauti. Kuumetta oli jotain päälle kolmekasin.

Päätimme pitää Valton kanssa kiinni shoppailusuunnitelmistamme. Kyllä mummi ja vaari osaisivat pojasta huolta pitää. Kävimme ostamassa hyllyn Tuomaksen huoneeseen sekä takapihalle vaikka mitä kukkajuttuja; pari tuijapensasta, musta- ja punaherukkapensaat, köynnösruusuja, pelargonioita ja samettiruusuja. Sitten palasimmekin pikkumiestämme hoivaamaan. Iltaa kohden Tuomas alkoi hehkumaan, mutta nukkui yönsä hyvin.

Sunnuntaiaamuna Tuomas oli kuuma kuin kekäle. Kuumetta oli 39,8 astetta. Suppokin laski kuumeen vain 39 asteeseen. Pikkumies oli ihan rätti, nukkui sylissä, nuokkui ja tuijotti silmät sameina - ja nukkui. Koskaan ei ole nähty pikkumiestämme niin reporankana. Sylissä pää painui rinnalle ja silmät kiinni, uuvutti mahdottomasti. Oksentelua ei enää ollut, mutta kakkaa piisasi. Kuume kiusasi koko päivän, illallakin sitä oli vielä se kolmeysi. Voi pientä!

Päivällä Tuomas nukkui reilun kahden tunnin päiväunet. Itkuhälyttimen päivystäessä puutarhapöydällä istutimme Valton kanssa sillä aikaa takapihan uudet somistukset.

Tämän aamun aloitin soittokierroksella, soitin tarhaan, töihin ja terveyskeskukseen. Täti terveyskeskuksessa sanoi, ettei tuo kuulosta mitenkään epänormaalilta, mutta tulkaa käymään terveydenhoitajan luona, niin saatte sairaslomaa. Sinne siis. Tuomaksella oli kuumetta enää 38,1 astetta. Terkkari sanoi, että supoilla vaan kuume alas, jos se vielä nousee korkeaksi - mutta yleensä kuume kuulemma näissä tapauksissa tekee vaan sellaisen piikin ja lähtee sitten laskemaan. Sain kolme päivää sairaslomaa, eihän poikaa vielä voi tarhaan viedä. Tuomas alkoi vaikuttaa jo pirteämmältä ja aamupäivän aikana kuumeisuus häipyi hissukseen. Iltapäivällä ja illalla mittari näytti enää päälle kolmeseiskaa :) Hyvä niin. 

Kakkaa kyllä edelleen tulee, vetelää ja pahanhajuista. Yökköä suorastaan. Soseet kelpaavat, puuro jotenkuten, mutta maito on vielä kysymysmerkki. Se kun ei ole oikein meinannut sisällä pysyä. Annoin illalla desin maitoa, kun en saanut poikaa juomaan vettä tai mehua, ja sisällä pysyi. Mutta esim. päivällä Tuomas oksensi maidot suoraan minun päälleni. Ugh. On se vaikeaa, kun selvästi huomaa, että pojan tekisi mieli maitoa, mutta kun se ei tykkää pysyä sisällä. Vesi maistuu aina välillä ja mehua poika ei ole oppinut juomaan. 

Kävin tänään töissä, menin myöhemmin ja lähdin aikaisemmin. Tuomas oli mummin kanssa. Huomenna menetellään varmaan samalla lailla. Ai niin, tämä vielä. Valto on onnistunut kylmettämään itsensä ja turisee nuhaisena. Huoh. Mutta nyt nukkumaan, väsyttää hirmuisesti ja huomenna pitää taas jaksaa. Öitä!

 

15.5.2005 sunnuntai (klo 22:20)

Kerrotaanpa lyhykäisesti viime viikon tapahtumat. Maanantaina ja tiistaina Tuomaksen kuume laski ja häipyi. Mutta ruoka eikä maito ei pysynyt sisällä. Alkuun vesi maistui pojalle hyvin, mutta ilmeisesti se alkoi maistua liian puulta eikä kelvannut enää. Hedelmäsose maistui ja pysyi jotenkuten sisällä, joten siihen lisäsimme vettä vielä. 

Mutta silti, tiistaina kun menin töiden jälkeen hakemaan pojan mummin luota, oli poikarukka ihan poikki, valtavan väsynyt, uupunut ja innoton. Keskiviikkoaamuna kiikutin pojan taas lääkäriin. Kiikun kaakun kuulemma mentiin siinä rajamailla, että poika poti nestevajausta. Jos emme onnistu tankkaamaan nesteitä, olisi edessä sairaalareissu. Kaiken lisäksi pojan nenä oli alkanut vuotaa ja pikkumies köhikin röhäisenä. Voi että! Nuhaa tässä vielä kaivattiinkin.

Jäin keskiviikkona pois töistä ja tankkasin poikaa niin hyvin kuin pystyin. Kuin taivaan lahjana ruoka ja maito alkoi pysyä paremmin sisällä. Yhdet hedelmäsoseet taisi vain tulla ylös, mutta maidot pysyi masussa. Hyvä niin. Päivän ruoka- ja juomasaldosta tuli siis ihan hyvä. Väsynyt poika kyllä vielä oli. Pieni raasu vetelänä ja voimattomana.

Torstaina menin töihin. Kävin tosin ensin aamulla terveyskeskuksessa terveydenhoitajan luona punnituttamassa Tuomaksen, sillä siellä haluttiin seurata pojan tilaa. Terkkaritäti sanoi, että hän kyllä epäilee pojan saaneen rotaviruksen. 

Iltapäivällä hakiessani Tuomasta mummilta huokaisin sydämestä asti, kun mummi kertoi, että hyvin oli syöty ja juotu ja poika oli paljon pirteämpi. Hieno juttu! Oli Tuomas jo aamulla vaikuttanut eloisammalta, mutta eihän sitä niin lyhyessä ajassa ehdi näkemään koko totuutta. Illalla kävimme jo yhdessä kaupassa koko perhe.

Ai niin, jossain tässä vaiheessa minäkin tulin flunssaan. Olo on loppuviikon ollut tosi tahmainen, tukkoinen ja päänsärky on ollut tajutonta. Koko perheemme on siis surkeana, räkäisenä ja pää tukossa.

Perjantaina ei oikeastaan mitään ihmeellistä ollutkaan. Kävin töissä normaalisti, Tuomas oli mummin luona.

Lauantain vastaisena yönä valvoin Tuomaksen kanssa puolitoista tuntia, kun poika oli niin tukossa ettei saanut nukuttua. Lopulta totesin tilanteen toivottomaksi ja laitoin Tuomaksen nenään Nasolinin nenätippoja. Niiden avulla nukuttiin aamuun asti sitten hyvin.

Lauantaiksi olimme jo aikaa sitten suunnitelleet reissun Sannan ja Vepin luo, joten kun he eivät välittäneet vieraiden pöpöisyydestä, päätimme lähteä matkaan kuten oli suunniteltu. Tuomas tuntui voivan ihan hyvin, joten poitsu pääsi taas nauttimaan mummin ja vaarin seurasta. Me Valton kanssa huristelimme moottoritietä Hämeenlinnan suuntaan Sannan ja Vepin luo. Sanna oli tehnyt ihanaa ruokaa, syötiin ja nautittiin. Oli mukavaa ja huoletonta :) 

Siihen se huolettomuus sitten päättyikin. Mummin ja vaarin luona oli vastassa kuumeinen pikkumies. Argh. Olin niin toivonut, että tästä selvittäisiin vaan vuotavalla nenällä, mutta mitä vielä, nyt meillä oli tukkoinen ja kuumeinen poitsu. Supot kehiin taas. Jos jotain hyvää "uutista" on, niin ainakin vatsatauti näyttää nyt voitetulta. Pojan kakka on taas normaalia ja äitikään ei enää yökkäile vaipan vaihdon yhteydessä. Hyi että sitä keltaista hajupommia. Yök.

Tänään Tuomaksen kuume on huidellut taas neljänkympin tienoilla. Tuomas on vaan nuokkunut ja nukkunut. Vasta illalla kuume helpotti sen verran, että poika piristyi huomattavasti ja jaksoi jo leikkiä ja ihmetellä maailmaa.

On tämä kyllä yksi perkele. Suokaa anteeksi ruma sana, mutta jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että pieni lapsi kärsii ensin tuskaisen vatsataudin melkein kuihtuen siihen kokonaan, sitten tulee nuhaan,  menee tukkoon ja potee taas kuumetta röhäisenä. Viikon ja kaksi päivää Tuomas on nyt sairastanut putkeen. Ja sitten Valton vatsakipuilu ja meidän kummankin flunssat vielä tämän kaiken päälle. Elämä on ollut jokseenkin hakusessa viime päivät. Josko se tästä... Kyllähän tätä sairastamista osattiin odottaa, mutta ilmeisesti olin liian optimistinen, kun ajattelin, että ei se nyt ihan näin rankasti iskisi heti ensimmäisen tarhaviikon jälkeen. Huh. Tämä flunssahan tosin saattoi tulla mistä vaan. Mutta elämä voittaa - jossain vaiheessa.

Se mikä päiviä on kaiken turhautumisen ja tuskailun keskellä piristänyt, on vihertävä luonto. Puut ovat viimeinkin paljastaneet lehtensä ja maailma näyttää paljon mukavammalta paikalta :) Kunpa tämä typerä tauti tästä vielä lähtisi käpälämäkeen.

 

18.5.2005 keskiviikko (klo 22:20)

Diagnoosi: keuhkoputkentulehdus. Varasin tälle illalle lastenlääkärin ajan Tiksin Mehiläiseltä, sillä ei tuo Tuomaksen kuume ollut talttuakseen. Viides kuumepäivä oli jo tänään. Kuume on huidellut neljän kympin tietämillä, välillä on ollut vähemmän, mutta harvoin. Suppoja on laitettu se mitä laki sallii ja silti poika on ollut väsynyt, kuumeinen ja rättipoikki kuin puulla päähän lyöty.

Lääkäri oli todella mukava ja rauhallinen. Tuomas ei edes huutanut korvia tarkastettaessa. Ihme juttu! Antibioottikuuri, tulehdus- ja kuumelääkettä sekä yskänlääkettä, siinä meidän apteekkikeikan ainekset. Toivottavasti lääkkeet alkavat tehota ja poika saadaan terveeksi. Kyllä tämä sairastaminen saisi jo riittää!

Valto sanoi, että hänen olonsa on jo parempi. Takana puolitoista viikkoa tätä paskamaista flunssaa. Minun oloni on kurja, väsynyt, kurkku on niin kipeä, yskittää ja pää on tukossa kuin mikä. Eikö tämä ikinä helpota?

Lisäksi yöt ovat menneet surkeasti. Muutamiin tuntiin, ja katkonaisiin sellaisiin, ovat uneni jääneet. Kuinka tällaista jaksaa? En tiedä oikein enää mikä viikonpäivä on, pilkin ratissa, ihmettelen millä ihmeen järjen valolla sitä jaksaa töissäkin käydä, puhumattakaan siitä, että saa jotain järkevää aikaiseksi. Jaa-a. Muutamana yönä Tuomas on heräillyt niin tiuhaan, että en ehtinyt kuin sänkyyn ja taas takaisin. Laitan supon, annan vettä, avaan ikkunaa, laitan nenätippoja, jne. Tarpeeksi kauan kun poika heräili tuskaisena, ei uni tullutkaan enää muualla kuin sylissä. Siellä sitä sitten istuttiin Tuomaksen huoneessa nojatuolissa. Ja minähän en osaa nukkua siinä. Odotin vaan x-ajan, että poika on tarpeeksi sikeässä unessa, jotta saan siirrettyä pikkumiehen omaan sänkyyn nukkumaan. Krooh. Kunpa vain saisinkin nukkua. Pari päivää putkeen, vailla huolia ja velvollisuuksia. 

No mutta, ehkä se tästä, kun Tuomakselle saatiin asianmukainen lääkitys ja tauti toivottavasti talttuu. On tämäkin alku tarhailulle - viikko tarhassa ja pari viikkoa sairastamista.  

 

23.5.2005 maanantai (klo 8:45)

Toinen diagnoosi: keuhkokuume. Ei Tuomaksella onneksi, vaan äidillä - siis minulla. Voi jestas sentään. Luulin jo, että kyllä tämä tauti alkaa tästä helpottamaan. Pakkohan se olisi, kun on kestänyt jo niin kauan. Sanonko mitä... rumia sanoja. Sunnuntaiaamuna kuumemittari päätyi 39,8 asteeseen. Olo oli kyllä sen mukainen. Paleli niin jumalattomasti. Otin yhden kuusisatasen buranan ja menin sänkyyn hikoilemaan kuumetta vähemmälle.

Oli kyllä sellainen olo, että lääkäriin olisi hyvä mennä. Tuommoinen kuume ei hyvään viitannut. Töölön Mehiläisellä on onneksi 24 h poliklinikka, joten varasin sieltä ajan. Veimme Tuomaksen mummille ja vaarille, Valto lähti minua kuskaamaan sitten lääkäriin. Lääkäri totesi vaan, että kyllä keuhkoissa kuuluu pihinää ja rohinaa. Kävin keuhko- ja poskionteloröntgenissä ja verikokeissa. Kuvat nähtyään lääkäri totesi, että tämä on ihan selvä juttu ja jatkoi hetken päästä "sun täytyy nyt käsittää, että sä oot ihan oikeasti tosi kipeä". Lääkäri kysyi, luulenko jaksavani ja pärjääväni kotona vai jäänkö Mehiläisen vuodeosastolle. Minähän en minnekään vuodeosastolle mene. No thanks. Sanoin pärjääväni kotona, enhän halua Tuomaksestakaan niin pitkäksi aikaa eroon. Kaksi viikkoa sairaslomaa oli lääkärin suunnitelma, mutta hän tyytyi sitten kymmeneen päivään, kun kauhistuin sairasloman pituutta.

Sitten apteekkiin; antibiootteja, lisää buranaa, yskänlääkettä ja nenäsumutetta. Tänään täytyy mennä vielä puolen päivän jälkeen Kielotien Mehiläiselle verikokeeseen, tulehdusarvon kun pitäisi lähteä menemään alaspäin. Samoin valkosoluarvoissa oli kuulemma jotain häikkää. Illalla Valto lähtee sitten taas kuskaamaan minua saman lääkärin vastaanotolle Foorumiin. Lääkäri haluaa seurata arvoja vielä.

On tämä elämä kyllä ihmeellistä. Vuosi sitten toukokuun alussa Valtolla oli keuhkokuume, paljon vakavampi kuin minulla. En minä olekaan ikinä mitään tämänveroista sairastanut. Nyt olo on kertakaikkiaan voimaton, henki pihisee rohisten, yskittää, korvia särkee jostain syystä (vaikka ei niissä mitään vikaa ollut) ja en vaan jaksa mitään.

Tuomasrukka meni tänään tarhaan. Voi pientä. Kaksi viikkoa kotona sairastamassa, niin tarhaanmeno on taas ihan uusi ja outo juttu! Tuomas vaikuttaa nyt ihan terveeltä. Vähän yskii vielä, mutta muuten on ihan pirteä. Muutama päivä on vielä antibioottikuuria jäljellä. Saas nähdä kuinka kauan poika selviää terveenä :P On tuossa tarhaan menossa jotain positiivistakin, en jaksaisi kyllä poikaa hoitaa. En vaan jaksa. Jaksan istua ja maata, siinä kaikki. Mummikin kun on nyt ihan kipeänä, sama tauti iskenyt häneenkin :( Mutta eiköhän se tarha tule taas tutuksi... Haen pojan tänään vähän aikaisemmin, jotta ehditään illan lääkäriin ajallaan.

Mutta nyt menen lepäämään, ei oikein jaksa pää jutella nyt enempää. Ilmoitin töihinkin, että tämä viikko menee kyllä ihan täysin paranteluun.

 

24.5.2005 tiistai (klo 10:00)

On tosi outoa, ihmeellistä ja hämmästyttävää. Vähän väliä kuulen jotain ääniä, jotka tulkitsen Tuomaksen unituhinoiksi sängyssään. Eilen aamupäivän makasin reporankana punkassa ja tuon tuostakin olin kuulevinani pojan unista mutinaa tai heräilyääniä. Tänä aamunakin melkein jo pomppasin sängystä ylös, kun luulin pojan kaipaavan äitiä. Mutta ne äänet tulivat ulkoa, muut lapset siellä mekastivat. Olen yksin kotona. Vain minä, yksin täällä, ei muita. Se on jotain tosi hämmentävää. Tuomas on tarhassa.

Hyvin Tuomas oli viihtynyt tarhassa eilen. Poika oli syönytkin, mutta päiväunet olivat jääneet onnettomaan varttiin. Minä hain pojan puoli neljän maissa. Kotona tankattiin masu täyteen. Isin tultua pakkauduimme taas autoon ja veimme Tuomaksen vaarin luo hoitoon. Mummi kun on joutunut Peijaksen sairaalaan, diagnoosina myös keuhkokuume. Astma ja keuhkokuume eivät ole hyvä yhdistelmä, hengitys on tosi vaikeaa. Pihisten ja työläästi se minullakin henki kulkee, mutta kulkee sentään joten kuten.

Tuomas jäi vaarin luokse. Me lähdimme Forumin Mehiläiselle taas lääkärin konsultoitavaksi. Verikoetulokset olivat valmiit. Tulehdusarvo oli noussut eilisestä 89:stä 170:een, mutta se on kuulemma "normaalia", kun lääkekuuri on vasta alkanut. Lääkäriä huolestuttaneet valkosoluarvot olivat laskeneet. Ensi viikon perjantaina antibioottikuurin loputtua pitää mennä uudestaan näyttäytymään.

Vaari oli saanut Tuomaksen iltatorkuille, joten kahvittelimme siinä odotellessa.

Tuomas on nyt nukkunut yönsä hyvin, ei ole heräillyt pahemmin. Ihan kiva.

Ja mitä ilmoja! Eilen oli varjossa +25 astetta! :) Vähänkö lämmintä! Kyllä tällaisista ilmoista tulee hyvä mieli :)

Yskittää kyllä kovasti, henki rohisee ja mitään en oikein jaksa. Mutta ei onneksi tarvitsekaan jaksaa. En kyllä yhtään stressaa siitä että kämpässä on enemmän hiekkaa kuin hiekkalaatikossa, enemmän riisimuroja keittiönpöydän alla kuin mitä murokulhoon mahtuu ja villakoiria leikkimässä nurkissa. Olkoot. Nyt en jaksa. Vielä.

 

27.5.2005 perjantai (klo 11:15)

Viikon olen nyt olla möllöttänyt kotona. Kuumetta ei ole enää, voimat alkavat palailla, mutta nuha on ja pysyy. Ja yskä! Yskä tulee puuskissa ja repii keuhkot rikki, pää räjähtelee siinä samalla. Kauan kestää kyllä tämä tauti, ei meinaa irrottaa otettaan helpolla. Ehkä se tästä ensi vuonna... Ensi viikolla menen kyllä töihin (mutta ei kerrota lääkärille), ei tämä tästä mihinkään etene kotona makaamalla.

Eilen käytettiin Tuomasta vielä korvalääkärillä illalla. Päiväkodin täti kun soitti huolestuneena päivällä kysyen onkohan Tuomaksen korva tulehtunut. Poika kun räplää oikeaa korvaansa kovasti. Tekeehän tuo sitä kotonakin, mutta olen laittanut sen väsymyksen piikkiin, silloin tukkaa ja korvia harotaan kovastikin välillä. Korvat tarkistettiin viimeksi viime viikon keskiviikkona, kun käytiin lastenlääkärillä keuhkoputkentulehdus toteamassa. Oikeassa korvassa oli silloin pientä punoitusta. Eipä tuo eilinen lääkärikään paljoa selventänyt, kun antibioottikuuri on ollut päällä nyt jo yli viikon. Arvatkaa huusiko poika kuin syötävä? Korvalääkäri kun teki työnsä perinpohjaisesti. Korvassa voi olla pienehkö tulehdus tai sitten ei. Selvää vai mitä? Syömme nyt tämän antibioottikuurin loppuun ja varoin vuoksi lääkäri kirjoitti reseptin uudelle kuurille, eri antibiootille, jos tuntuu siltä, että korva on kipeä.

Lääkärilaskuihin on uponnut pieni omaisuus, mutta onneksi on vakuutukset. Yksityisissä lääkärikeskuksissa on se etu, että niihin pääsee nopeasti, lyhyelläkin varoitusajalla, ei tarvitse kinuta lääkärillepääsyä, lääkärissä voi käydä illalla tai viikonloppuna, lääkärit ovat mukavia ja hoidot päästään aloittamaan nopeasti. Ei minulla mitään terveyskeskuksia vastaankaan ole, mutta sinne tuskin olisi päässyt vain "tarkistuttamaan pojan korvia" kun poika ei huuda yötä päivää tuskaisesti. Ja terveyskeskuksen päivystysajathan jaetaan aina aamuisin samalle päivälle, joten työssäkäyvälle tämä aiheuttaa kyllä erityisjärjestelyjä. Mutta... pääasia että lapsi saa hoitoa.

Tuomas on vielä hiukan nuhainen myös, mutta muuten poika vaikuttaa ihan terveeltä. Mutta voi raasua! Oikein sydäntä riipaisee - ei poika osaa nukkua päiväunia tarhassa. Nukkuu vartin, enemmän tai vähemmän. Eihän tuollaista noin pieni jaksa. Illalla väsy on valtava. Yhdessä leikkimällä ja muulla ohjelmalla väsy pysyy loitolla. Äidin kaipuu tuntuu myös lisääntyneen, itku saattaa tulla, jos menen vaan vaikkapa vessaan. Myös nalleviltti on ollut sairastamisen myötä tullut pojalle liiankin selvyydeksi. Siitä alamme kyllä nyt tietoisesti vierottamaan. Se on univiltti eikä mikään paras kaveri. Tästä puhuimme päiväkodissakin. Siellä kun nalleviltti on ollut välillä kaikessa mukana. Syömisessä ja ulkoilussa.

Väsymyksestä huolimatta yöunille mentäessä sängyssä pitää meuhkata tovi tai toinenkin. Ei mukamas väsytä yhtään! Kahtena viime yönä Tuomas on vielä nukkunut tosi huonosti. Heräillyt monesti. Ja aamulla poika herää lopullisesti juuri ennen kuutta tai kuuden maissa. Noh, eipähän tarvitse herättää poikaa ;) Aamutoimiin kun menee vielä aikaa, kun pitää ottaa lääkkeet. Olen pistänyt huonot yöunet nyt kyllä tarhaelämän piikkiin. Tarhailu on iso muutos ja ei kai se ole mikään ihme, jos se stressaa pientä miestä ja tekee öistä levottomia. Yritän kyllä olla äitinä niin läsnä kuin voin ja olla tukena ja turvana pojalle, mutta en voi auttaa poikaa sopeutumaan tarhaan. Se Tuomaksen on tehtävä ihan itse. Jos nyt (*kop kop*) selvittäisiin jonkin aikaa ilman suurempia sairasteluita ja saataisiin tämä työ- ja tarhaelämä kunnolla pyörimään, niin eiköhän se sopeutuminen tule sieltä aikanaan.

Moni lääkäri on muuten meille sanonut, että viisaaseen aikaan aloitimme tarhailun, kun kesä voittaa pöpöt. Mutta ovathan ne pöpöt meitä taas syksyllä vastassa... ja ainahan noita pöpöjä riittää, jos ei tarhassa niin muualla.

Mummi on vieläkin Peijaksen sairaalassa. Tulehdusarvot huitelivat taivaissa, mutta ovat nyt laskemaan päin.

Nyt en tiedä enää mitä sanoa... Toivon aurinkoista viikonloppua ilman mitään uusia sairasteluita!

 

28.5.2005 lauantai (klo 22:45)

En yleensä kirjoittele päiväkirjaan viikonloppuisin, mutta nyt oli pakko tulla hehkuttamaan. Tätä jokainen vanhempi on varmasti odottanut omalta osaltaan kuin kuuta nousevaa ja kun se viimein tapahtuu, pitää sitä julistaa koko maailmalle :D Tuomas kävelee! ihan itse ja ihan yksin, ilman tukea! Ainakin vähän ;) Johan tässä on vähän "huolestuneena" odoteltukin. 

Eilen poitsu puolihuomaamatta otti pari kolme askelta kerrallaan, kun leikittiin yhdessä lattialla. Tänään Tuomas ihan oikeasti KÄVELI kahteen otteeseen pari metriä! :) Ja "vahingossa" ottaa joitakin askeleita itsekseen ihan yksin. Loistavaa Tuomas! Ekan kerran Tuomas käveli isin luota vaarin luokse ja tokan kerran kotona television edessä olevalta rahilta minun luokseni. Ooh! Kyllä siinä meinasi äidille tulla tippa silmään :D En ehtinyt laskea askeleita, kun niin suu ammollaan ja silmät tapillaan tuijotin kävelevää ihmettä ;) 

Kyllähän tuo neliveto on edelleen liikkumistapa number one, mutta kyllä Tuomas kovasti tykkää ja haluaa kävellä. Monesti poika tulee ja ottaa kädestä kiinni (ei sillä tyylillä että haluaisi syliin) ja vaatii kävelylle. Tuomas ihan selkeästikin osaa kävellä, enemmänkin kyse taitaa olla uskaltamisesta.

Viime yön Tuomas nukkui kokonaan heräämättä ja oli aamulla pirteä peipponen ja hyväntuulinen vesseli. 

Jos jotain iloista kerrottavaa, niin myös ikävää taas vaihteeksi. Kävin tänään siskoni kanssa sairaalassa äitiä (eli Tuomaksen mummia siis) tervehtimässä. Kyllä äiti on niin kovilla. Hän on ihan rikki yskimisestä. Väsynyt kuin mikä, valtavan uupunut. Hajalla kerta kaikkiaan. Yskä repii päivin ja öin häntä riekaleiksi. Kahteen viikkoon hän ei ole saanut nukuttua yöllä paljon yhtään, kun öisin yskittää niin kamalasti. Eikä sairaalassa olo ole yhtään tuonut helpotusta tähän, vaikka lääkettä saa vaikka mitä ja missä muodossa, tipan kautta, höyryhengityksenä ja pillereinä. Oli se aika raskas reissu henkisesti. Nähdä oma äitinsä niin huonossa kunnossa. Lähtiessäni kysyin osaston kansliasta (tai mikä lie hoitajien rupattelutupa) eikö yskää mitenkään voisi helpottaa, jotta äiti saisi nukuttua. Täti sanoi, että kyllä siihen on kolmiolääke, joka puuduttaa keuhkot, mutta lääkärin täytyy määrätä lääke. Täti lupasi kertoa asiani äitini omalle hoitajalle. Joo-o. Meneeköhän viesti ikinä perille ja asia eteenpäin? Kovasti sitä haluaisi toisen oloa helpottaa.

Sairaalareissun jälkeen kävin Hennan kanssa kaupassa ja menimme tekemään koko poppoolle ruokaa. Illaksi tulimme kotiin saunomaan. Kylläpä löylyt tekivät hyvää :)

 

29.5.2005 sunnuntai (klo 21:30)

Uskomaton tuo pojan tahti! Tänään päivällä Tuomas käveli taas noita metrin tai muutaman pätkiä useampia. Illalla kun tultiin kotiin, poitsu paineli sisällä jo talon päästä päähän (keittiön ikkunan alta olohuoneeseen takaovelle) ja monta kertaa peräkkäin! Valto laskeskeli, että metrejä tuli pysähtelemättä noin kaksikymmentä yhteensä. Ohhoh! Ja kyllä oli pojan hymy näkemisen arvoinen! Sitten jos Tuomas välillä ottikin kädestä kiinni ja käveli isin kanssa yhdessä, niin poika laski irti "eikun mä itse" -tyyliin. Hih. 

Huimin harppauksin etenee kävelyharjoitukset :) Perjantaina otettiin muutama askel, eilen kymmenen tai muutama, tänään mennään jo metritolkulla ettei askeleita jaksa tai ehdi edes laskea. 

Tänään Tuomaksen nenä alkoi taas vuotaa. Kunnon keltaista räkää valuu nenästä. Huoh. Eikö tästä ikinä tule loppua? Antibioottikuuri ainakin loppui. Saas nähdä mitä tästä tulee? En haluaisi enää yhtään olla pois töistä.  

Päivällä mentiin taas vaarin luo. Minä kävin Hennan kanssa äitiä heippaamassa sairaalassa. Äiti oli kuin olikin saanut yöksi jotain puuduttavaa, joka auttoi häntä nukkumaan hetken lääkkeiden oton välissä. Ja kyllä hän oli hieman pirteämpi - mutta paljon täytyy vielä parantua. Yskä ei ole vielä minnekään kadonnut. Sairaalareissun jälkeen tein ruokaa porukalle. Sitten kahviteltiin ja lähdettiin kotiin.

Tuomas kylpyyn, iltapalaa ja nukkumaan. Kyllä pojan nenä turisee nuhaisena. Voi hitto, ei tässä nyt enää kolmatta tautia peräkanaa kaivata. Turhauttavaa. Noh, ei auta kuin katsoa mitä tuleman pitää. Kunpa kaikki olisimme vaan terveitä ja elämä pääsisi vauhtiin! Viime viikot ovat olleet enemmän ja vähemmän suossa rämpimistä henkihieverissä.

 

31.5.2005 tiistai (klo 21:30)

Heipä hei! Kirjoitan ihan nopeasti. Ei oikein ole nappausta tarinointiin, en vaan jaksa ja olen liian ryytynyt - toisaalta ei ole mitään ihmeempää kerrottavaakaan. Ollaan oltu töissä ja tarhassa - toistaiseksi. Tuomas on ollut aika räkäinen ja yskäinen, mutta kuumetta ei ole ollut. Argh. Kuumetta ei tarvitsisikaan tulla, mutta arvatkaa onko pelko persiissä. Sitten saataisiin taas päivystää kotona päivätolkulla. 

Iltaisin Tuomas on ollut TOSI väsy. Päiväunet kun eivät ole tarhassa onnistuneet yhtään. Mutta mikä ihmeellisintä, Tuomas on syönyt ja juonut siellä hyvin. Ihan haarukalla muussattua ruokaa jopa. Ohhoh! Positiivinen yllätys! :)

Mutta kyllä tämä tautisuus edelleen rassaa. Minulla alkaa olo helpottamaan, mutta manaan Tuomaksen puolesta. Jurppii, minkäs teen. 

 

[takaisin ihan alkuun]